Pari ajatusta vertailemisesta

 

Sen sijaan, että kysyt lapseltasi ”voititko?”, voisit mieluummin kysyä ”oliko kivaa?”

(Ajatus on poimittu Jarmo Liukkosen kirjasta Psyykkinen vahvuus.)

 

Tätä ajatusta voi soveltaa ihan omaankin tekemiseen ja oppimiseen. Sen sijaan, että vertailet jatkuvasti omia suorituksiasi muihin, hyvä/huono, voittaja/häviäjä -akseleilla, voisit keskittyä siihen, miten kivaa tekeminen ja oppiminen on.

Suorituskeskeisyys ja vertaileminen muihin luovat myös erilaisen oppimisilmapiirin tai työilmapiirin kuin tehtäväkeskeinen ja uuden oppimiseen keskittyvä tekeminen ja tekemisestä sinällään nauttiminen. Mikäli ryhmässä on paljon minäkeskeistä vertailua, vähentää se tekemisestä nauttimista sinällään, varsinkin niiden kohdalla, jotka eivät vielä ole niin pitkällä osaamisessaan. Vertaileminen myös lisää klikkejä ja lisäksi koko ryhmän jäsenten suoritusjännitystä ja epäonnistumisen pelkoa. Sen sijaan tehtäväkeskeinen tekeminen lisää useimmiten yhteishenkeä ja kannustavaa ja tsemppaavaa ilmapiiriä.

Tutkimusten mukaan tehtäväkeskeinen tekeminen paradoksaalisesti myös pidemmän päälle johtaa parempiin tuloksiin kuin vertaileva minäkeskeinen tekeminen, koska motivaatio tekemiseen ei riipu toisten tekemisistä. On muun muassa todisteita siitä, että eri koulujen pääsykokeissa parhaiten suoriutuvat ne, jotka nauttivat vilpittömästi tehtävien tekemisestä ja ottavat tehtävät oppimisen kannalta sen sijaan, että vain suoriutuisivat tehtävistä päästäkseen kouluun, ”ollakseen parempia kuin muut hakijat” tai saadakseen hyväksyntää. 

 

 

Vertalua muihin on luultavasti mahdotonta täysin välttää mutta pois siitä olisi hyvä ainakin jossain määrin pyrkiä. Jatkuva ulkoinen suoritusten vertailu voi olla edistymisen ja oppimisen kannalta haitallista ja johtaa niin lapsella kuin aikuisellakin liian koviin suorituspaineisiin, paisuneeseen epäonnistumisen pelkoon ja sen myötä alisuoriutumiseen tai kokonaan tekemisten välttelemiseen. Vertaileminen ja minäkeskeinen tekeminen myös usein saa jättämään homman kokonaan kesken, jos ”voittoja” ja ulkoista mainetta ja hyväksyntää ei enää tulekaan. 

Jos vanhemmalla on jatkuvasti tapana kehua lasta suoritusten, voittojen ja hyvien koulunumeroiden perusteella, mutta jättää muuten kehumatta ja antamatta huomiota tai ottaa lapsen ”epäonnistumisen” henkilökohtaisena menetyksenä, voi tämä pidemmän päälle aiheuttaa sen, että (sisäinen) lapsi meissä suorittaa läpi elämänsä vain hakemalla ulkoista huomiota ja mainetta nauttimatta mistään tekemisistään. Sisäistä motivaatiota tekemiseen ei synny ja ilo puuttuu. Minäkeskeinen vertaileva tekeminen on myös henkisesti rankkaa, kun koko ajan tuntee huonommuutta ”parempiaan” kohtaan. 

On toki helppoa sanoa itselle ja toiselle, ”älä vertaile vaan nauti!”. Tuon ajatuksen toteuttaminen sen sijaan on vaikeampaa, varsinkin, kun on kasvanut suorittajaksi. Itsellänihän luki jo ekan luokan todistuksessa ”Tiialla on suorituspaineita” (!), eikä ole ollut mitenkään helppoa päästä eroon vertailemisesta.

Mutta edes tietoisuus siitä, että elämään ja omiin (ja muiden) tekemisiin voi oikeasti suhtautua paljon kepeämmin ja silti (tai juuri siksi) pärjätä ja että omia fakkiutuneita ajatusmallejaan voi muuttaa, antaa toivoa.

Voisin kirjoittaa tästä suorituskeskeisyydestä ja tehtäväorientoitumisesta joskus lisääkin. 

 

Tekstin kirjoittamiseen sain ajatuksia ja inspiraatiota kirjoista: Jarmo Liukkonen: Psyykkinen vahvuus – Mielen taitojen harjoituskirja ja Kimmo Takanen: Murra tunnelukkosi

 

Mutta nyt, ilman mitään aasinsiltaa HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ kaikki naiset ja naisoletetut ja naiseksi itsensä tuntevat ja kokevat!

 

Valokuva: Gesina Sundström