Opiskelu ja ME/CFS
Mulla olis nyt kolme viikkoa aikaa päättää, että ”mitä teen isona” eli mistä teen opinnäytetyöhankkeen/minkä asian syventämiseen käytän seuraavat kaksi vuotta. Mulla on edelleen tässä viisi eri kontekstia vaihtoehtona. No, vuosi sitten niitä oli viisitoista.
Tätä päätöstä hankaloittaa ”hieman” se, etten tiedä, pystynkö edes kävelemään vuoden päästä, pääsenkö sängystä ylös, pystynkö puhumaan, ajattelemaan tai kirjoittamaan? Istunko pyörätuolissa? Nouseeko käsi? Määrittääkö nyt tässä tulevaisuus sen mukaan, että sairaus tulee tod. näk. menemään huonompaan suuntaan vai siten, että tämä pysyy tällaisena vai siten, että palaudun ehkä vielä jokseenkin työkykyiseksi vai siten, että pystyn vielä tomimaan kuten esim. viisi vuotta sitten eli kuten terve ihminen (tuskin tulee tapahtumaan). Ja valitako tunne/taide, järki/ura vai terveys edellä? Kannattaako panostaa hirveästi ”järkeviin” asioihin, jos en kuitenkaan tule enää työllistymään vai kannattaisiko valita itseä ihan oikeasti kiinnostavat jutut? Toisaalta enpä niihinkään pysty nyt täysillä panostamaan, joten parempi kai sittenkin valita järki. Että olisi edes jokin ”kunnon ammatti” tiedossa taidehörhöilyn sijaan.
Tietenkin tarkoituksena olisi se, että tulisin työllistymään. Mutta mihin ja tosiaan, tulenko koskaan edes työkykyiseksi enää?
Tuntuu, että menee hirveästi potentiaalia, taitoa, tietämystä ja kokemusta hukkaan. Olisi ollut vielä niin paljon kaikkea tehtävää, sanottavaa ja opittavaa!
Motivaatio opiskeluun on toisaalta hyvä ja toisaalta hakusessa. Kun ei tiedä, johtaako mikään mihinkään ja kroppa ja mieli sanoo, että pitäisi vain levätä, levätä ja levätä. Mutta jos meinaa edetä opinnoissa, on kuitenkin tehtävä juttuja systemaattisesti. Koitan pitää tahdin tasaisena, ettei kasaannu liikaa kuormitusta tietyille aikajaksoille. Opiskelu on tavallaan mielekästä, mutta tahti pitäisi osata pitää tarpeeksi hitaana ja kevyenä, ettei työkyky mene kokonaan.
Olen jälleen miettinyt blogin lopettamista ts. sitä, että pitäisin tätä vain itsellesi yksityisenä päiväkirjana. En tiedä, kiinnostavatko nämä sairauspohdinnat ketään ja muutenkin, en tiedä antaako tämä julkinen avautuminen itsellekään mitään. Toisaalta, kai tämä on jokin yhteys ulkomaailmaan, kun opinnotkin ovat niin itsenäisiä ja kavereitakaan en oikein enää jaksa tavata.