Omalla painollaan
”Antaa asioiden mennä omalla painollaan”. Mitä helvettiä se tarkoittaa?
Mä en oo osannut koskaan sitä hommaa. Jos olisin esim. nuori, komea ja TERVE miesoletettu, niin asiat saattaisivat rullata aika helpostikin eteenpäin itsestään, mutta koska olen keski-ikäinen sairas täti-ihminen, niin mitään ei kyllä synny ilman omaa ponnistelua. Satuin katsomaan jotain Maria Veitolan yökyläohjelman vanhoja jaksoja ja siinä kyllä traagisella tavalla ilmeni menestyneen naisen ja menestyneen miehen erot. Ville Galle on menestynyt ja kaikki on mennyt ”omalla painollaan”. Hän on elänyt ihan tavallisen nuoruuden, on kavereita, on lätkää, on bileitä. Hän tuskin on ihan hirveästi panostanut uraansa, keikkoihinsa tai varsinkaan ulkonäköönsä. Sitten oli nämä kaksi huippulahjakasta naista Saara Aalto ja Sara Forsberg. Molemmat lähes erakkoja (ainakin olleet, toinen edelleen ohjelmaa tehtäessä), koulukiusattuja, ei ystäviä ja varsinkin Saara pistänyt nuorena ihan kaikki paukut musiikkiin ja uraansa ja Sara panostanut sen lisäksi hurjasti ulkonäköönsä, laihduttanut vuosikausia, suorittanut elämäänsä. Ilman näitä panostuksia he eivät todennäköisesti olisi menestyneet.
Usein nainen on se, joka tekee kaiken työn ja mies nauttii antimista. Tai tää on mun kokemus omalta uraltani. Kun miesopettaja vetää lämppänä perspalloa ja lopputunninkin ihan lonkalta, nainen on suunnitellut systemaattiset lämpät ja tehnyt hyvät suunnitelmat tuntia varten. Mies menee suoraa koulusta tai jopa ilman koulutusta työelämään ja nainen opiskelee vielä pari uutta korkeakoulututkintoa, ennen kuin on mielestään valmis.
Mä luulen, että toi ”asioiden omalla painolla” -juttu on aika lailla miesten etuoikeus. Rentous. Mies voi ottaa rennosti, koska häntä arvostetaan ja ihaillaan, koska hän on mies. Ihana oma itsensä.
Mutta niin, tapahtuuko kenellekään mikään lopulta ihan ilmaiseksi, ilman fokusta, ponnistelua, innostusta ja vaivannäköä? Laiska ajattelu, laiska asenne, innostuksen puute, syntyykö taidetta sillä tavalla? Aika on kuitenkin ihmisellä hyvin rajallista. Se valuu helposti kaikkeen turhaan. Toisaalta liika puristaminen ja ponnistelu yksin jossain kammiossa, siitäkään ei välttämättä aina seuraa hyvää. Siitä voi seurata menestystä mutta myös paljon yksinäisyyttä. Tuota yksin puurtamista ja puristamistakaan en enää jaksa. Monestakaan syystä. Varsinkin tanssin suhteen hakkasin aikoinaan päätäni seinään ihan liian pitkään. Teatterihommat ovat sen sijaan sujuneet terveinä vuosina ihan innostuksen voimalla. Toisin on nyt, kun olen huonossa kunnossa. Tarvitsisin ennemminkin tukea ja kanssamatkustajia projekteissa kuin siivellä eläjiä tai vapaamatkustajia, joita helposti tarttuu tässä iässä matkaan.
Annan nyt siis vaan asioiden olla ja mahdollisesti ”tapahtua omalla painollaan”. Yritän selvittää, mitä se tarkottaa. Ainakin se on tarjonnut yhtäkkiä kivoja opetustöitä ja ihania oppilaita vaikka en todellakaan koskaan, en koskaan ole ajatellut ryhtyväni opettajaksi! Koska en tajunnut, että se on niin kivaa! Ehkä esityskin syntyy jossain vaiheessa ”omalla painollaan”. Tässä pikkuhissuksiin.