Kesän kuulumisia

Moni varmaan ihmettelee, miksi kirjoitan nykyisin täällä blogissa vain sairaudestani. Eikö elämässäni ole mitään muuta? Tai no, en tiedä, ihmetteleekö ja lukeeko edes. Tosiasiahan on se, että sairaus on mullistanut koko elämän ja sen ehdoilla on nykyisin elettävä. Mutta toki voisin kirjoittaa jostakin muustakin. Sairaus vaikuttaa sillä tavalla, että koska aivot eivät saa tarpeeksi happea ja uupumus on ihan jatkuvaa, on luovan työn (myös kirjoittamisen) tekeminen vaikeampaa. Kirjoittaminen on henkisesti ja myös fyysisesti (aivoille) rankkaa luovaa työtä ja koska aivotoiminta ei ole ennallaan, on kirjoittamisesta tosiaan tullut aika pinnallista tätä nykyä.

Ehkä voisin nyt kuitenkin kirjoittaa jotakin kuulumisia sairauden takaa; mitä muuta kevät ja tämä kesä on ollut?

Kevät oli melko intensiivistä opiskelua, treenattiin esityskohtausta, valmistauduttiin kuvauksiin, tehtiin ääninäytteet ja kaikki huipentui viikkoon, jolloin kuvattiin showreelit ja esitettiin showcase esitykset. Tuo viikko toukokuussa oli lopulta yllättävän rento ja kiva! Odotin, että olisi ollut todella rankkaa ja että olisin jännittänyt enemmän. En jaksanut ottaa hirveästi stressiä kuvauksista, koska olo nyt oli mikä oli. Kohtaukset olivat hyvin lyhyitä ja niissä ei ollut ihan hirveästi näyteltävää. Panostukseeni nähden kohtauksista tuli kuitenkin hyvät, olen tyytyväinen!

Kevään myötä opin myös rauhoittamaan ilmaisuani teatterinäyttelemisestä hienovireisempään ilmaisuun. Mulla on fyysisen teatterin taustaa, joten voi kuvitella, että siinä käytetty ilmaisu eroaa melko lailla minimalistisesta kameranäyttelemisestä. Olinkin iloinen, että sain nimenomaan kohtauksissani hieman haastetta siitä, että liikkumisen ja touhuamisen sijaan pelattiin paljon lähikuvalla, pelkällä ajatuksella ja hienovireisillä ilmeillä. Kevään myötä opin myös katsomaan itseäni isolla näytöllä ilman häpeän tunnetta. Talvella oli vielä melko kiusallista katsoa itseään ja hirveää ylimääräistä naaman vääntelyä, jäykkyyttä ja hermostunutta liikehtimistä isolla screenillä mutta pikkuhiljaa kun taidot lisääntyivät, katsomisestakin tuli helpompaa. Ja tietty, mikä parasta, taitojen myötä lisääntyi myös rohkeus, ja turha jännitys ja itsetietoisuus kameran edessä alkoivat kadota. Ei musta nyt varmaan mitään filmitähteä tule, mutta en mä nyt myöskään enää ihan paskakaan näyttelijä ole. Ihan hauskaa olisi päästä tekemään tuota enemmänkin!

Tiesin kyllä, että opiskeluvuosi tulee olemaan intensiivinen ja emotionaalisesti raskas. Syksyllä tein vieläpä kaksia osa-aikaisia opintoja. Maaliskuussa oli pakko luovuttaa ja keskittyä pelkästään näyttelemiseen. Kun näyttelijäkoulu sitten toukokuussa loppui, oli se silti yllättävän iso juttu henkisesti. Kesti kuukauden verran taas kerätä itseään ja löytää uutta merkitystä elämään näyttelemisen tilalle. Vastanäyttelijöihin ja muuhun ryhmään ehti jo kiintyä. Varsinkin showcasea tehtiin niin pitkään, jo marraskuusta lähtien, että vastanäyttelijästä ehti tulla melko läheinen siinä ajassa; löydettiin yllättävä henkinen yhteys ja tapa tehdä kohtausta suuresta ikäerostamme huolimatta.Saatiin live-esityksestämme ja varsinkin kenraalivedosta myös tosi ylistävää palautetta. Tavoite siis saavutettu siltäkin osin!

Ja yhtäkkiä noita ihmisiä ei sitten enää tapaakaan. Se oli vähän surullista.

Kesäkuu meni palautuessa ja vähän tyhjäkäynnillä. Pari kertaa kävin museossa ja luin kirjoja ja tapasin kavereita. Meidän piti lähteä mökille mutta mies sairastuikin koronaan. Onneksi se meni parissa viikossa ohi ilman jälkitauteja. Juhannukseksi ehdittiin mökille, mikä oli kivaa vaihtelua. Tuntui, että sain vihdoin ajatukset irti koulusta ja pystyin keskittymään lomailuun ja lukemiseen. Kun palattiin mökiltä, olin kuitenkin todella uupunut ja meni taas viikko palautuessa reissusta. Lähinnä taisin nukkua ja kuunnella äänikirjoja. Aloin myös valmistautua henkisesti kesätöihin kulttuuriohjaajana eräässä palvelutalossa. Luin muistisairauksista ja latailin akkuja.

Heinäkuun alussa alkoi sijaisuus palvelutalossa. Olin töissä viikon osa-aikaisena, jonka jälkeen oli taas pari viikkoa vapaata ja nyt jatkuu taas maanantaina työt. Töiden loputtua lähdettiin Kosmokseen Ristiinaan, mikä oli kyllä virhe, koska olin niin jumalattoman väsynyt. Halusin kuitenkin vähän vaihtelua ja nähdä ihmisiä, varsinkin kun koko kesäkuu tuli vain oleiltua kotona. Olin kuitenkin Kosmoksessa ihan totaalipoikki ja lähinnä jaksoin nukkua ja levätä teltassa ja käydä festarialueella syömässä ja juomassa yhden siiderin. Muutamia tuttuja onneksi tapasin siellä, jopa entisen kämppiksen Joensuusta, mikä oli kiva ylläri! Kosmoksesta suunnattiin Rantasalmelle yhteen vuokramökkiin järven rannalle, missä oli kyllä kiva saunoa ja uida, mutta aikalailla lepäämiseksi sekin meni. Toisena mökkipäivänä en jaksanut raahautua edes saunaan ja mässäsin vaan lakuja ja kirsikoita.

Rantasalmelta suunnattiin Savonlinnaan ja olin jo ehkä hieman palautunut työviikosta. Savonlinnassa sattui olemaan ihana sää ja käytiin Sulosaaressa Lettukahvila Kalliolinnassa ja uimassa ja syötiin jollain terassilla hampurilaiset.Ajettiin kotiin Punkaharjun kautta, jossa vielä käytiin uimassa, kun oli niin jumalattoman kuuma. Oli vähän mielessä, että oltaisiin menty jälleen mökille Pohjanmaalle mutta tuossa vaiheessa olin niin väsynyt, että halusin vain kotiin lepäilemään ja lataamaan akkuja töitä varten.

Olin reissun jälkeen tosi poikki ja nyt olenkin ollut koko viikon niin väsynyt, etten ole pystynyt kuuntelemaan edes oikein äänikirjoja iltaisin. Aivot eivät ota mitään vastaan. Nukkumaan olen mennyt jo kuuden aikaan illalla ja heräillyt yhdeksältä aamulla. Toivon, että ehdin tässä palautua edes hieman töitä varten. Kunto taisi todella romahtaa töistä ja tuosta Itä-Suomen reissusta, ai niin ja olihan siinä se juhannus ja pridetkin. Liian paljon liian lyhyessä ajassa kuntoon nähden.

Haluaisin kirjoittaa jostain tärkeämmistä asioista ja jotenkin rakentavammin kuin omista kuulumisista, mutta tuntuu, etteivät resurssit tällä hetkellä oikein riitä. Ehkä, jos nyt alkaisin taas kirjoittaa ylipäänsä enemmän ja säännöllisemmin, niin taito alkaisi palautua.

Tekisi mieli kirjoittaa esimerkiksi rakastumisesta, näyttelemisestä, fyysisyyden ihannoimisesta, somaattisten sairauksien psykologisoinnista kriittisen psykologian näkökulmasta ja kulttuurityöstä vanhusten parissa. No, ehkä tässä joku päivä.

Tämä kesä ei ole ollut helpoimmasta päästä terveyssyistä mutta ei nyt ehkä paskimmastakaan päästä. Ihan mukaviakin muistoja tästä varmasti jää.

Kivaa loppuviikkoa!

Ps. Kuvat ovat kevään kuvauksista. En ole mennyt naimisiin.