Haastattelu ohi!

Aluksi luulin, että kaikki menee pieleen. Oksensin ja ripuloin lauantaina myöhään illalla ja luulin, että joudun vielä perumaan tai siirtämään koko haastattelun. En siis oikeasti ollut näin jännittynyt, vaan lapsi oli tuonut päiväkodista noroviruksen. Nukuin koko sunnuntaipäivän, mutta ihmeellisesti olin maanantaina jo täysin pirteä ja tuntui siltä, että olin ihan kunnossa.

Haastattelu meni mielestäni oikein hyvin. Haastattelija suhtautui minuun myönteisesti ja kertoi suoraan olevansa kanssani samaa mieltä monesta asiasta. Muuten haastattelu sisälsi aika paljon koulutuksen esittelyä, mikä sekin oli kyllä erittäin tarpeellista ja kiinnostavaa. Motivaationi vain lisääntyi, ja nyt odottelen korkeintaan loppuviikkoon, jolloin viimeistään tulee tieto, pääsinkö hakemaani työvoimakoulutukseen. Olen varovaisen toiveikas, mutta taas pitää varoa, etten pettyisi!

Tänään sain kutsun hakemani kolmannen työvoimakoulutuksen haastatteluun. Onneksi haastattelu olisi vasta sen jälkeen, kun olen saanut tiedon, pääsenkö tähän toiseen koulutukseen. Olen kyllä sitä mieltä, että haluaisin kovasti siihen. Minulla on siis vielä tämä kolmas koulutus eräänlaisena oljenkortena. Ja muitakin mahdollisuuksia on. En ole saanut tietoa vielä edes kaikista hakemistani kesätyöpaikoista, vaikkakin hiljaisuus puhuu jo puolestaan.

Edelleen saa pidellä peukkuja!

tyo-ja-raha ajattelin-tanaan oma-elama tyo