Vuoden 2022 hyvät ja huonot

Mitäs tänä vuonna on tapahtunut? Siis omassa elämässäni? Aika tyhjäkäyntiä tietenkin sairauden vuoksi, mutta on tapahtunut myös aika isoja asioita työrintamalla, omasta etananvinkkelistä katsottuna toki.

Hyviä:

Olen saanut tehdä oman alan töitä. Olen tehnyt kulttuuriohjaajan  osa-aikaisia sijaisuuksia eräässä ikäihmisten palvelutalossa. On imartelevaa, että huolimatta siitä, että olen todella paskassa kunnossa, mua silti pyydetään sijaiseksi ja saan tehdä töitä juuri sen verran kuin jaksan, eli silloin tällöin  ihan maksimissaan kolme päivää viikossa. Nyt on yksi sijaisuus tulossa ensi viikolle. Olen myös tehnyt näyttelijäntyön opettajan hommia aikuisopiskelijoiden kanssa tuntityönä, mikä on ollut kyllä tosi antoisaa. Juuri sitä, mitä nyt haluankin tehdä. Saan jatkaa opettajan töitä myös kevään, mikä pitää mut edes jotenkin tässä yhteiskunnassa kiinni. Sain myös ihanaa palautetta opiskelijoilta, mikä kannustaa jatkossakin tekemään työt hyvin ja antaa osviittaa siitä, että olen oikealla tiellä metodieni ja harjoitteiden kanssa.

Olen saanut kirjoitettua hieman omia tekstejä omaa esitystä varten. Esitysprojekti on ollut nyt tyhjäkäynnillä jonkin aikaa, koska en ole saanut mitään kontaktia vastanäyttelijääni vaikka piti sopia asioista ja jatkosta. Meni sen verran hermot, että päätin jatkaa projektia nyt yksin. Teen tekstejä hissuksiin, enkä ota projektista mitään paineita. Oon kuitenkin iloinen, että sain jonkin kirjoituslukon avattua pari viikkoa sitten. Olen kirjoittanut näytelmän viimeksi vuonna 2008, joten ”pientä” suorituspainetta on alkanut tulla. Eivät nuo kirjoittamani tekstit nyt mitään huikeita ollleet mutta aloittaminen oli tärkeintä. Aivot eivät tietenkään toimi missään määrin kuten terveenä, mutta jotenkin toimivat kuitenkin. Vielä parempi olisi ollut, jos olisin saanut esitysprojektin jotenkin sidottua YAMK-opintoihini, mutta ei ole ilmeisestikään mahdollista. Ja tietty olisi kiva löytää tuohon joku työpari, mutta koska ei ole mitään apurahoja, niin se voi olla hankalaa.

Ilahdutti myös mieltä, kun sain raahauduttua Pohjanmaalle äidin luokse ennen joulua. Äidin luona käyminen on mukavaa vaihtelua arkeen ja ehdittiin syödä monta jouluateriaakin yhdessä ja jutella. Siskoa oli myös kiva nähdä. Iloitsen myös tietokirjailijasiskoni kirjaprojekteista ja siitä, että hän saa kiitettävästi apurahoja tutkimushankkeisiinsa. Nyt on alkanut tulla myös vastakaikua ja julkisuutta hänen viimeisimmälle tietokirjalleen, mikä on tosi kiva juttu! Hyvä, että edes jollakulla perheessä menee hyvin! Tapanina olivat appivanhemmat kylässä ja sekin sujui mukavasti. Oli ihanaa, kun kerrankin on nyt siistiä kotona.

Toukokuussa valmistuin eräästä näyttelijäkoulusta ja se oli melkoinen työvoitto, vaikka opiskelu toki olikin osa-aikaista, eikä valmistuminen tuolta sinällään ole kentällä mikään suuri meriitti. Opin kuitenkin erään uuden näyttelijäntyön tekniikan, mikä sai monta asiaa loksahtamaan kohdilleen liittyen käytännön näyttelijäntyöhön. Koulun myötä tunnen nyt itseni päteväksi myös vihdoin opettamaan näyttelijäntyötä myös muille, olin toki pätevä aiemminkin, mutta nyt oikeasti pystyn vastaamaan monimutkaisempiinkin kysymyksiin esim. tunteista, kontaktista tai impulsseista. Tarvitsin vastauksia joihinkin kysymyksiin ja tuolla koulussa vihdoin sain ne vastaukset. Loppuja vastauksia teoreettisempiin kysymyksiini olen lukenut syksyn aikana erinäisistä väitöskirjoista ja näyttelijäksi valmistuneiden graduista.

Sain hommattua terapeutin ja uudet silmälasit. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta kun on näin huonossa kunnossa, niin tällaisten asioiden hoitaminen on todella iso ja työläs homma. Sain Hysteriapolilta…anteeksi ”Toiminnallisten häiriöiden” polilta palvelusetelin terapiaan. Täällä Suomessa siis hoidetaan vakavaa fyysistä ja kroonista sairautta psykoterapialla. No, olen toki kiitollinen siitä, että sain edes terapiasetelin lyhytterapiaan,jossa voin puhua sairaudestani ja löytää siihen jotain uutta näkökulmaa. Ei olisi mitenkään ollut varaa maksaa itse terapiasta, kun kuukausitulot ovat n. 350 euroa. Löysinkin ihan mukavan ja sopivan terapeutin ja puolet on nyt jo käyty. Silmälasien hommaaminen oli myös yllättävän iso projekti…tai no, eihän se yllättänyt, siksi sitä niin monta vuotta lykkäsinkin. Nyt ne on valmistamista vaille hoidettu. Oon oikeasti huomannut, etten enää näe lukea paperista juuri mitään ja silmät väsyvät nopeasti. Edelliset lasit ovat vuodelta 2011 ja niitä tuli käytettyä harvakseltaan, nyt viimeaikoina enemmän. Toivotaan, että uusia laseja oppisin oikeasti nyt käyttämään.

Varmaan on muitakin pienempiä kivoja juttuja… Olen kuunnellut nyt paljon klassista jouluradiota ja vastapainoksi Sian joululevyä. Kivaa oli myös, että sain vihdoin viimeisillä voimillani tehtyä pientä joulusiivousta ja sain kirjoille ”uuden” hyllyn. Parvekkeella lähes tyhjänpanttina seissyt hylly on nyt täynnä kirjoja, joita en ole vielä lukenut (ja koko ajan tulee lisää, kun sukulaiset ostelevat lahjaksi). Samalla sain kaikki muistikirjani esille yhteen hyllyyn. On helpompi etsiä tanssi- ja teatteriopiskelujen aikaisia harjotteita, kun muistikirjat ovat esillä. Ja kiva myös että kaikki pöydillä ja lattioilla pyörineet kirjat ovat nyt siististi hyllyssä.

Huonoa:

No, sairautta tuskin tarvitsee edes mainita. Se aihauttaa lähes kaiken huonon, mitä tänä vuonna on ollut: Kivut, voimattomuus, uupumus, huonovointisuus, yksinäisyys, köyhyys ja yleinen vitutus. Lisäksi sairaus aiheuttaa sellaista näköalattomuutta, kun ei ole mitään toiveita parantumisesta. Välillä se valitettavasti aiheutaa myös kärsimättömyyttä, kiukkuisuutta, katkeruutta, surua ja alakuloa. Pääosin en kuitenkaan ole masentunut vaan löydän melkein joka päivälle jotain mieltä. Välillä on toki niitäkin päiviä, kun tuntuu, ettei missään ole mitään järkeä. Opetustyöt, esitysprojekti ja muutama ystävä ja perhe pitävät jotenkin pinnalla. Mun vahvuus on se, että mulla on aika rikas sisäinen elämä ja tylsistyn aika harvoin. En tarvitse jatkuvaa touhottamista, tekemistä, reissaamista ja sosiaalista kanssakäymistä, että löydän elämääni mielekkyyttä.

Opintojen jääminen on yksi ikävä asia. Jouduin jättämään kesken osa-aikaiset ruotsikieliset näyttelijäntyön opinnot, koska ei vain ollut voimia paneutua ja raahautua paikalle, saatika osallistua täysipainoisesti harjoitteisiin. Tässä syksyn aikana olen myös sairastanut yhden tavallisen flunssan ja yhden koronan, joka kesti aika pitkään. En halunnut roikkua opinnoissa pelkkänä passiivisena opiskelijana vaikka tuttu opettaja olisi varmasti sen jopa hyväksynyt. Myös master-opinnot tökkivät pahan kerran. Joudun varmaan jättämään ne kesken sekä taloudellisista että jaksamissyistä. Ehkä nyt ei ole oikea hetki opiskella. Ja toisaalta oon opiskellut jo aika paljon tässä elämäni aikana.

Oikestaan vaikea edes erottaa, että mitkä ikävät asiat johtuvat sairaudesta ja mitkä jostain muusta. Tuntuu että asiat olisivat aika hyvin ilman tätä sairutta. Ehkäpä sitten stressaisin enemmän ura-asioita, ikääntymistä, ulkonäön rupsahtamista ja sen semmoista.