Luopumisia

Tämä ei ole se kesä, kun teen esityksen ensi-iltaan.

Tämä ei ole se kesä, kun näyttelen kaverin lopputyössä.

Tämä ei ole se kesä, kun menen festareille.

Tämä ei ole se kesä, kun toteutan unelmia.

Tämä on se kesä, kun otan iisimmin kuin koskaan. Hengitän, nukun, tapaan ehkä ystävää, käyn uimassa ja makaan jonkun veden rannalla.

Jouduin perumaan esityksen. En kerta kaikkiaan pysty käymään töissä ja tekemään esitystä samana kesänä. Voimat loppuvat jo pelkästä ajatuksesta. On pakko valita, pakko karsia. Karsin karsimasta päästyäni ja sitten vain nukun.

Esityksestä luopuminen oli kuin olisi saanut keskenmenon, tosin raskaus on kestänyt jo yli kaksi vuotta! No, en oikeasti tiedä, miltä keskenmeno tuntuu, varmaan paljon pahemmalta, mutta ehkä näissä jotain samaa on. Surua ja luopumista, katkeruuttakin. Olen tehnyt esityksen vuoksi töitä satoja tunteja, suunnitellut, aikatauluttanut, treenannut, treenauttanut, siirtänyt, aikatauluttanut uudelleen, suunnitellut uudelleen, tehnyt kolme eri käsikirjoitusta ensin keväälle 2020, sitten syksylle 2020 ja nyt kesälle 2021.

Kukaan ei tule koskaan näkemään tätä esitystä.

Silti, nyt on pakko oikeasti vain levätä, ellen halua kohta vuodepotilaaksi.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *