Viikon 12 krapu

Hirveä ryysis. Konsertti oli alkamassa muutaman minuutin päästä, mutta jono narikassa ei tuntunut lyhenevän yhtään ja ihmiset alkoivat olla kiukkuisen ärhäköitä.

Mikä tässä nyt maksaa?
Miten tämä kestää näin kauan?
Ei nyt yhden takin ripustaminen voi kestää noin kauan!

Hoen itselleni, että tästähän minä palkkaa saan, hymyile nainen, hymyile, mutta kiireessä hymyni alkaa hyytyä.

Vastuullani oleva naulakko alkaa olla muutamaa takkia vaille täysi, kun mies astuu vuorollaan luokseni ja ojentaa mustan nahkatakkinsa käteeni ja katsoo minua syvälle silmiin.

Rankka työ, vai? Jaksaisitko minulle vielä hymyillä jos veisin
Kahville konsertin jälkeen?

 Vihreät silmät tuikkivat ja enkä mahda hymylleni mitään.

Totta kai!