Se siitä rekrykoulutuksesta

Eilen se sitten tyssäsi. Eteneminen rekrykoulutuksen suhteen (aiemmat postaukset tässä & tässä) siis.

Pakkohan se on myöntää, että ihan vähän suomeksi sanottuna vituttaa. Kiva kuitenkin, että voin saada palautetta hakemuksesta ja videosta, joten onpahan jotain oppia odotettavissa tulevaisuuden haasteille.

Yritän välttää jossain taustalla häilähtelevää ajatusta, että näinkö se parasta ennen päivämäärä on todellakin jo ylitetty, mutta mitäpä sitä kieltämään, etteikö muutaman viimeisimmän hakemani työpaikan meneminen parikymppisille hieman tuota ajatuksenpoikasta ruoki…

Tai sitten minä olen liian itsevarma ja ärsyttävä ihminen ja vaadin aina liian kovaa palkkaakin.

Tai kaikkea kolmea yhtäaikaa.

Toisaalta eipä sitä nöyrällä asenteella ja alihintaan itsensä myymisellä mitään voittaisi, jos yksi kriteeri työllistymisessä on alle kolmenkympin ikä. Joten why bother?
Olen mikä olen ja jaksan uskoa, että jossain vaiheessa joku työnantajakin ymmärtää osaamiseni arvon ja ymmärtää myöskin sen, että 54-vuotias ei nyt kuitenkaan vielä ihan huomenna ole hautaan kaatumassa tai kykenemätön mihinkään uusiin oppeihin taipumaan.

Tietotekniikan hallitsemattomuudella tai vanhentuneilla osaamistaidoilla on sinänsä turha selitellä hakuprosessissa poisputoamisia, koska uskallan väittää olevani täysin ”ajantasalla” ja jopa kirkkaasti yli keskitason osaamisieni kanssa pistettiin minut sitten viivalle kaksi- tai kolmekymppisen kanssa. (taas se itsevarmuus…vai olisiko tämä jo itserakkautta?)

Rai rai.

Jatkan joulukorttikuusien rakentelua, teen pihalle lumiukon ja porskutan eteenpäin.

Minä olen hyvä. Perkele.