Puunhalaajan paratiisi

Puunhalaaja sisälläni oli hurmiossa koko Ruotsin roadtrippimme ajan.
En osannut unelmoidakaan siitä vanhojen, ikivanhojen ja sitä vanhempien puiden määrästä minkä sekaan pääsisin kuljeskelemaan kun reissuun läksimme.
Itärannikolla pikkutiet veivät usein mutkitellen mitä ihmeellisimpien satumetsien läpi ja kaupungeissakin seisoi uljaita puuvanhuksia vähän joka paikassa.
Olin aivan täpinöissäni ja T:lla oli piteleminen kun sinkouduin milloin mihinkin suuntaan taputtelemaan toinen toistaan upeampia Tammia, Haapoja, Hevoskastanjoita, Saarnipuita ja Lehmuksia..

Se mikä erityisesti lämmitti sydäntäni, olivat nämä ”kelot”, joita oli jätetty pystyyn ihan keskusta-alueillekin, koska ne ovat elinalustaa mitä moninaisemmille öttiäisille!

Toista se on täällä Susirajalla – täällä kaadetaan ennakoiden jo vähänkin vanhemmat ja komeammat puut, ettei vaan vahingossakaan joku oksa tipahda ja tapa miljoonaa ihmistä tai riko autoja. Täällä kun on sekä ihmisiä että autoja niin hirmuisen paljon enemmän kuin tuolla pikkukylien naapurimaassa.