Kuinka päästä yli pettymyksistä

Pettymys on tunteena ikävä mutta tarpeellinen. Pettymyksen tunteen tarkoituksena on saada ihminen toimimaan uudella tavalla todettuaan, että vanha ja toteen pistetty toimintatapa ei toiminutkaan. Pettymyksen tarkoituksena on siis kehittää omia toimintatapoja parempaan suuntaan ja niin, ettei seuraavalla kerralla tarvitsisikaan pettyä.

Silloin, kun on joutunut pettymään jossain itselle tärkeässä asiassa, ei järkeily useinkaan auta. Silloin kannattaa vain antaa pettymyksen tulla ja antaa itsensä surra rauhassa. Tunne menee kyllä aikanaan ohi, mikäli sen hyväksyy sellaisenaan, eikä anna kokemuksen leimata ja lamaannuttaa itseä.

Itse koin tuossa pari viikkoa sitten erään melko suuren pettymyksen. Kyse oli eräästä opiskelupaikasta. Vaikka pohjimmiltani tiesin, että ”kokeilen nyt vaan kepillä jäätä”, olin kuitenkin hieman toivonut, jännittänyt ja panostanut. Kun sain tietää tuloksen, kyllä se tuntui pahalta, vaikka oikeastaan olin osannut tuloksen aavistaa jo pääsykokeiden alkumetreillä, niin taitavia kanssahakijat olivat. Pettymys oli ehkä kahta pahempi sen vuoksi, että tiedän, etten enää ikinä tule hakemaan tuohon kouluun ikäni vuoksi. Enemmän kuin se, etten päässyt kouluun nyt, oikeastaan suretti ja ahdisti se, etten uskaltanut hakea kouluun kymmenen tai edes viisi vuotta sitten. Miksi olin nuorena sellainen nynny, harmittelin.

Kaksi viikkoa sitten pääsykoepäivän iltana olin jo vaihtamassa alaa ja luovuttamassa, tunsin itseni ikälopuksi, säälittäväksi, surkeaksi ja lähes kaikki oma tekeminen päivän aikana hävetti. Harmitti oma kielitaidon puute, harmitti tekemäni valinnat, harmitti koko eletty elämä. Nyt voin kuitenkin jo sanoa päässeeni yli pettymyksestä ja koen, että menin valtavasti eteenpäin elämässä tuon kokemuksen kautta.

Pettymys kokemuksena on mietityttänyt minua viime viikkoina ja tässäpä siis vinkkejä, miten päästä pettymyksestä yli, varsinkin, jos asia koskee vaikkapa ”epäonnistumista” jossain sinulle tärkeässä asiassa:

Ole hyvä itsellesi, lempeä ja armollinen. Anna itsellesi lupa olla surullinen, lepää ja tee juuri niitä asioita, mistä nautit. Hyväksy se, että vituttaa, ahdistaa, itkettää, ehkä hävettääkin. Se on ihan luonnollista, koska asia oli sinulle tärkeä. Pääsykokeiden jälkeisenä päivänä kävin kävelyllä, syömässä ravintolassa, ajoin päämäärättömästi bussilla, katsoin hömppäohjelmia, höpisin puolisolleni  ja nukuin.

Älä tee mitään hätiköityä. Älä juo kokonaista kossupulloa ja sen jälkeen viiltele ranteitasi pullon korkilla. Älä pura pettymystäsi lähettelemällä vihaisia viestejä kavereille, jotka eivät mitenkään liity tapaukseen. Älä myöskään soimaa ja hauku itseäsi, teit varmasti parhaasi ja jos et, niin analysoi sitä sitten myöhemmin. Pettymyksen hetkellä saattaa tulla tarve vihata koko maailmaa ja varsinkin itseä, mutta usein viha on piilotettua surua. Jos viha on ylitsepääsemätöntä, koita siirtää ajatukset muualle, vaikkapa johonkin tv-sarjaan tai ryhdy siivoamaan, lähde lenkille tai tee jotain muuta konkreettista (ei tuhoavaa). Itse olin vihainen itselleni, että ylipäänsä menin pääsykokeisiin. ”Mitä mä oikein kuvittelin”. Mutta sisimmässäni kuitenkin tiesin, että mun piti tehdä tämä, ja näin, että se kuitenkin oli niin arvokas kokemus, etten vaihtaisi sitä pois. Jos taas pettymys aiheuttaa suurta häpeää, niin silloin auttaa asioiden suhteellistaminen. On AINA parempi laittaa itsensä likoon kuin jättää asioita tekemättä häpeän pelossa. Mitä useammin pistät itsesi likoon, sitä vähemmän asiat hävettävät. Vuoden päästä et enää muista edes mikä hävetti ja luultavasti kukaan muu ei muista viikonkaan päästä.

Anna itsellesi aikaa. Pettymys ei välttämättä mene ohi päivässä tai kahdessakaan. Vielä viikon tai riippuen pettymyksen aiheuttajasta, kuukausienkaan päästä, voi olla vaikea olla täysin oma itsensä ja antaa parastaan ja olo voi olla alakuloinen. Anna lamaannuksen olla ja luota siihen, että se menee kyllä ohi.

Valoa tunnelin päässä? Koita nähdä kokemuksessa positiivisia asioita. Mitä kivaa tapahtui ennen pettymystä? Jos kyse oli parisuhteesta, mitä hyvää se toi tullessaan? Jos kyse oli työpaikan menetyksestä, mitä se työsuhde antoi? Entä mitä mahdollisuuksia ehkä aukesi työn lopettamisen myötä? Jos kyse oli pääsykokeista, mitä kaikkea opitkaan valmistautuessasi niihin? Mitä, jos tämä ei ollutkaan menetys vaan oikeastaan hyvä lopputulema, jolla oli oma tarkoituksensa ja opetuksensa? Mitäpä jos näkisit tapahtuneen niin, että ainakin uskalsit pistää itsesi likoon? Mitäpä, jos tämä polku ei vaan ollutkaan sinua varten? Tai jos olikin, ehkä sinulle tarjoutuu uusi mahdollisuus? Itsehän olen todella ratkaisukeskeinen ja olin jo heti samana iltana, kun sain tietää pudonneeni kelkasta, katselemassa uutta työpaikkaa ihan eri alalta. Helpotti jotenkin se ajatus, että tuhansista vaihtoehdoista tämä oli vain yksi.

Suuntaa ajatukset uuteen. Itselläni auttoi valtavasti, kun jo puolen viikon päästä pettymyksestä olivat seuraavat pääsykokeet ja matka vieraaseen kaupunkiin. Ensin toki tuntui, että voimat ja energia eivät riitä ja että minulla ei ole mitään annettavaa uusissa pääsykokeissa, mutta kun lopulta sain itseni pakotettua niihin, niin hitto, mikä voittajaolo oli niistä selvittyäni. Ja mikä parasta, edellisten kokeiden aiheuttama pettymys oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. No, en päässyt tuohonkaan kouluun, mutta itselleni tuli hyvä mieli jo siitä, että ylipäänsä sain mentyä kokeisiin ja tehtyä täysillä kaikki tehtävät. Työ, arki ja liikunta ovat toki myös hyviä tasapainottavia tekijöitä, kunhan vain muistaa myös nukkua.

Viimeinen ja tärkeä seikka on: Älä jää märehtimään. Pettynyt ja surullinen saa jonkin aikaa olla, mutta älä leimaa itseäsi tämän yhden kokemuksen perusteella epäonnistujaksi, luuseriksi tai mahdottomaksi tapaukseksi. Tämä oli vain yksi asia ja kokemus kaikkien maailman asioiden joukossa ja sen ei tarvitse määrittää sinua mitenkään. Pistä kokemus kokemuspankkiin ja koita nähdä se joko positiivisena tai neutraalina asiana muiden kokemusten joukossa. Itseäni harmittaa oikeastaan ihan vietävästi, että nuorempana annoin joidenkin kokemieni ”epäonnistumisten” määrittää itseäni vuosikausia sen sijaan, että olisin noussut ylös pettymyksestä ja jatkanut matkaani ja yrittämistä. Annoin niiden määrittää minut tietynlaiseksi, ja vasta nyt viimeaikoina olen alkanut ymmärtää, että ei ole mitään absoluuttista ”onnistujatyyppiä”, joka pääsee sisään kouluun kuin kouluun tai saa kaiken ilmaiseksi tai etteikö myös minulla olisi oikeutta onnistua ja tehdä asioita, joita rakastan. Tai jos jokin onnistujatyyppi on olemassa, niin hänkin  tekee sen arkisen työn sitten siellä koulussa tai viimeistään työelämässä. Oma polkuni olisi ollut huomattavasti erilainen, jos olisin oivaltanut tämän aiemmin ja ollut useammin valmis pettymään pelkäämisen sijasta, mutta turha sitäkään nyt toki on jäädä murehtimaan.

Jälkianalyysi. Mitä voisin tehdä toisella tavalla? Mitä opin tästä? Miten voisin seuraavalla kerralla pärjätä paremmin? Haluanko tätä oikeasti ja jatkan yrittämistä vai vaihdanko suuntaa? Pettymyksen perimmäinen tarkoitus on tosiaankin opettaa meille, että kun jokin tomintatapa ei toiminut, osaamme toimia eri tavoin seuraavalla kerralla.

Nyt ajattelen, että oikeastaan en edes ansainnut paikkaa. Joku toinen oli tehnyt vuosien varrella enemmän töitä ansaitakseen paikkansa tai joku toinen oli niin rohkea, että uskalsi hakea paikkaa jo todella nuorena. Minun on etsittävä oma polkuni ja luovutettava ainoastaan siinä tapauksessa, jos löydän jotain vielä parempaa tilalle. Se, että luopuu yhden tai kahden epäonnistumisen takia itselle tärkeästä asiasta, tulee varmasti harmittamaan myöhemmin. Eri asia on sitten se, jos oikeasti haluaa vaihtaa suuntaa ja pettymys opetti, ettei tämä edes oikeastaan ollut minua varten.

Pettymyksen tunnetta on pakko oppia sietämään, mikäli elämässä haluaa mennä eteenpäin ja tehdä itselle merkityksellisiä asioita.

Matka jatkuu, ja mikä parasta, polkuja on niin monta kuin on niiden tallaajia, kaikkien ei tarvitse kulkea samoja!

Kirjoituksen innoittajana kirja: Viisas mieli – Opas tunnesäätelyvaikeuksista kärsiville (Sadeniemi, Häkkinen, Koivisto)