Ton-ton tammikuu 2017
Mie en saa syyä leippee, mie en saa syyä lihhaa, mie en saa juua kahvvii, mie en saa juua viinnoo.
Mie saan syyä kallaaa, mie saan syyä kasvikssii, mie saan juua teetä, mie saan juua vettä, mie saan juua maittoo.
Ja joka päivä miun pittää käyä lenkillä.
Vuosi 2017 alkaa siis haastella, jonka heitimme miehen kanssa toisillemme.
Istuimme aamuna eräänä kahdestaan keittiössä kahvittelemassa, kun mies heitti ilmaan ajatuksen lihattomasta tammikuusta.
Minä tein vastaehdotuksen, että heitetään sitten samantien kahvitkin kuukaudeksi juomatta.
Mies kallisteli päätään hymisten itsekseen päätyen lopputulokseen, ettei voi jäädä haasteen altavastaajaksi ja tempaisi pöydän leivättömäksi.
Palautin pallon pöydän toisella puolen virnistelevälle miehelle astetta kovemmalla syötöllä: kestääkö pinna tipattoman tammikuun?
Ilmeenkään värähtämättä pöydän toiselta puolen tuli viimeinen isku: joka päivä lenkille, satoi tai paistoi!
Tässä vaiheessa vielä naurattaa, mutta kuinkahan meidän lopulta käy? Näin etukäteen miettien, kuukausi on minulle paljon helpompi, mutta eihän sitä loppujenlopuksi etukäteen voi tietää…
Lihan pois jättäminen ei oikeastaan itseäni haittaa lainkaan, koska en muutenkaan syö sitä kovin paljon, mutta mies rakastaa lihaa. Hänen lempiaamupalansa on tähän saakka ollut pari paistettua kananmunaa pekonin, nakkien tai vaikka poronlihan kanssa. Kuinkahan vaikkapa kaurapuuro uppoaa?
Kahvinjuontia olen itse joutunut pakon sanelemana vähentämään reilusti jo useamman vuoden ajan, kiitos oikkuilevan suolistoni, mutta mies kunnon kahvihifistelijänä voi tässäkin asiassa olla tiukilla. Sen lisäksi että hän rakastaa kahvia ”harrastuksena”, valikoi papuja ja jauhaa kahvinsa itse, hän myös juo sitä useamman litran päivässä.
Vaikka hän joskus iltaisin juokin kanssani tekemiäni teesekoituksia ja niitä jopa kehuukin, epäilen ettei hänen kofeiinitarpeensa teenjuonnilla tyydyty. Onkohan odotettavissa kiukkuisia päiviä kuukauden alussa?
Alunperin mies ehdotti hiilaritonta kuukautta, koska laiskoina emme halunneet liian syvällisesti joutua syömisiämme miettimään ravinto-opillisesti tasapainoisen aterioinnin kokoonsaamiseksi luovumme vain leivästä. Hiilarittomuus olisi karsinut pois myös suurimman osan hedelmistä ja kasviksista, koska miehen allergiat niistä jo suurimman osan poistavat. Leipä onkin minulle se suurin luopuminen – yleensä aamiaiseni, lounaani ja iltapalani koostuu ruisleipäpalasesta vaihtuvilla katteilla. Suurinta herkuani on paahdettu ruisleipä, nam!
Tipaton tammikuu voi kääntyä parisuhdekriisikuukaudeksi. Turjake on niin tottunut viininkillittämiseen joka-ainoa vapaapäivä, että ensimmäinen perjantai-ilta ilman rakasta punkkupulloa voi aiheuttaa todellisia vieroitusoireita. Odotettavissa todella kiukkuinen mies. Jälleen kerran tämä on itselleni helppo luopuminen – hurmaavien suolisto-ongelmieni vuoksi olen parin viimeisen vuoden aikana viettänyt useamman kuukauden juomatta pisaraakaan alkoholia eikä se ole ollut ongelma. Lisäksi viinittely on minulle enemmän sosiaalinen juttu, tykkään juoda ja juoruilla, tanssia ja huidella shotteja siinä sivussa – mies taas istuu pimeässä, tuijottaa telkkaria ja lipittää viiniään.
Lenkkeily. Tammikuuhan on ehdottomasti paras kuukausi aloittaa päivittäinen ulkoilu! Susirajalla kovimmat pakkaset ajoittuvat yleensä juuri tammikuulle, joten nään jo sieluni silmin meidät pungertamassa harjua ylös puettuina kun naparetkeilijät, mittarissa vaikkapa rapeat -30 Celsiusta…
Mutta kalenteri seinälle ja rasti siihen jokaisen lenkin jälkeen. Kolmekymmentäyksi päivää on vain kolmekymmentäyksi päivää.
Että tämmöistä tulossa.
Mutta vielä on pöydässä kinkkua ja ruisleipää, viini maistuu ja vastajauhetun kahvin tuoksu leijuu kodissamme.
Heitelkääpä ehdotuksia alkuvuoden kasvisaterioiksi!