Sivustakatsojan kesä

Huhtikuinen edelleen selvityksen alaisena oleva lonkkaongelma heitti talvella tehdyt kevät- ja kesäsuunnitelmat romukoppaan, koska kivun takia en pystynyt kumartumaan, kyykistymään tai pahemmin kirmailemaankaan saatikka kävelemään.
Kesäkuussa tehty ihomuutoksen poisto ja osoittautuminen tyvisolusyöväksi rajoitti ensin parin viikon ajan uimista ja  loppuelämällisesti auringonottoa.
Siihen päälle vanhempien vaihteleviin ongelmiin ja haasteisiin vastaaminen, niin a vot, johan oli lysti kesä.
Piha ja puutarha ovat mallia villi ja vapaa, mutta loppujen lopuksi vihreä on vihreää ja  useissa rikkaruohoissa on  varsin kauniita kukkasiakin.

Kesä 2024 on ollut todellakin sivustakatsojan kesä, jonka olen viettänyt lähinnä varjossa istuen ja kirjoja lukien. Lomareissuja emme tehneet, koska kävelemättömyys olisi niistä tehnyt pelkkää autossaistumista. On se kumma – fyssarin antamia makuulla tehtäviä jumppaohjeita olen pystynyt tekemään koko ajan, mutta kun jalalle on painoa laittanut on tilanne aivan toinen. Jos ei koipi petä alta, niin kipu ainakin herättää.
Heinäkuisen lomani aikana taisin päästä henkilökohtaiseen ennätykseeni aikuisiällä, luin 26 kirjaa 30 päivän loman aikana. Suurin osa toki kevyttä yläpilveä, mutta pakoa todellisuudesta yhtä kaikki. Eli jos en fyysisesti reissuun päässyt, niin kirjojen kautta taisin tehdä maailmanympärimatkan kuitenkin!

Pysähtyminen ei ole ikinä ollut minun juttuni ja siksipä kevät ja kesä ovat olleet aika vaikeaa aikaa minulle. Kun haluaisi tehdä ja touhuta, kiertää ja katsoa, mutta on pakotettu olemaan enimmäkseen paikoillaan, korvien välissä kihisee. Onneksi on Olotila, kesämökillä on ollut jotenkin helpompi asettua aloilleen kuin kotona, missä päässä surraa tauotta tekemistä odottavat asiat ja uudet ideat. Kesämökillä voi jämähtää tuijottamaan järvenselkää tai takkatulta ja antaa kierrosten laskea. Toki sielläkin on omasta mielestä ”pakollisia asioita”, mutta  järvenselkä ja aaltojen rytmi saa helpommin unohtamaan kiirekiireehoppuhoppu-kierrokset kropasta.

Mietin silti, kuinkahan olisin jaksanut tätä ilman mielialalääkkeitä. Kemisteille taas kiitos, kun ovat ihmisen elämistä helpottavia yhdisteitä kehittäneet.

Ja vaikka luonto kääntyy syksyyn päin ja illat pimenevät, niin jaksan uskoa, että VALOA PÄIN ja parempaa kohti mennään.