Tuntematon tuttu

Tiedättekö sen tilanteen, että olet vaikkapa jossain kaupassa käymässä ja yht´äkkiä eteesi tupsahtaa ihminen, joka riemastuu kohtaamisestanne ja hihkaisee
NO HEI, MITÄS SULLE KUULUU?  asettuen ostoskärriesi eteen niin, ettet pääse ohikaan viuhtomaan eli siinähän sitten pysähdyt jutustelemaan syntyjä syviä.

PäläpäläblaablaajuttelujuttelujutteluVOIMITENKIVApäläpäläblaablaa ja sama taas alusta.

Ja koko aikana sulla ei ole pienintäkään aavistusta kuka hemmetti se sinulle naama loistaen selittävä tyyppi on.

Minulla on yksi tälläinen ”tuttu”, jota en vain pysty yhdistämään yhtään mihinkään ja häneen törmäsin eilisellä kauppareissulla. JOSTAIN minä hänet tiedän/tunnen, mutta vaikka miten kelaan ja kelaan päässäni paikkoja ja tapahtumia, en saa miekkosta sijoitettua minnekään.
Edellisen kerran tapasimme reilu vuosi sitten, kun hän kävi toimistolla, missä olin juuri aloittanut työt.

”NO HEI! KUINKAS SINÄ TÄÄLLÄ ISTUSKELET! MITÄ KUULUU?”
– öööö, noo tässä aloittelen uutta duunia juu, eipä sitä sen kummempaa, mitäs itsellesi?

Siinä hetki jutusteltiin ympäripyöreitä ja kun en heti alkuun ollut kysynyt, että mistäs me nyt sit tunnetaankaan, en kehdannut hetken päästä sitä enää kysyäkään. Ja vielä vähemmän kehtasin sitä eilenkään alkaa kyselemään, kun mehän ollaan näköjään ihan vanhoja, hyviä kamuja.
KÄÄK!

Hemmo puhuttelee minua nimeltä, mutta minulla ei ole aavistustakaan hänen nimestään. Eilen ovelana kysäisin, että missäs sie nykyään vaikutatkaan, joten nyt tiedän että osuuspankissapa palveleepi hän. Pitäisiköhän tehdä tikusta asiaa ja pistäytyä bongaamassa paikallisen osarin virkailijat ja tihrustaa nimikyltistä herran nimi, josko sen avulla saisin hänet sijoitettua kartalle.

Tulipahan kuitenkin taas ilmi sekin, kuinka voi piiiiitkät tovit jutustella toisen kanssa eikä vastapuoli tajua etten häntä tunnista. Onneksi on syntynyt hölöttäjäksi.