Mikä on se vähin, mikä riittää juuri tänään?
Huomaan nyt, että tuo 13. perjantaina saamani valediagnoosi on vienyt jotenkin ihan järjettömän määrän voimia. Se, että elin viikon kuolemansairaana, oli yllättävä shokki mielelle ja keholle ja vaikka olinkin aluksi tietenkin hemmetin iloinen ja helpottunut, että kyseessä oli väärä diagnoosi, olen nyt myös jotenkin ihan todella väsynyt.
Se, etten olekaan kuolemansairas, ei poista sitä tosiasiaa, että olen kuitenkin sairas , eikä sairaudelle ole vieläkään löytynyt syytä ja nimeä.
Juuri nyt minun pitäisi olla laatimassa uutta yleisötyöstrategiaa teatterilleni, joka on siis toistaiseksi vain nimi, kotisivut ja jonka nimellä on tehty seitsemän esitystä kymmenen vuoden aikana. Strategian laatimisen sijaan naputtelen tätä.
Ajattelen niitä kaikkia iloisia ja reippaita työkseen yleisötyötä tekeviä aikuisia ammatti-ihmisiä, jotka minun pitää kohdata palaverissa hetken päästä. Tuntuu, että olen pelkkä ihmisraunio, joka nyt vaan mieluummin nukkuisi tai kuuntelisi äänikirjaa tai katsoisi telkkaria kuin innovoisi ja ideoisi.
Muistin sitten eräät viisaat sanat, jotka varmaan joku terapeutti minulle joskus lausuhi: Mikä on vähintä, mikä riittää juuri nyt tilanteesta selviytymiseen? Miten olet läsnä tilanteessa mahdollisimman pienellä paineella ja panostamisella pakenematta tilanteesta kokonaan?
Niin, sen sijaan, että jättäisin nyt kokonaan osallistumatta luennolle tai peräti koko kurssille, koska en ole tehnyt sitä strategiasuunnitelmaa, en ole täysissä ruumiin ja sielun voimissani, en ole yhtään valmistautunut ja saatan kuulostaa siksi tyhmältä ja epäammattimaiselta, näytän Aileen Wuornokselta vanhoilla päivillään jne. jne… Voisinko ehkä sitten kuitenkin osallistua? Olla läsnä vaikka edes kuunteluoppilaana?
Perfektionisti kieltää itseltään kivoja ja kiinnostavia asioita ja jää täten paitsi kivasta ja kiinnostavasta elämästä. On eri asia jättää jotakin väliin sen vuoksi, että on vain pakko levätä kuin sen takia, ettei ole ihan parhaimmillaan ja täydessä iskussa. Luultavasti kaikki menee kuitenkin ihan hyvin, eikä kukaan vaadi minulta mitään niin loisteliasta kuin mitä itse vaadin.
Mikä on se pienin, mikä riittää juuri tänään näillä voimilla, resursseilla ja valmistautumisella? Ehkä se on tänään vaikkapa se, että kuuntelen, olen ystävällinen ja teen vähän muistiinpanoja. Iloitsen siitä, mitä kaikkea innovatiivista muilla on meneillään ja inspiroidun itsekin.
Tätä neuvoa on hyvä noudattaa muinakin sellaisina päivinä, kun ei oikein lähde. Aina ei tarvitse olla viisain, kaunein, innovatiivisin, energisin ja rohkein. Joskus voi ihan vain olla ja kuunnella.