Opinnäytetyötä aloitellessa
Okei, tästä tää nyt taas lähtee… En ole puoleen vuoteen pannut tikkua ristiin YAMK-opintojen eteen, koska A) Halusin keskittyä rauhassa näyttelijäntyön opintoihin. B) Olen ollut niin heikossa kunnossa .C) Olen ollut töissä. D) Kaikki on ollut vähän kaaosta omassa päässä opintojen ja koko uran suhteen. Kolme urapolkumahdollisuutta kilpailee edelleen keskenään (kulttuurinen vanhustyö, teatteriopettajuus, esitystaiteilijuus), eikä sairaus ainakaan helpota valintaa tai no, sairauden vuoksi juuri on pakko tehdä tiukkoja valintoja. E) Halusin myös vähän pitää kesälomaa ja toipua toisista opinnoista.
Tämä kesä sai mut nyt taas vaihtamaan opinnäytteen aihetta ehkä sadannen kerran teatteripedagogiikasta takaisin siihen, jolla kouluun alunperin hain eli kulttuuriseen vanhustyöhön. Tykkään työskennellä iäkkäiden ihmisten parissa ja työ tuntuu tärkeältä.
Nyt mä koitan pysyä tässä aiheessa saatana soikoon, että pääsen vihdoin viimein aloittamaan työn ja valmistunkin joskus!
Eli tutkimuksen kohteena on nyt esitystaiteilijuus ja taidetyöskentely palvelutaloissa ja se, mitä esitystaiteelta/esiintyjiltä vaaditaan, jos ja kun kohteena ovat (useimmiten) muistisairaat palvelutalon asukkaat. Lisäksi tutkin, mitä muita taitoja taidetyöskentely tuossa ympäristössä vaatii. Tarkoituksena olisi ihan nyt tehdä se ”esityskin” tai ainakin jossain määrin sitä esitystaidetta sisältävä hanke.
Ehkä toisaalta voidaan tässä tilanteessa puhua enemmänkin ”kohtaamistaiteesta” kuin ”esitystaiteesta”, riippuen tietenkin onko kohderyhmänä asukas vai esim. omainen tai palvelutalon asiakas. Hyvin pienimuotoista ja soveltavaa taidetta yleensä teen, kun asukkaiden kanssa toimin, sellaista hetken taidetta. Tilanteet elävät aina todella paljon ja pitää olla herkillä. Asukkaiden ehdoilla noissa tilanteissa mennään ja hyvin yksilöllisesti, ei esiintyjän/esityksen. Toimitaan kuitenkin ihmisten kodissa, ei missään elämyslaitoksessa.
Mutta toki olisi kiinnostavaa nyt kokeilla myös jotain vähän mietitympää ja valmistellumpaa, jota sitten voi soveltaa eri kohderyhmille. Teatteri sellaisenaan harvoin toimii. Yleensä, jos on hirveän valmis/valmisteltu kokonaisuus, se vain haittaa kohtaamista ja estää kanssakäymistä ihmisten kanssa. Eri asia sitten on, jos on kyseessä vaikka jokin konsertti, joka on suunnattu isolle yleisölle juhlasalissa tai ulkona, mutta niihin eivät läheskään kaikki asukkaat jaksa lähteä.
Tämä aihe on multa nyt sellainen turvallinen kompromissivalinta. Ei niin, etteikö aihe kiinnostaisi tai voisi tempaista mukanaan mutta oman esityksen tekeminen teatteritilaan ja näyttelemiseen keskittyminen on poltellut jo pitkään, samoin tuo pedagogiikan haltuun ottaminen ja oman näyttelijäntyön metodin kehittäminen, ts. oman pedagogisen työkalupakin järjestäminen ja systemaattinen tarkastelu.
Ajattelen nyt kuitenkin niin, että jos tämän vuoden keskityn ns. järkevään aihealueeseen ja yleishyödylliseen ja eettiseen tekemiseen, niin sen jälkeen saan tehdä oman ”taidehörhöilyesityksen”, jos vielä sitten on voimia, varaa, aikaa, ideoita ja intoa.
Joskus se valinta vain täytyy tehdä. Se tarkoittaa myös monista itselle tärkeistä asioista luopumista. Mutta kaikkea ei vain jaksa tehdä yhtäaikaa ja jostakin pitää rahaakin saada. Sitäpaitsi voihan tällainen soveltava taideprojekti tuoda mielekästä materiaalia myös siihen ns. omaan esitykseen.