Kuumottava harjoittelupaikan haku

Meillä on osana koulutusta harjoittelu. Sitä varten pitäisi etsiä harjoittelupaikka. Olen jossain määrin aktivoitunut asian suhteen, mutta paikka on vielä hankkimatta.

Lähetin viime viikolla heti pääsiäisen jälkeen sähköpostiviestin paikkaan, johon haluaisin päästä harjoittelemaan. Olin löytänyt yhteystiedot työpaikkailmoituksesta. Tiesin, että en voisi hakea työpaikkaa, koska en täyttänyt kaikkia ehtoja. Sen sijaan ajattelin, että voisin kysyä harjoittelupaikkaa joskus hieman myöhemmin.

Lähetin siis toiveikkaana sähköpostiviestin. Heti tuli vastaus, että henkilö, jota yritin tavoitella, on lomalla. Allekirjoituksessa nimen alapuolella oli julmetun pitkä lista toinen toistaan hienompia oppiarvoja ja titteleitä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että olikohan kauhean noloa lähettää koko viesti. Sitten hieman järkiinnyin ja ajattelin, että minähän kysyin vain harjoittelijan paikkaa ja onhan minullakin korkeakoulututkinto ja paljon työkokemusta, mutta vain hieman toiselta alalta.

Nyt sitten odotan, että tämä henkilö, jolle lähetin sähköpostia, palaa töihin. Sitten saan tietää, saanko harjoittelupaikkaa heiltä. Olen jo alkanut miettiä muita mahdollisuuksia.

Vaikka ehkä ei pitäisi. Sillä jos jotain tästä alanvaihtamisesta olen oppinut, niin sen, että toivoa ei kannata koskaan menettää.

Työ ja raha Oma elämä Opiskelu Ajattelin tänään