Erilainen isänpäivä

Näin unta toissayönä

Olin mökillä.

Oli tarkoitus olla jotkut puhallinsoitinharjoitukset pienellä porukalla.

Odottelimme yhtyeen johtajaa, teoksen säveltäjää. Hän oli punahiuksinen nainen.

Oli pimeää.

Ehkä riihessä oli jo osa yhtyeestä, mutta minä lähdin jostain syystä kävelemään mökillepäin.

Käveleminen oli vaivalloista.

Soittimet olivat marjoja. Säveltäjä soitti vadelmaa.

Mökki ja ikuiset marjat.

Toisteltiin jotakin lausetta kuin mantraa, että ”tämä kohta kappaleesta on erityisen hieno”.

En tiedä, mihin yhtye katosi. Olin yksin.

Kävelin riiheltä vaivalloisesti kohti mökkiä.

Oli pimeää mutta ei märkää. Oli ehkä lokakuun puoliväli tai syyskuun loppu.

Tiesin olevani sairas.

Tiesin, että isää ei enää ole.

Kaikki oli raskasta ja vaivalloista. Hengittäminenkin.

Oli pimeää ja olin yksin juuttuneena riihen ja mökin välille.

Mökissä paloi valo, mutta tiesin, että mökki on tyhjä.

Minua kammotti mennä tyhjään mökkiin.En tajunnut, miksi siellä palaa valo ja minua pelotti.

Yhtäkkiä yhtyeen johtaja ajoi kovaa vauhtia moottiripyörällä keskelle pimeyttä.

Hän melkein ajoi päin naapurin taloa.

Siihen heräsin, tunteeseen, etten saa happea ja että olen sairas ja yksin mökillä.

Ja ettei isää enää ole.

Isä kuoli kaksi viikkoa sitten. Isänpäivä kuluu hautajaislauluja opetellessa.

Hyvää matkaa rakas isä. On kova ikävä.