10 + 1 vinkkiä luovuuteen ja inspiraatioon

Kirjoitus on alunperin julkaistu tasan kolme vuotta sitten, maaliskuussa 2018. Edelleen relevantteja ohjeita, joskin joitakin on nyt pandemia-aikoina vähän hankalaa/kyseenalaista  toteuttaa. Itseä myös vähän huvittaa tuo ohje, että ”mene juoksulenkille, se auttaa”, ikäänkuin juoksulenkille meneminen olisi kaikille mahdollista. Voi noita aikoja, kun vielä jaksoi ja pystyi!

________________________________________________________________________________________________________

Vaatiiko luovuus aina inspiraatiota, purskahtelevaa hetkeä, jolloin voi tarttua toimeen ja saattaa mahtavan valmiin luomuksen maailmaan muiden iloksi? Mielestäni kyllä ja ei. Nimittäin luovan työn tekeminen on toki mahdollista ilman jo valmista inspiraatiota ja usein välttämätöntäkin (muutenhan luovan työn tekijät olisivat täysin mielialojensa varassa). Luovan työn tekeminen voi kuitenkin olla aika mielikuvituksetonta ja nihkeää ilman inspiraatiota, siksi ”inspistä” kannattaa opetella houkuttelemaan esiin. Siihen on myös monia hyviä keinoja!

Jotkut tarvitsevat inspiraatiota ja luovuutta työssään ehkä keskimääräistä enemmän, koska heidän työnsä pyörii uuden keksimisessä, ideoimisessa ja todeksi saattamisessa. Näiden ihmisten olisi mahdotonta jättäytyä täysin satunnaisten inspiraatioiden varaan. Itselläni on kokemusta eniten teatterimaailmasta, joskin jonkin verran myös kirjoittamisesta ja tanssimisesta. Teatterikoulu, jos mikä on paikka, jossa opetella inspiroimaan itseään, sillä joka päivä on neljän vuoden ajan oltava valmis oppimaan uutta, olemaan avoin ja sosiaalinen ja esillä vaikka vituttaisi, väsyttäisi ja vaikka tekisi mieli olla kaikkea muuta kuin kekseliäs ja uutta luova. Taidekouluissa olen oppinutkin jos jonkinlaista tekniikkaa, kuinka pitää yllä motivoitunutta asennetta ja kuinka toisaalta myös voi kaivella esiin omaa luovuuttaan.


Venäläisen näyttelijän, ohjaajan ja pedagogin Konstantin Stanislavskin sanoin alitajunta tarvitsee tietoista toimintaa.

”Samoin kuin sähkö, tuuli ja muut luonnonvoimat tarvitsevat asiantuntevaa  ja viisasta insinööriä, jotta ne voidaan valjastaa ihmisen palvelukseen. Meidän alitajuinen luomisvoimamme ei myöskään tulisi toimeen ilman omanlaistaan insinööriä, ilman tietoista psykotekniikkaa. Luontoa täytyy oppia stimuloimaan, muokkaamaan ja ohjaamaan. Näyttelijän tehtävä on oppia erilaisia psykotekniikan menetelmiä, joiden tarkoitus on herättää alitajunta tietoisin, epäsuorin keinoin ja vetää se mukaan luomistyöhön.”

Vaikka nämä ajatukset koskevatkin näyttelijäntyötä, mielestäni tätä voi soveltaa myös kirjoittamiseen, tanssimiseen tai mihin tahansa muuhunkin luovaan työhön.

Tässäpä siis minun 10 vinkkiä luovuuteen ja inspiraatioon melkolailla randomissa järjestyksessä:

1. Aloita tekeminen
Tämä päti ainakin omien kanditöitteni kohdalla.  Minulla oli alkukankeutta kirjoittamisessa ja tein taustatyötä lukemalla, lukemalla ja lukemalla. Kirjoittamisen aloittaminen kuitenkin tökki. Lopulta kyllästyin saamattomuuteeni, pelkuruuteeni ja siihen ahdistukseen, etten ollut vielä kirjoittanut riviäkään. Sitten vain ahdistuneeena aloitin. Kirjoitin ja kirjoitin. Usein se vaati pakottamista, pannukaupalla kahvia ja joskus punaviiniäkin. Osa tekstistä oli ihan täyttä paskaa, osa ajatusvirtaa tai väkinäistä suttua. Mutta kirjoittaminen vei vähitellen mukanaan ja aloin nauttia siitä. Alkuvaiheessa kirjoittamastani tekstistä tuskin jäi mitään jäljelle, mutta ilman tuota ”paskaa suttua” en olisi päässyt siihen vaiheeseen, jossa viimeisteltyä tekstiä vain pulppusi valmiina ruudulle. Luota siis prosessiin ja aloita.

2. Aloita siitä, mistä on helpointa aloittaa
Joinakin päivinä ei kertakaikkiaan lähde. Jos esimerkiksi olen vääntämässä tanssisooloa teatterilla ja kroppa on väsynyt, saatan pelkästään aluksi venytellä, lueskella netistä aiheeseen liittyviä tekstejä tai heilutella käsiäni musiikin tahdissa. Jossain vaiheessa musiikki tai teksti tai musiikki, teksti ja venytysliike yhdessä saattavat synnyttää jotain ihan uutta mielessä, jopa alkusysäyksen kohtaukselle tai jonkin tunnetilan, josta syntyy vaikkapa uusi liike tai uusi tekstinpätkä tai kokonainen puoli tuntia kestävä liikkeellinen improsessio. Vaikka olisin aloittanut treenit vain makaamalla lattialla ja kuuntelemalla musiikkia, saattavat nämäkin treenit päättyä siihen, että minulla on uutta materiaalia päässäni ja paperilla. Mikäli mitään uutta ei synny, tulipahan kuitenkin venyteltyä! Jokainen prosessille pyhitetty hetki vie kuitenkin asiaa jollain lailla eteenpäin. Myös kirjoittaessa aloitan yleensä kirjoittamaan siitä, mistä on helpointa kirjoittaa. Tekeminen vie lopulta mukanaan ja sitten on helpompaa siirtyä vaikeampiinkin aiheisiin. On hyvä myös muistaa, että tekstiä voi aina syventää, selkeyttää ja viilata myöhemmin. Pääasia on, että aloittaa.

3. Järjestä luovuudelle otollinen ”tila”
Mikäli inspiraatiosi vaatii jonkin tietyn ympäristön, mielentilan tai keskittymisen tason, pyri järjestämään itsellesi sellainen. Jos esimerkiksi työ jota teet, vaatii keskittymiselle hiljaisuutta, koita järjestää ympäristöstäsi tarpeeksi hiljainen. Jos tekstin valmiiksi saattamien vaatii juoksulenkin tai kahvikupillisen, juokse tai keitä kahvia tai vaikka molemmat. Sinä tunnet itsesi parhaiten. Minulla itselläni esimerkisi kotona esitysten tekeminen on mahdotonta. Pystyn kyllä tekemään dramaturgista työtä ja etsimään musiikkia tai kirjoittamaan, mutta jo esimerkiksi venytteleminen tai tekstien ääneen puhuminen, laulaminen tai ihan vaan ”tanssiheiluminen” vaatii oman tilansa, teatterin tai tanssiharjoitussalin, jonkin tyhjän tilan. Joulun aikaan tosin, kun meillä oli keittiön pöytä olohuoneessa, päätin järjestää pikkuiseen keittiöömme ”tanssisalin”. Mietin, mitä tarvitsen siihen, että syntyy jotain uutta, ja järjestin keittiöön tyhjän lattiatilan, musiikkia, omaa rauhaa, aikaa ja tietyn valaistuksen. Laitoin musiikkia soimaan, kynttilän palamaan ja heiluin ja venyttelin keittiössämme muutaman tunnin ajan.  Yleensä minun tarvitsee vuokrata herjoituksille joku erillinen tila, ja niin teen, jos tarve vaatii. Joskus voi olla, että jonkun tekstin kirjoittaminen vaatii lasin viiniä tai paastoamisesta seuraavaa euforiaa tai kokonaista vapaata päivää.

4. Käytä kikkoja ja kokeile jotain ihan uutta
Luovuudesta on kirjoitettu paljon. Esimerkiksi kirjoittamisen inspiroimiseen on olemassa vaikka minkälaisia oppaita ja oppaissa paljon erilaisia harjotteita. Jos tarvitset niitä, käytä niitä. Minulla esimerkiksi elämäni tähän mennessä luovimmat tekstit ovat syntyneet dramaturgian kurssilla oppimieni harjoitteiden avulla. Kurssilla harjoittelimme kirjoittamaan valokuvista, postikorttikuvista tai esimerkiksi kirjoittamaan dialogia ”kuin vasara, saha, pora tai sirkkeli”. Yksi hyvä harjoite on myös se, että käyttää liikuntaa/tanssia ja musiikkia avittajana. Harjoitteen voi toteuttaa esimerkiksi niin, että laittaa jotain musiikkia soimaan, liikkuu sen tahdissa raivoisasti ja hikeen asti ”pää tyhjänä” vaikkapa viisi minuuttia ja sitten kirjoittaa toiset viisi minuuttia tauotta. Tämä toistetaan täysin erilaisen musiikin keinoin.

Kirjoittamisinspiraation kosiskelusta voisin kirjoittaa lähiaikoina ihan oman postauksensa.

5. Inspiroidu toisten ihmisten tekemisistä
Taidemuseot ovat minulle hyvin inspiroivia paikkoja. Lempimuseoni on Kaapelilla oleva Valokuvataiteen museo, mutta mikä tahansa kuvataide on inspiroivaa. Myös kirkot, temppelit ja kirjastot ovat mielestäni inspiroivia paikkoja. Inspiroidun yleensä aina myös toisten tekemistä tanssi- tai teatteriesityksistä tai vähän oudoista elokuvista. Joskus hyvin inspiroivaa voi olla myös jonkin dokumenttiohjelman katsominen tai vaikka tositeevee laulukilpailun seuraaminen. Jos en millään saa kirjoitettua, mutta olen ajatellut pyhittää päivän kirjoittamiselle, on lukeminen toiseksi paras vaihtoehto. Lukeminen on kirjoittamisen toinen puoli. Jossain vaiheessa kun on lukenut paljon, pää on niin täynnä ajatuksia, että on vain pakko välillä itse kirjoittaa. Jossain vaiheessa, kun on nähnyt tarpeeksi paljon muiden esityksiä, on vain pakko päästä tekemään oma esitys. Jossain vaiheessa, kun on katsonut pitkään muiden tanssimista tai laulamista, on pakko päästä itse mukaan tanssimaan tai laulamaan. Tai näin ainakin minulle käy.

6. Ympäröi itsesi inspiroivilla ihmisillä
Jos olet täysin jumissa luovuutesi kanssa, suosittelen jotakin taidekoulua tai opiskelemista ylipäänsä! Taidekouluissa opiskelee luovia ja innostuneita tyyppejä ja he kiskovat sinut pakostikin mukaan toimimaan samalla innostuksella. Esimerkiksi tanssimiseen olen saanut buustia siirtymällä harrastajatasolta niiden pariin, jotka opiskelevat tanssia ammattimaisemmin esimerkiksi kansanopistoissa (joissa on ihan kaikenikäistä porukkaa) tai ylemmillä tasoilla tanssikouluissa. Meininki on ihan eri, kun tanssiminen otetaan enemmän tosissaan ja elämäntapana pelkän liikunnan ja harrastelun sijaan. Mikäli oma taso ei vielä vastaa täysin muiden tasoa, se pistää yleensä vielä enemmän tsemppaamaan. (Mutta muista, että silloin on siedettävä vielä enemmän omaa keskeneräisyyttään).  Kirjoittajakoulutuksiakin on monenlaisia. Niistä varmasti saa buustia omalle kirjoittamiselle, vaikkei kokopäivätyökseen kirjoittamisesta haaveilisikaan. Myös erilaiset taidetapahtumat ovat inspiroivia, leffafestarit, tanssifestarit, teatterifestarit, ensi-illat, avajaiset, klubit, jamit. Jonkin uuden harrastuksen aloittaminen on aina inspiroivaa.
7. Nuku hyvin, älä syö liikaa, älä juo liikaa, liiku tarpeeksi, älä eristäydy
Nämä nyt ovat tavallaan itsestäänselviä asioita, eivätkä välttämättä edes päde kaikkiin, mutta pätevät minun kohdallani. En ole krapulassa luova, enkä myöskään, jos maha on täynnä ilmaa tai muuten sekaisin tai liian täynnä. Krapulassa tekee mieli vain nukkua, sama, jos on liian väsynyt. Jos on fyysisesti paska olo, on usein myös henkisesti. Jos kuitenkin on paska olo fyysisesti ja on pakko vaikka esiintyä tai saattaa jokin työ loppuun tms., josta ei voi luistaa, on itselleen luotava ainakin henkisesti hyvät puitteet. Silloin ajattelen, että tämä ei jatku ikuisesti, selviän tästä kyllä hengissä. Oksennustaudissa pääroolin näytteleminen tai migreenissä puheen pitäminen ei varmasti houkuttele, mutta joskus sellaisiin tilanteisiin vain joutuu.

Myös mikäli koko elämä pyörii liian kapeasti omien tekemisten ympärillä, luovuus kuolee. Pitää olla muutakin elämää. Toki aika ennen ensi-iltaa on eri tai jos on monta deadlinea, mutta jos otat sapattivuoden töistä ja eristäydyt yksin autiolle saarelle ”kirjoittamaan”, todennäköisesti käy niin, että vain ahdistut, etkä saa mitään aikaiseksi. Luovuus vaatii rauhaa ja yksin oloa, mutta liika on liikaa.

Alkoholi turruttaa aivoja ja ajattelua. Joskus lasi viiniä voi avata jonkin lukon, mutta kaksi lasia viiniä muuttaa ajatukset jo aikalailla suttuiseksi. Viini voi siis sopia ideointivaiheeseen ja vapaan assosiaation vaiheeseen mutta viimeistelyvaiheeseen, palavereihin tai muihin sellaisiin vaiheisiin, jossa pitää keskittyä, olla skarppina ja pirteänä, se ei sovi. Alkoholi aiheuttaa myös turhaa tunteilua. Suosittelisin luovuuden kosiskeluun ja serotoniinitasojen lisäämiseen mieluummin muita keinoja kuin alkoholia. Alkoholi nimittäin romahduttaa serotoniinitasot nopeammin kuin arvaatkaan (ainakin iän karttuessa). On eri, jos kirjoittaa kerran kuukaudessa runon pöytälatikkoon ja ottaa kirjoittaessaan lasin viiniä kuin että kirjoittaa vuosikausia työkseen romaania ja juo joka päivä kaksi pulloa sen takia viiniä, että saisi edes hieman tekstiä tiristettyä. Mutta jokainen toki tyylillään!

Paastoamistakaan en välttämättä muille suosittele, mutta itse olen huomannut olevani luovempi tyhjällä mahalla ja nälkäisenä. Tosin usein luomistilassa en edes huomaa nälkää.

8. Uskalla olla ”huono ja keskeneräinen” ja tehdä ”virheitä”
Tämä on tietenkin kaiken luovan tekemisen ja kehittymisen a ja o. Odottamalla oppii odottamaan, tekemällä tekemään. Missään ei kehity, jos ei uskalla mokata ja olla aluksi huono tai aloittelija. Ja esimerkiksi jokainen uusi esitysprosessi on sitä, että alussa tuntee olevansa huono. Tai jos ei alussa, niin ainakin ekan läpimenon jälkeen tai jossain vaiheessa juuri ennen ensi-iltaa. Sellaista elämää ei olekaan, jossa kaikki toimisi aina hyvin ja olisi täydellistä alusta saakka.

Itselläni tässä auttaa se, että nautin prosessista usein niin paljon, että se vie stressiä pois siitä, mikä lopputulos tulee olemaan. Tein teatteriesityksiä jo ennen kuin edes oikeastaan tiesin mitään teatterista. Nyt jälkeenpäin ajateltuna, esitykseni olivat ihan omituisia ja esimerkiksi dramaturgisesti melko sekavia. Mutta toisaalta en olisi se teatterin tekijä, joka olen nyt ilman noita esityksiä. Voin myös onnitella itseäni siitä, kuinka rohkea oikeastaan olin silloin kymmenen vuotta sitten, kun tein ensimmäisen teatteriohjaukseni, vaikka olin niin noviisi.

Kirjoittamisessa tämä on myös välttämätöntä. Esimerkiksi jos on tuotettava paljon tekstiä (vaikkapa gradua varten), on jostain vain aloitettava. Tekstiä pitää joka tapauksessa muokata vaiheittain työn edetessä. Olen itse aika lailla tyyppi, joka ei halua näyttää keskeneräistä teosta muille. Teatterikouluissa jouduimme kuitenkin tekemään paljon demoja, joiden kautta opin hieman siihen ajattelutapaan, että keskeneräisen näyttäminen muille voi myös olla tosi hauskaa ja opettavaista. Sitäpaitsi parin vuoden päästä kukaan ei muista millaisia demoja olet tehnyt jossain koulussa joskus jollain randomkurssilla vaikka sillä esityshetkellä se voi olla elämää suurempi juttu.

9. Luota intuitioon ja ”omaan juttuun”
Tämäkin on tavallaan itsestäänselvä ohje, mutta laitan sen nyt kuitenkin tähän. Jos mikään ei inspiroi sinua, jos jokin asia ei kertakaikkiaan innosta, etkä motivoidu siihen, vaikka olisit taidekoulussa, inspiroituneiden ihmisten ja taidokkaiden pedagogien ympäröimänä ja silti olisit ainoa, joka on masentunut, kyyninen ja vittuuntunut… silloin ehkä kannattaa miettiä, onko tämä yhtään sinun juttusi edes.

Itse olin pitkään siinä käsityksessä, että teatteri-ihmisen pitää olla juuri tietynlainen, rempseä, ulospäinsuuntautunut, nopea reaktioissaan ja hyvin itsevarma ulosanniltaan. Myös monissa kouluissa pääroolit ovat menneet niille rempseimmille ja suulaimmille tyypeille. Iän ja tekemisen myötä olen oppinut luovimaan teatterimaailmassa myös introverttinä, ujona ja ”hitaana”.  Monta vuotta kyseenalaistin oman intuitioni, koska en ollut ”oikeanlainen”. Olen ajan myötä rohkaistunut ja löytänyt omia tapojani tehdä teatteria, sillä intuitioni sanoo, että minun kuuluu tehdä teatteria.

Omaan juttuun luottaminen on myös sitä, että ei ole mitään absoluuttisen oikeaa tapaa tehdä asioita. Esimerkiksi teatteriesitystä ei tarvitse tehdä näytelmätekstin pohjalta, vaikka niin on ollut pitkään tapana; lähtökohtana voi olla vaikkapa jokin asu tai elokuvan tunnelma. Toki voi olla rakenteita, jotka on todettu toimiviksi. Esimerkiksi iltapäivälehden lööppijuttu tai Hesarin uutinen on usein kirjoitettava tietyn kaavan mukaan tai kokouspöytäkirja tai yhdistyksen toimintakertomus. Myös draamallisen teatteriesityksen tekemiseen pätee tietyt säännöt.

Mikäli ahdistut säännöistä ja rutiineista, ei sinun ehkä kannata olla kirjanpitäjä, lääkäri, poliisi tai poliitikko tai jos kammoat intuition kanssa työskentelyä, epävarmuutta, luovaa vapautta ja kaaosta, sinun ei ehkä kannata ruveta nykyteatteriohjaajaksi, kuvataitelijaksi tai kirjailijaksi. On monia ammatteja, jotka ovat jotain tältä väliltä, vaikkapa aikakausilehden toimittaja, graafikko, bloggaaja, tuottaja tai kokki. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kuvataiteilija myös voisi rakastaa rutiineja ja sääntöjä tai etteikö kirjanpitäjä vapaa-ajallaan tai työkaverina voisi olla ”ihan kreisin hullu ja hauska tyyppi”. Tärkeää olisi, että edes jossain määrin löytäisi niitä omia juttuja, joissa voi toteuttaa itseään, olla oma itsensä ja jotka eivät sodi ihan täysin kaikkia omia arvoja ja periaatteita vastaan.

Eli siis kiteytettynä, jos oma juttusi on maalata mustia neliöitä iltaisin, maalaa mustia neliöitä iltaisin, äläkä pakota itseäsi maalaamaan väkisin oransseja palloja aamuisin. Jos oma juttusi on kirjoittaa aikuisten satuja, kirjoita aikuisten satuja. Jos oma juttusi on järjestää juhlia, järjestä juhlia. Sääntöjä ja lakeja on todella paljon, jopa taidemaailmassa, mutta oikeasti luovuudessa ei ole mitään rajoja. Mitä enemmän tekee asioita, sitä syvemmin löytää sen oman juttunsa, mutta sitä ei voi löytää, jos ei luota intuitioon.

10. Sitoudu ja laadi työllesi rajat
Tässä ehkä tärkein sääntö. Koska luovassa työssä ja taiteessa ei ole pohjimmiltaan mitään sääntöjä, on säännöt luotava itse. Pidemmän päälle täysi rajattomuus ei johda mihinkään. Yksi ja ensimmäinen keino on sitoutua johonkin. Se voi olla sitoutuminen johonkin aiheeseen, teemaan tai sisältöön. Se voi olla sitoutumista johonkin työpaikkaan. Mikään ei pistä ihmistä tekemäään niin kreisejä asioita kuin palkkatyö ja työsopimuksen allekirjoittaminen. Yksi voi olla ensi-illasta päättäminen jonkin teatterin kanssa tai apurahan hakeminen. Voi myös ”sotkea” tilanteeseen ulkopuolisia. Itse esimerkiksi pahimpana kirjoittamisblokkiaikanani sovin erään nettilehden kanssa, että kirjoitan sinne juttuja (tosin ilmaiseksi). Sain tuolloin kirjoitettua siis edes jotakin ja sain ponnistelusta tyydytystä ja mielenrauhaa. Mittakaava voi olla myös pienempi. Tänään esimerkiksi sitouduin itselleni ”kirjoittamaan yhden tekstin ja lepuuttamaan kroppaa”.

Monesti olen sitoutunut tekemään jonkin esityksen hankkimalla ympärilleni työryhmän. Sitoutuminen työryhmään pitää huolen siitä, että esitys tulee tehtyä määräpäivään mennessä. Aiheeseen sitoutuminen on vaikea asia, mutta usein se on sykäys, josta homma lähtee liikkeelle. Siihen asti, kun kaikki aiheet ovat mahdollisia, ei esitys oikein etene, mutta jos päätät aiheen, niin alitajunta aloittaa työskentelyn. Myös jonkin tekstin/näytelmän valitseminen esitykselle on ollut yksi keino sitoutua. Päätöksen hetki on vaikea, mutta useimmiten en ole katunut sitä, että olen tehnyt (kuitenkin harkitun) päätöksen. Olen ennemminkin katunut sitä, jos olen jättänyt jonkin homman lillumaan.

Päätös sitoutua ei tietenkään tarvitse olla liian väkivaltainen tai äkkinäinen. Joskus voi olla parempi antaa itselleen aikaa lillua ja olla sitoutumatta mihinkään ja tunnustella rauhassa, mikä tuntuu oikealta. Mutta jos oikeasti haluaa saada luovuuden liikkeelle ja ylipäänsä hommia tehtyä, suosittelen dead lineja, ensi-iltoja, lupauksia, työsopimuksia ja työryhmiä.

11. (bonus) Uskalla viettää tylsää elämää ja olla ajoittain laiska
Näitä piti olla 10 mutta tulikin nyt vielä yksi tärkeä mieleen! Luovan työn tekeminen ja ainakin taiteilijuus vaatii ympärilleen ns. luppoaikaa. Varsinkin ideointivaihe ja inspiroitumisvaihe vaatii jonkinlaista tyhjyyttä, aikaa haahuilla, olla ja ajatella. Mikäli ihmisellä on jokin aivan muu kokopäivätyö vuosikausia ja muutenkin kovin hektinen elämä, joka vie energian ja ajan, jää luova taiteellinen työ usein ajan ja energian puutteen vuoksi harrastamisen tasolle. Siinä ei siis sinällään ole mitään vikaa, jos niin haluat! (Tässäkin on varmasti poikkeuksia, jotkut vain ovat oman elämänsä superhiiriä ja pystyvät työskentelemään vuosikausia 14 tuntia päivässä.)

Laiskuus on myös suhteellista. Itse saatan ajoittain ulkoisesti katsoen viettää hyvinkin laiskaa elämää. Saatan esimerkiksi viikko tolkulla vain lueskella, kirjoittaa ja käydä tanssitunneilla, esityksissä, museoissa tms. Nämähän ovat monen mielestä ”vain harrastuksia”. Mutta esityksiä ei syntyisi ilman näitä päiviä, viikkoja, joskus jopa kuukausia, jolloin saan ”vain” lukea, kirjoittaa ja tanssia. Aivoni saattavat esitystekoprosessin aikana raksuttaa kävelylenkillä enemmän kuin treeneissä konsanaan, saatika jos olisin päivätöissä. Siksi onkin aina välillä pakko ”ottaa lomaa” ja mennä jonnekin päivätöihin (melkein ihan mihin vaan), jossa ei tarvitse ajatella esitysjuttuja, omaa elämää, uraa, eikä stressata raha-asioita.

Lopuksi

Mikäli et ole valmis kosiskelemaan inspiraatiota ja haluat tehdä luovia asioita vain ”silloin kuin inspiraatio iskee” ei mikään estä sinua tekemästä niin! Luovuus ja inspiraatio ovat kuitenkin niin mainioita asioita elämässä että itse ”oleskelen niiden parissa” mielelläni lähes joka päivä ja toki työnikin sitä vaatii. Siksi olen iloinen siitä, että olen oppinut kaivelemaan ”inspiksen” esiin aika pienellä vaivalla ja niin tahtoessani. Toki siltikin on niitä päiviä, ”ku ei vaan lähe”. Silloin on parempi vain antaa asian hetken olla ja mennä vaikka kävelylle.

PS. JOS sinun kuitenkin on maalattava niitä oransseja palloja aamuvarhaisella, vaikkei yhtään huvittaisi, on minulla siihen pari mantraa: 1. ”Jos olisin aikuinen ihminen, mitä tekisin.” 2.”Tee sitä mistä nautit, mutta ennen kaikkea nauti siitä, mitä teet.” Rutiineistakin voi oppia pitämään ja sitten voi taas maalata niitä mustia neliöitä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *