Soili Pohjalainen: Valuvika

Pidän Soili Pohjalaisen hersyvästä tyylistä kertoa arkisista asioista ja ihmissuhteista.

Valuvika -kirjassa freelancer Maria polttaa kääminsä kesken Nuuksioon menoa ja jättää vauvakuumeilevan puolisonsa kävelemään ympyrää tienposkeen. Hän ajaa yhtäsoittoa Pohjois-Karjalaan Arttu-isoisänsä luo. Omapäisen Artun toilailut ovat hieman huolestuttaneet tämän tytärtä, Marian äitiä, mutta koska äiti asettaa työnsä aina etusijalle, on hän onnistunut tuuppaamaan tyttärensä isoisän vointia tarkistamaan.

Anna-mummon ja naapurin Martti-ystävän on kuoltua voisi sivustakatsoja ajatella Artun elämän menneen vähän hunnigolle ja Mariankin on vaikeaa asettua rapistuneeseen lapsuudenmummolaansa ilman pientä nikottelua ja hän yrittääkin pistää asioita paremmalle tolalle oman katsantokantansa mukaan.
Mutta  Arttullapa on ihan omat mietteen, joita ei hevillä muuteta.

Muistot lapsuudesta, yhteiset hetket ja nykypäivä sekoittuvat hellyyttävän humoristiseksi keitokseksi, mistä ei puutu luunkappaleita eikä herkkupalojakaan. Jääräpäisen isoisän ja elämisen/aikuistumisentuskaa potevan Marian yhteiselo ja arjen pyörittäminen on leppoisaa luettavaa, josta tulee nostalginen olo – ja ikävä omia isovanhempia.

Valuvian Pohjois-Karjala ei tosin ihan oman kokemukseni kaltainen ole, mutta fiktiotahan tämä kirja on, viihdyttävää sellaista!

Soili Pohjalainen: Valuvika
Sivuja 250
Kustannus ATENA
Julkaisuvuosi 2019

PS: kannattaa lukea myös Pohjalaisen Käyttövehkeitä!