Viikon kuulumisia ja pari suositusta

Mitähän tällä viikolla on tapahtunut? Ei mitään ihan hirveän dramaattista, mutta jotain kuitenkin.

Olen käynnistellyt esitystä. Olen sopinut toisen näyttelijän kanssa treeniviikonloput ja varannut treenitilat keväälle. Olen pähkännyt esityksen dramaturgian kanssa tai lähinnä vasta fiilistellyt. Kaikki menee aika lailla uusiksi. Osin siksi, ettei meillä ole enää ammattitanssijaa mukana esityksessä, osin siksi, että meitä on nyt vain kaksi kolmen sijasta ja osin siksi, että olen ihan eri ihminen kuin olin vuosi sitten. Ja tietenkin myös siksi, että mieli halajaa jotain uutta ja tuntuisi hassulta kaivaa joku vanha ja pölyttynyt esitys sellaisenaan vuoden takaa esiin. Viime kevään versio esityksestä oli hyvin sagraali, valokuvallinen, rauhallinen ja runollinen. Marraskuun  versio, jota olimme ajatelleet esittää tammikuussa oli enemmän trillerimäinen ja melko touhukas ja vähän ehkä eroottinenkin. Tästä uusimmasta versiosta on tulossa luultavasti taas jotain ihan muuta. En vielä tiedä mitä. Sehän tässä parasta ja ahdistavinta onkin. Valokuvallisuus ja absurdius säilyy mutta synkkyys, pyhyys ja runollisuus jäävät nyt luultavasti vähemmälle. Ehkä tästä voi tulla jopa vähän hauska! Luotan siihen, että esitys alkaa pikkuhiljaa muotoutua, kun annan alitajunnalle töitä. Vielä toistaiseksi odottelen sitä jotain lamppua syttyväksi.

Teatteria striimauksina. Katsoin perjantaina Kanneltalolta striimatun Niskavuoren Hetan, jonka esittivät Ella Mettänen ja Eero Ojala. Olen aiemmin yrittänyt mennä Stoaan (entinen työpaikkani) ja Kanneltalollekin katsomaan heidän edellisiä esityksiään, mutten ole sitten koskaan olevinaan ehtinyt. Aiemmin he ovat esittäneet ainakin Tšehovin Lokkia. Nyt sitten bongasin heidän esityksensä livestriimauksen ja katsoin esityksen prjantaina lähes kokonaan. Täytyy katsoa tänään vielä uudestaan. Mainio parivaljakko kyllä! Tosi taitavia näyttelijöitä ja kiva ”köyhän teatterin” meininki, ei mitään turhaa, vaan näyttelijäntyö on keskiössä. Ja tosiaan vain kaksi näyttelijää, jotka esittävät kaikki roolit. Tämä esitys on aiemmin tehty pikkuiseen Teatteri Jurkkaan ja siellähän ei hirveästi tilaa voi käyttää. Kiinnostaisi itseäkin tehdä kiertue-esityksiä ja ajattelin, että tuosta voisi saada vähän inspiraatiota. Mulla vaan meinaa esityksissä aina se visuaalinen puoli vähän keulia ja tyylilajikin on ollut aina aika absurdi, joten toistaiseksi esitykset eivät ole oikein kiertueille taipuneet. Suosittelen kyllä katsomaan tämän Niskavuoren Hetan version! On katsottavissa ilmaiseksi Kanneltalon facesivuilta 22.2. asti.

Toinen striimaus, jonka katsoin, on Tehdasteatterin Sukupuuttoparatiisi. Esitys käsittelee vapaaehtoista lapsettomuutta eettisenä ja ekologisena valintana. Tärkeä aihe kyllä näiden ”vauvatalkoiden” keskellä. Kiinnostava esitys, mutta ehkä tyylilaji ei oikein iskenyt muhun tai sitten striimaus ei ollut tälle esitykselle eduksi (harvalle teatteriesitykselle on). Olisi ollut varmasti hieno livenä. Hyvät näyttelijät kuitenkin ja hienoa nukettamista. Kiva nähdä turkulaisia juttuja, kun ei niitä tule oikein mentyä paikanpäälle katsomaan.

Kolmas esitys, jonka katsoin, oli Ruusu ja Seidi Haarlan Uusi lapsuus. Tämä oli näistä esityksistä kyllä ehdottomasti vaikuttavin, jos nyt näin erilaisia esityksiä voi toisiinsa verrata. Katsottiin eilen illalla striimaus Tehdasteatterilta ja suosittelen kyllä! Hämmentävää, ajatuksia herättävää, ahdistavaakin. Pistää myös pohtimaan autofiktion eettisiä tarkoitusperiä ja ulottuvuuksia. Tästä esityksestä ja autofiktion eettisistä seikoista on paljon jo mediassa kirjoitettukin. Eettinen pohdinta on tuotu mukaan myös esitykseen. Oli kiinnostavaa nähdä tämä nyt, kun luin aikoinaan Seidin lopputyön (Traumaruumis v. 2014) ympärillä vallitsevasta kohusta. Lopputyöesitys jäi silloin kuitenkin näkemättä, vaikka olisi kiinnostanut kovasti. Perhe on tabu. Monestakin syystä. Ehkä kirjoitan tästä aiheesta vielä erillisen postauksen. Esitys on katsottavissa 7.3. asti. Hassua muuten, että vuosi sitten en edes tiennyt, mitä sana striimaus tarkoittaa.

Monologi. Siis olin jo melkein unohtanut, että olin hakenut Ruotsiin yhteen teatterikouluun! Nyt tuli muistutus sähköpostiin, että pääsykoetehtäväksi pitäisi opetella, videoida ja lähettää monologi. Aikaa on onneksi vielä viikko! Äh, miten mä en ollut tätä jotenkin aiemmin selvittänyt, että mihin mennessä se video pitää laittaa. No enhän mä tässä terveydentilassa edes voisi opiskella siellä koulussa ja olen sata vuotta vanhempi kuin kaikki muut opiskelijat, mutta todellakin aion hakea! Mitä siinä menettää? Oppiipahan uuden tekstin ruotsiksi. Tykkään tosi paljon puhua ruotsia. En ole siinä ihan hirveän hyvä, mutta puhun sitä huomattavasti paremmin kuin englantia. Tuo nyt on siis vasta pääsykokeiden eka vaihe. Jos pääsee jatkoon, on vielä kolme vaihetta jäljellä. Monologiteksti on valittava viidestä eri vaihtoehdosta. Mukana on tietysti Tšehovia ja Shakespearea. Taidan kuitenkin valita Bergmanin.

Kieliopinnot. Aloitin tällä viikolla espanjan ja englannin opiskelun parin erilaisen puhelinsovelluksen avulla. Tosi koukuttavaa!  En oo oikein ikinä tykännyt kielten opiskelusta, mutta nyt kyllä innostuin. Motivaatio oppia englantia on nyt aika kova. Mua on jo pitkään ahdistanut ja hävettänyt, kun en osaa englantia ja nyt on hyvä syy oppia. Espanjaa olen opiskellut aikoinaan jonkun kolme opintoviikkoa. Kummasti se palautuu mieleen.

Työnhaku ja urapähkäilyt jatkuu. Olen jutellut kolme kertaa kolmen viikon aikana tunnin verran puhelimessa ammatinvalintapsykologin kanssa. Kaikki varmaan järjestyy taas jotenkin sitten, kun taide-elämä alkaa pyöriä ja työntekijöitä tarvitaan. Tuntui ehkä vähän hassulta, että psykologi suositteli mulle kolmatta amk-tutkintoa, eikä hirveästi kannustanut ottamaan mieluumminkin hyötyä irti näistä kahdesta, jotka mulla jo on. Ehkä hän ei oikein tiennyt, mitä teatteri-ilmaisun ohjaaja tekee. Toisaalta olen nyt alkanut katsoa media-alaa itsekin vähän sillä silmällä, eikä lisäopiskelusta ole koskaan ollut haittaa!  Psykologin kanssa oli tosi mukava jutella ja hän rohkaisi mua hylkäämään sellaiset koulutukset, jotka ei yhtään kiinnosta (tradenomi) ja pitämään kiinni niistä, mitkä kiinnostaa. Mulla siis edelleenkin lilluu tässä kolme eri suuntaa, joista voisin sen ”kakkostyön” esiintymisen oheen hommata: Teatteripedagogia, media-ala ja tiedottaminen tai sitten tuotantopuoli ja taloushallinnon haltuun otto. Oon nyt ajatellut hakea varalta yhteishaussa muutamaan kouluun ja ylempiin jatko-opintoihin, mutta haen samalla myös töitä, teen esitystä ja yritän edistää omaa pedagogista uraani, että alkaisin saada teatteriopettajan keikkahommaa tai että voisin vetää jotain etäkursseja. Muutamia työpajaprojekteja onkin jo suunnitteilla. Se, mikä tuossa työnhaussa on jännää, on se, että olen löytänyt tosi kiinnostavia taidejärjestöjä ja muuta uutta, joissa olis kiva työskennellä.

Tulppaanit. Ostelen noita neljän-kuuden euron kimppuja nyt koko ajan. Tulppaanit on ihania!

Terveys. Sain nyt tietää, että mulle on varattu poliklinikka-aika toukokuulle. Toukokuulle! Olen siis odotellut jatkotutkimuksiin pääsyä tässä vuoden ajan ja kutsua polille nyt kolme kuukautta. Toki kaikenlaisia kokeita ja testejä on kesän ja syksyn aikana tehty, eikä mitään löydetty, mutta täytyy tässä varmaan ennen tuota toukokuuta tutkituttaa vielä jotain mitä tutkittavissa on. Kiinnostaisi tutkituttaa muun muassa aivot ja sydän.  No, hyvä nyt, että lähete edes meni tällä kertaa läpi. Neurologiselta se tuli takaisin huis vaan.

Mitähän muuta. Olen katsonut Neiti Marple-elokuvia, tehnyt ja syönyt laskiaispullia, kävellyt, tavannut ystävää ja kirjotellut tänne. Viikonlopun aikana olen inspiroitunut oman esityksen tekemisestä (kiitos striimausten ja Teatteri-lehden), yhdestä uudesta työpajaprojektista ja päättänyt keskittyä tämän kevään nyt täysillä teatterin tekemiseen.