Tanssiopinnot nelikymppisenä

Sain opiskelupaikan syksyksi. Aloitan täysipäiväiset tanssitaiteen opinnot elokuussa.

Täyttä hullutusta, moni varmasti ajattelee. Nelikymppisillä on usein perhe, koira, omakotitalo, vene, mökki ja paljon kosteusvoiteita. Nelikymppisellä kuuluu olla ura, kokopäivätyö, asuntolaina ja viinikaappi.

Tanssiopinnothan kuuluisi aloittaa  viisivuotiaana, eikö?

Kamppailen jatkuvasti haihattelevuuden ja ”unelmien toteuttamisen” ja ”itsensä kuuntelemisen” ristiaallokossa. Missä vaiheessa ihmisen kuuluisi luovuttaa ja ”asettua aloilleen”?

Tiedän kyllä, ettei musta tule balleriinaa. Tiedän, ettei musta tule uutta Tero Saarista tai Susanna Leinosta. Koen kuitenkin, että tanssiopinnot saattaisivat antaa mulle jotain sellaista, jota juuri nyt tarvitsen elämääni. Kärsivällisyyttä, yhteisöllisyyttä, pitkäjänteisyyttä, turhautumisen ja keskeneräisyyden sietokykyä, taitoa koostaa koreografioista esityksiä sekä toki myös lisää niitä teknisiä taitoja. Tanssiopinnot täydentävät teatteriosaamistani, antavat lisää itsevarmuutta esiintyjänä sekä ehkäpä myös lisäävät taitoja mahdollisten koreografioiden tekemiseen jatkossa.

Olen antanut itselleni luvan opiskella täysipäiväisesti taideopintoja vielä vuoden ja sen nyt teen. Katsotaan sitten vuoden päästä, mihin se on johtanut. Jotenkin uskon siihen, että jos intensiivisesti panostaa johonkin asiaan, niin kyllä se jotakin poikii, vaikkei koskaan voikaan etukäteen tietää, että mitä.

Tanssiopintoja tukemaan taidan ottaa pedagogisia korkeakouluopintoja myös, koska olenhan järkevä aikuinen. Yhteisötanssin- ja teatterin parissa tulen varmasti jatkossakin jonkin verran työskentelemään, mutta siihenkin on hyvä saada lisää teknisiä taitoja ja työkaluja. Kaipaan myös akateemisia opintoja. Haluan kirjoittaa, tutkia ja lukea. Sivistyä.

Soolon tekeminen on mahtavaa, mutta kaipaan enemmän struktuuria elämään, kaipaan yhteisöä ympärilleni ja haluan tehdä juttuja myös muiden ohjauksessa. Kokopäivätyö taas veisi ajatukset liian kauaksi esityksen tekemisestä, ja tiedän, että jos nyt menisin kokopäivätyöhön, vaikka tuotannollisiin hommiin, stressaisin sitä niin paljon, että soolon tekeminen jäisi kokonaan. Veisin ajatukseni ja tulkintani Kafkan pienoisnovelleista mukanani hautaan ilman, että kukaan tulisi sitä näkemään. Se tuskin olisi kovinkaan suuri rikos ihmiskuntaa kohtaan ajattelette, mutta omalta kohdaltani se jäisi kuitenkin harmittamaan.

Tulen raportoimaan tänne, miten opinnot lähtevät käyntiin ja edistyvät. Riittääkö kunto, murtuuko keski-ikäisen nilkka, kestääkö kantti. Helppoa se ei tule olemaan.