Keskity donitsiin, älä sen reikään – lukujärjestyksellä tolkkua arkeen
Otsikon viisaus on pöllitty David Lynchilta.
Jatkan nyt tätä ”elämän aikatauluttamis” -teemaa. Eli miten saan edistettyä niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä ja miten saisin lopetettua jatkuvan kyseenalaistamisen, ettei arvokas aika valuisi hukkaan. Tämä kirjoitus liittyy siihen, kun eräs kaveri pyysi kirjoittamaan blogissani siitä, ”kuinka tanssi/teatteri -esitys syntyy”. Tämä on nyt sitä arkisimmillaan. Ehkä näistä mun tuskailuista on apua jollekin muullekin?
Miksi aina silloin, kun olen kokopäivätyössä tai koulussa ajattelen, että ”sitten kun on aikaa, niin teen sitä ja tätä ja keskityn juuri siihen, mitä oikeasti haluan tehdä”. No nyt, kun mulla on sitä aikaa ollut, niin olen toki tehnyt monenlaista mutta ahdistavan paljon myös tuskaillut sen kanssa, että ”ei mikään kuitenkaan johda mihinkään” ja ”miksi keskittyisin tähän juttuun, kun en koskaan tule sillä itseäni elättämään”.
Mietin päivittäin alan vaihtoa ja erilaisia ”järkeviä” uramahdollisuuksia. Jonakin päivänä olen lähdössä opiskelemaan merkonomiksi, toisena kondiittoriksi tai lähihoitajaksi, kolmantena tiedottajaksi, toimittajaksi tai kokiksi. Päässä vilisee jatkuvasti kymmeniä eri uravaihtoehtoja, mitä voisin tehdä, mitä kohti voisin mennä, millä voisin leipäni ansaita, miten arkeni käyttää (leipuri, tuottaja, tiedottaja, sosiaaliohjaaja, teatteriohjaaja, näyttelijä, performanssitaiteilija, kirjailija, toimittaja, kahvilatyöntekijä, teatteri-ilmaisunohjaaja, kriitikko, dramaturgi, tanssitaiteilija, lähihoitaja, kokki, postinlajittelija, toimistosihteeri, opintosihteeri, valokuvaaja, projektiassitentti, tanssinopettaja, elokuvaleikkaaja, graafinen suunnittelija… ). Keksin enemmän ammatteja, joihin voisin suunnata kuin ammatteja, joihin en missään nimessä halua tai kykene (kirurgi, lääkäri ja sairaanhoitaja, kaupallinen ala, insinööri, taksikuski, elokuvatuottaja/-ohjaaja, tekniikan ala tai sellainen työ, jossa on jatkuvasti kova meteli, koska kuulovaurio). Käytännössä tiedän, että todella monessa ammatissa ON kova meteli ja se rajaakin sitten oikeasti aika paljon. En esimerkiksi voisi alkaa musikaaliartistiksi, lastenhoitajaksi, opettajaksi peruskouluihin tai karaoke-emännäksi. Kahvila- ja keittiöhommatkin ovat siinä ja siinä astioiden kilinöineen ja konehurinoineen.
Pohjimmiltani periaatteessa tiedän, mitä haluan, mutta ongelma on se, että niin haluaa miljoona muutakin ja valmiita työpaikkoja on Suomessa noin tuhat. Joitakin kompromisseja on siis tehtävä. Silti mielessä kaivertaa: Miksi en olisi sittenkin voinut onnistua, löytää oman väyläni? Ja toisaalta miksi lähtisin panostamaan sellaiseen alaan, joka olisi minulle vasta se vaihtoehto C tai D vain siksi että en jaksanut olla tarpeeksi sitkeä? Ja kun on sitten niitäkin, joille tuo vaihtoehto C on juuri se intohimoammatti, pärjäisinkö kilpailussa heidän kanssaan?
Suurimmat dilemmani tällä hetkellä ovat:
Haluanko kehittää itseäni ohjaajana vai esiintyjänä. Kumpaan priorisoin lähivuosina?
Tanssi vai teatteri?
Haluanko tehdä selkeää kokopäiväduunia, josta saa kunnon palkkaa vai taidetta, joka tulee aina olemaan yhtä säätöä? Siirränkö siis taiteen tekemisen suosiolla harrastuslokeroon ja koitan elättää itseni vaikkapa jollakin toimistotyöllä?
Jos valitsen taiteen, haluanko kehittää itseäni tekijänä vai pedagogina?
Miten löytää motivaatio ja väylä kirjoittamiselle, jota selkeästi haluan tehdä enemmän ja jossa voisin kehittyä, mutta joka ei kuitenkaan kiinnosta ihan yhtä paljon kuin teatteri ja tanssi ja esitysten tekeminen?
Miten saada motivaatiota jonkin sellaisen asian tekemiselle, joka ei välttämättä johda mihinkään selkeään palkkatyöhön, jota kukaan ei odota sinulta ja josta et saa (ainakaan vielä) palkkaa?
Koitan nyt tolkuttaa itselleni, että tekeminen johtaa AINA johonkin, en vain voi vielä tietää että mihin ja muistaa, mitkä olivat ne syyt, että lähdin kokopäivätyöstä ja mille halusin raivata aikaa. Ja tarttua niihin asioihin. Kohta niin sanotusti hajoo pää, jos en tee asialle jotakin. (Onneksi elokuussa ja syyskuussa alkavat koulut. Useimmat viikonloputkin ovat sitten täynnä opintoja.)
Fokusoiminen siihen donitsiin sen reijän sijasta eli tiukka rutiini lienee ainoa keino, joka estää ylianalysoinnin. Otin siis oppia aiemmista kokemuksistani ja luovan työn ammattilaisilta ja laadin itselleni arkipäiville lukujärjestyksen. Noudatan sitä nyt maanantaista lähtien orjallisesti kolme viikkoa, joka jälkeen on mökkiloma ja parit festarit.
Aamu klo 9-10: aamusivut ja aamukahvi
Aamupäivä klo 10-12: kirjoittamista tauotta
Lounas klo 12-13
Päivä klo 13-16: tekstien opettelemista ja muuta esityksen tekemiseen liittyvää
Ilta: Tanssitunnit ja venyttely
Noudatin aamun osalta tätä tänään ja on kyllä jo nyt jotenkin selkeämpi olo. Tuli myös kirjoitettua fiktiivinen kohtaus vanhan dementoituneen naisen ja nuoren tytön kohtaamisesta.
Raportoin teille sitten, johtiko tämä kurinalaisuus yhtään mihinkään.
Onko täällä muita luovan ja ”epämääräisen” työn tekijöitä? Tai onko sellaisia, jotka ovat pitkään tehneet ns. ilmaista intohimotyötä? Johtiko se teillä johonkin vai vaihdoitteko lopulta alaa?