Pelottava aamu

Tänään meillä on hoitopalaveri kuntoutusyksikössä. Paikalla neurologi, fysio- ja toimintaterapeutti, isän omahoitaja ja tietysti isä ja me perheenjäsenet.

Tarkoitus on käydä läpi mistä lähdettiin, kuinka on edetty, missä ollaan nyt ja miten on tarkoitus jatkaa.

Yksi iso kysymys tulee olemaan, voiko isä palata kotiin vai joudummeko valitsemaan jonkin muun vaihtoehdon.

Isä on kuntoutunut niin hyvin, että se on aivan uskomatonta. Kaksi kuukautta sitten meidät kutsuttiin jättämään hyvästejä hänelle ja eilen illalla syötiin kotikotona pizzaa ja kerättiin karviaismarjoja takapihan pensaista.
Isän pää on edelleen terävä kuin partaveitsi, mutta lähimuistin kanssa on ongelmia ja joskus hän aivan kuin ”jäätyy” hetkeksi – silti jos joku ulkopuolinen hänen kanssaan istuisi ja juttelisi, ei voisi kuvitellakaan, että massiivinen aivoverenvuoto on vain parinkuukauden takainen juttu.

Vasemman puolen neglect on helpottunut, mutta vaivaa edelleenkin. Se ei kuitenkaan ole niin paha, etteikö isä pystyisi liikkumaan ja kulkemaan normaalissa ympäristössä. Hän käyttää rollaattoria, mutta on liikkunut jo pelkkien kävelysauvojenkin kanssa. Vasemman käden motoriikassa on ongelmia, mutta esim. haarukalla ja veitsellä syöminen onnistuu.

Nämä ovat tietty vain maallikon havainnointeja ja mehän katsomme isää rakkauden värittämien linssien läpi, joten tämän aamun ammattilaispanelistien kommentit vähän pelottavat.

Isoja asioita, isoja muutoksia, isoja päätöksiä.