Ensimmäinen treenipäivä

Kahden kuukauden sairastelun jälkeen pääsin vihdoin aloittamaan sooloni treenaamisen. Olipa kivaa! Sain yllättävän monta ”oikealta tuntuvaa” ideaa ja oli ihana myös vaan vetristellä tyhjässä salissa.

Kahdessa tunnissa ehtii toki vasta hipaista pintaa, mutta tuli sellainen olo, että olen sittenkin oikealla tiellä, että juuri tätä mun pitää nyt tehdä. Vähän on vielä oudon voimaton olo, että ihan hirveästi en uskaltanut riehua, mutta toivottavasti flunssa ei nyt kuitenkaan enää uusisi. On koko ajan vähän sellainen kylmänhiki. Ihan kuin olisi jatkuvasti pientä kuumetta, muttei kuitenkaan enää mitään kunnon flunssaa.

Olisi ihana päästä liikkumaan niin kuin nuorena, kun jaksoi liikkua niin paljon kuin huvitti.

Ensi perjantaina on seuraavat treenit. Siinä välissä tapaan näyttelijäntyön mentoriani, opettelen tekstejä, käyn tanssitunneilla ja yritän pikkuhiljaa kohottaa kuntoani. Baletissa olen viimeksi käynyt tammikuussa. Uskaltaisinkohan vielä mennä omille tunneilleni näin pitkän tauon jälkeen?

Olen meinannut monta kertaa jo lyödä hanskat tiskiin koko soolon suhteen. Ei ole mitenkään henkisesti helppoa vetäytyä kokopäivätyöstä, jättää kiva työyhteisö ja koko ”kapitalistinen oravanpyörä” ja hypätä tyhjän päälle. Olen kuitenkin opiskellut teatteria ja tanssiakin jo vuosia, ja lisäksi on vaan sellainen olo, että mulla olisi ehkä ihan oikeasti jotakin annettavaa ja sanottavaa. Se olo voimistuu aina silloin, kun pääsee rauhassa tekemään ja kokeilemaan.

Onneksi olen ollut sen verran sitkeä tämän asian kanssa, että pääsin vihdoin aloittamaan. Yritän ajatella, että tämä on yksi jakso elämästäni ja koitan panostaa tähän nyt täysillä. Aikaa työstämiseen on toki marraskuuhun saakka, mutta kuukaudet hurahtavat ohi hetkessä, varsinkin, kun ei tiedä, mitä syksy muuten tuo tullessaan.