Why does it hurt when I pee – eli konsertti-ilta Marzi Nymanin & Kaupunginorkesterin seurassa
Kauhean taajaan ei tule Kaupunginorkesterin konserteissa ravattua, mutta kun tämän vuoden ohjelma julkaistiin, kipitin tukka putkella ostamaan liput yhteiskonserttiin ”Marzin tapaan (Zappan hengessä)”. Ja sain vielä Turjakkeenkin suostumaan mukaan (koska Zappa).
Eilen se suuri päivä koitti ja ajelimme ihme kyllä jopa ihan ajoissa Carelia-salille, missä konsertti järjestettiin. Parkkipaikkakin löytyi ihan siitä edestä, mikä oli suorastaan ihme!
Narikoilla ja aulassa seisoskeli ilahduttavan kirjava kansanjoukko. Kausikorttilaiset (keski-ikä 75 ja enemmän) askelsivat keppeineen sujuvasti rastapäiden ja pikkumustiin pukeutuneiden papiljottikampauksisten rouvashenkilöiden seassa, kaikki sulassa sovussa. Muutama teini-ikäinenkin oli joukkoon liittynyt, mutta ah, Zappa yhdistää sukupolvet.
Konsertti alkoi Beethovenin Ateenan-rauniot alkusoiton yllättävän kepeällä sovituksella, jossa Kaupunginorkesterin ammattitaitoisuus tuli selkeästi esille.
Jukka Iisakkala toivotti sen jälkeen lavalle Marzi Nymanin, joka esitti orkesterisovituksen omista sävellyksistään Studwater (Orivesi rocks) ja All the Angry Birds, jonka sekaan upposi sujuvasti pätkiä niin Stravinskin Tulilinnusta kuin parista muustakin klassisesta vihaisesta linnusta.
Toivo Kärjen Täysikuu soi uudenlaisena sovituksena (Marzi) ja sen perään kuultiin Nymanin Tero Toivosen (käyrätorvi) pyynnöstä hänelle sävelletyt Hunt & Elegy.
Vielä ennen väliaikaa kuultiin Arttu Takalon sävellykset Where Will I Lay My Heart ja Tango Idioteque.
Kokonaisuudessaan ensimmäin jakso konserttia oli hyvin elokuvamusiikkimaista. Kun välillä suljin silmäni keskittyäkseni ihan vain kuunteluun näin heti silmissäni elokuvanpätkiä, joihin musiikki asettui kuin käsi hanskaan.
Väliajan jälkeen saliin tipahtikin sitten joulu, juhannus ja pääsiäinen yhdellä kertaa.
Michael Torken Ash ja Tommy Tallricon Pac-Man -sävellykset olivat sellaista iloittelua ja juhlaa vanhoille korville, että hyvä kun pysyin penkissä.
Marzi Nymanin versio Tapio Rautavaaran ”Hummani Hei” oli jotain tajunnanräjäyttävää. Niin, ihan totta: HUMMANI HEI!! Jok´ikinen karva kropassani oli pystyssä kun Hypnoottinen kitara iski ja Nyman aloitti samanaikaisesti täydellisesti nuotissa pysyvän mutta jotenkin niin s-tanan epävireisen, raastavan laulunsa. AAAAAARRRGGHHHHH! Mieleen tuli Ismo Alanko parhaimmillaan Sielun Veljien aikoihin, mutta Nyman oli vielä parempi!
Rouhea kitarointi haipu viimeisten säkeistöjen jälkeen viulujen kaanonissa soittamaan Maan Korvessa-kappaleeseen. Siinä vaiheessa nieleskelin jo itkua.
Aivan JÄRKYTTÄVÄN upeaa!
Onneksi tyyli vaihtui toiseksi, mie olisin kyllä pakahtunut paikalleni, jos homma olisi jatkunut samanmoisena yhtään kauempaa. Konsertin lopussa päästiin itse asiaan, eli Frank Zappaan. Kokoonpano esitti Zappan tuotannosta biisit Sofa (kyllä – sohvaansa voi rakastaa), Why Does it Hurt When I Pee (vieressäni ollut 80v, tyylikäs rouvashenkilö hytkyi naurusta koko biisin ajan), The Idiot Bastard Song ja lopuksi biisin, jonka usea ei-Zappa-fanikin tunnistaisi: Bobby Brown.
Nyman esitti Bobby Brownista omien sanojensa mukaan ”ooperehtavan sovituksen” ja sitäpä klassikko olikin. Ja hauska. Ja mahtava. Ja Nyman…sata sydäntä tähän!
Encorena kuultiin vielä söpöinen rallatus ”Outo Tyttö”, jolla Nyman & Co halusi toivottaa yleisölle mukavaa ja iloista kotimatkaa.
IHANAIHANAIHANA KONSERTTI!!!