Miksi en palaudu?
Nyt seuraa höpinää palautumisesta tai siis palautumattomuudesta.
On ollut pari vuotta sellainen tilanne, etten enää meinaa jaksaa liikkua. Tai en jaksa liikkua niin paljoa kuin haluaisin ja niin paljon kuin tarvitsisi, että pääsisin jutuissa eteenpäin. Olen vähän sellainen, että mulla pitää olla joku tavoite ja järki tekemisissä. En osaa esimerkiksi käydä vuodesta toiseen tanssitunneilla ilman, että se johtaa johonkin, esimerkiksi esityksiin tai edes jonkinlaiseen edistymiseen! Tanssiminen on minulle taidetta, jota esitetään, ei pelkkää liikuntaa. Toki on aiemminkin ollut vuosien varrella sellaisia aikoja, että väsyttää, että lihakset ovat kipeät tai että useiden treenien jälkeen tarvitsee välillä muutaman palautumispäivän.
Nyt on kuitenkin ollut niin, että jos olen ollut vaikkapa tiistaina pari tuntia kestävällä akrobatiatunnilla, en meinaa jaksaa tanssia ollenkaan koko loppuviikosta tai jos tanssin, tulee flunssa. Akrobatia on kuitenkin niin tärkeä osa nykytanssia, etten raaskisi millään jättää sitä osaa treenistä pois. Lisäksi kaksi tanssituntia viikossa on ihan liian vähän, jos aikoo edistyä yhtään mihinkään. Olen kuitenkin tehnyt viimeaikoina sellaisia ihan toimivalta tuntuvia kompromisseja, että joko treenaan viikon aikana akrobatiaa ja nykytanssia tai sitten nykytanssia ja balettia ja jos jaksan, niin sitten vielä streetiä.
Myöskään en meinaa jaksaa treenata omia juttuja, esimerkiksi tehdä omaa sooloa, jos käyn iltaisin tanssitunneilla, puhumattakaan salilla käymisestä tai jostain jumppatreeneistä. Olen nyt aloittanut uudelleen uimassa käymisen ja tuntuu, että se on hieman nostanut yleiskuntoa. Kuitenkin palaudun tässä (torstaina) edelleen siitä tiistain 2 km uinnista ja niistä akrobatiatunneista! On pientä lämpöä ja aivastuttaa. Tässä onkin ristiriita, pitäisi pitää kuntoa yllä, että jaksaa tanssia mutta sitten ei jaksa tanssia, jos kuntoilee muutoinkin! Ääh.
Toki minulla on ikääkin jo, mutta monet tanssiopettajani ovat minua kymmenen vuotta vanhempia ja jaksavat silti. Voi olla, että keski-ikä yllätti minut nyt pahemman kerran tai sitten olen jossain vaiheessa huomaamattani päästänyt itseni jotenkin huonoon kuntoon, enkä ole saanut kurottua kuntoa takaisin. Vasemmassa käsivarressani oli jokin revähdys pari vuotta sitten, ja olin lähes puoli vuotta käyttämättä sitä kättä urheilussa ollenkaan. Käsi on vieläkin yllättävän heikko verrattuna oikeaan. Varmaankin tuo vasemman käden säästely veti yläkropan muutenkin heikkoon kuntoon ja siksi ottaa nyt niin voimille kaikki käsien varassa oleminen. Nyt pitäisikin ottaa uudelleen esiin ne fyssarin antamat kuminauhajumpat!
Kolmekymppiseksi asti olin lähes aina melkolailla huippukunnossa. En mitenkään fanaattisesti treenannut, mutta liikkuminen ja voimakkuus tuntuivat tulleen jotenkin syntymälahjana. Jaksoin vetää läpi vaikka minkälaisia kuntopiirejä ja vaikkapa tanssi-improta tuntitolkulla. Mikäli kärrynpyörä ei onnistunut, niin se ei johtunut huonosta kunnosta vaan ketteryyden puutteesta. Nyt sen sijaan kädet saattavat pettää alta ja treenin jälkeen en meinaa päästä kyykystä ylös, kun reidet ovat niin väsyneet. Ohjatuissa treeneissä jaksan painaa, mutta jos koitan yksin treenata teatterilla, tuntuu jokainen kuperkeikka väkinäiseltä itsensä kiduttamiselta. On ollut opettavaista huomata, miltä tuntuu, kun kunto ei riitä.
En ole ikinä käyttänyt mitään palautusjuomia tai proteiinijauheita, olen ajatellut, että venyttely, magnesium, berocca, pitkät yöunet ja lepopäivät riittäisivät palautumiseen. Nukunkin ihan tolkuttoman pitkiä öitä aina tanssitunien jälkeen. Nyt ne unetkaan eivät selkeästikään enää riitä. Olen jopa alkanut hieman kiinnostua ”palautusmömmöistä”, josko niistä olisi apua tähän. Erilaiset lisäravinteet vain epäilyttävät, koska maha menee helposti sekaisin viikkokausiksi esimerkiksi proteiinipatukoista, ateriankorvikkeista tms. Vai syönköhän jotenkin täysin väärin? Ainakaan en syö mitenkään liian vähän, sillä olen viimeisen kymmenen vuoden aikana lihonut kymmenisen kiloa. Mutta tietenkään se, että syö paljon, ei vielä riitä, pitäisi syödä myös oikein.
Olen myös miettinyt, olenko jossain vaiheessa päästänyt itseni ”ylikuntoon”, kun kroppa niin hitaasti palautuu ja koko ajan on jotenkin niin heiveröinen ja raihnainen olo. No, vielä muutama vuosikymmen sitten minun ikäisiäni pidettiin jo ihan mummoina, joten ehkä se on vaan myönnettävä mummous ja laskettava hieman tavoitteita. Onhan se nyt vain fakta, ettei nelikymppinen palaudu samalla tavoin kuin parikymppinen. Onko siis haudattava tanssihaaveet? En ole siihen kyllä vielä valmis!
On outoa kun ei tiedä, pitäisikö jatkaa kunnon kohottamista ja treenaamista hissuksiin vai olisiko pidettävä kokonaan taukoa treenaamisesta kuukausitolkulla.
Kuva: Joonas Kauhanen