Uusin lempparini: Feta-pinaattipasta

Feta-pinaattipiirakka on ollut illanistujaisissamme takuuherkku jo vuosia ja synttärieni alla mietin, josko yhdistelmä pelittäisi myös pastan kastikkeessa. Esitin toiveen tyttärelleni, joka tänä vuonna vastasi päivällisen kokkaamisesta ja tuloshan oli todella hyvää!

Netistä löytyy yhtä monta ohjetta kuin on tekijääkin, mutta aina on tilaa vielä yhdelle. Tässä minun versioni:

2-3 hengelle:

pussi pakastepinaattia
paketti fetajuustoa
pieni sipuli
valkosipulia maun mukaan
lihaliemi

Pussi tuorepastaa (300g)

Tiraus öljyä pannulle ja pilpotut sipulit ja valkosipulit freesaantumaan kuumaan öljyyn, pakastepinaatti hetken päästä perään.
Kun sipuli-pinaattimömmö on hautunut hetken, murenna fetajuusto panulle ja anna hautua.

Tässä vaiheessa pistä pastavesi kiehumaan ja lisää merisuolaa keittoveteen,  1tl/litra on kokemukseni mukaan oiva pastaveden suolaus.

Siinä vaiheessa kun pistät pastan kolmen-neljän minuutin kiehuntaansa, lisää kastikkeeseen n. 4dl lihalientä.

Älä keitä pastaa liian kypsäksi!

Sekoita kastike valmiin pastan sekaan, anna tasoittua hetki ja n a u t i !!

PS: kuvat on IG-postauksista, kun en nälissäni älynnyt ottaa kamerapuolella kuvia vaan napsin suoraan IG:iin.

 

Koti Ruoka ja juoma Suosittelen