Uudet silmälasit

Uudet lasit tulivat tosi nopeasti, jo viikon päästä tilauksesta sain tekstarin, että lasit ovat noudettavissa. Olin kuitenkin etätöissä kesämökillä, joten hain lasit vasta eilen.

Hahahha – näitä valitsemiani en sitten kierouttani edes esitellyt sankapostauksessani, koska, ette varmaankaan usko, niistä en ehtinyt edes ottaa kuvaa, koska tein päätöksen samoin tein kun olin peilistä kurkannut naamaani.

Eli edes kotiväki ei tiennyt etukäteen minkälaiset prillit nenälleni päätyivät 🙂

Sangat ovat Chantall Thomassin mallistoa, itselleni täysin tuntematon #designer, mutta söpöt sangat on suunnitellut  Googlatessani selvisi että CT:n valikoimissa on silmälasikehysten lisäksi myös alusvaatteita (ihan räyhäkkään näköisiä), eli jos haluaisin alkaa oikein über-design-tätöseksi, niin seuraavaksi suunta pitsihörhelökauppaan!

Ainoa negatiivinen asia näissä sangoissa on se, että joutuu ainakin silmät meikkaamaan ettei ole liian valjun näköinen.
Onneksi siihen ei meikäläisen rutiineilla mene kuin max. 5 minuuttia. En nimittäin pystyisi kerrostamaan iholleni kaikkea sitä pakkein määrää, mitä saa ihailla jos erheytyy katsomaan näitä make up-tutorointeja sun muita.  Saan ihottumaa jo jostain ”28-osainen kasvojen perusaamurutiini” postauksista. Tsiisus!

Se on valokynä-luomiväri-ripsiväri-metodi käytössä ja hyvin menee.

Maskisuositus kun/jos poistuu marraskuun alusta, niin toki huulipunankin joutuu kaivamaan kaapista esille.

Mutta mitäs tykkäätte? Kyllä näillä pari vuotta palloilee :)

Hyvinvointi Oma elämä Ostokset Päivän tyyli
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.