Outoja ja höpsöjä anekdootteja minusta

Vähän höpsöttelyä tähän väliin.

Jumitun usein johonkin yhteen ruokaan ja syön sitä sitten kuukausitolkulla. Nyt olen esimerkiksi tehnyt puoli vuotta kalakeittoa joka viikko kattilallisen, jopa välillä kaksi kattilallista viikossa. Kasvishernekeitto on myös kestosuosikki. Outo mieluinen pikaruoka on sellainen eines ”vegan pasanda”. Sen heitän pannulle ja sekaan katkarapuja ja keittojuureksia.

Tykkään tosi paljon valkopippurista. Jos teen edellä mainittua kalakeittoa vain itselleni, ei sitä kukaan muu pysty pippurin vuoksi syömään.

Oon muutenkin joissakin asioissa jumiutuja. Kävelen esimerkiksi aina saman jokivarsilenkin, aina samaa kautta. Mies ihmettelee tätä, että enkö voisi joskus kävellä jotain muuta kautta. Saatan myös kuunnella Nick Caven biisejä Into My Arms ja I Need You kymmenen kertaa putkeen. Nyt oon kuunnellut myös kahden viikon ajan yksiä samoja motetteja Yle Areenasta aina ennen nukahtamista. En muista säveltäjää. Joissakin asioissa taas sitten olen aika vaihtelunhaluinen ja impulsiivinenkin.

Tykkään Knallista ja sateenvarjosta. Meillä kuunneltiin sitä aina, kun olin pieni. Rakastan Kauko Helovirran näyttelemää Hamilton Jonesia. Siis roolihahmona, en välttämättä haluaisi häntä työkaveriksi!

Tykkään laulaa äänissä. On jännä tunne, kun jonkun kanssa äänet soi yhteen. Ilmoittauduin nyt yhdelle verkossa järjestettävälle äänenkäyttökurssille, kivaa. Se nyt ei ehkä sinällään kyllä liity laulamiseen.

En osaa joogata ”vain vähän”. Mun pitäisi nyt liikkuessa säästellä voimia ja olisi parempi joogata esim. 10-15 min. joka päivä. Olen vain tosi huono sellaisessa. Olen sellainen kaikki tai ei mitään -tyyppi. Sitten joogaan kolme tuntia kerran kolmessa viikossa. Nykyisin en voi urheilla, mutta aiemmin olin himoliikkuja. Saatoin parikymppisenä jumpata ihan ilokseni neljä tuntia putkeen Björkin tai Tori Amoksen tahdissa.

Oon muutenkin tosi huono sellaisessa ”harrastelemisessa”. Joko teen jotain tosissani ja ammattimaisesti ja vähän suorittaenkin tai sitten en ollenkaan. Ongelma on se, että kaikkea ei voi tehdä niin hyvin, pitäisi osata vain harrastella. Tämä johtaa myös ajoittain siihen, etten tee oikein mitään, koska en voi tehdä jotain asiaa sillä hetkellä täysillä. Tästä syystä en ole koskaan oikein esimerkiksi  osallistunut harrastajateattaritoimintaan tai ollut mukana jossain järjestöjutuissa. Tämä on vähän kyllä sääli. Olen yrittänyt nyt viimeaikoina opetella sellaista ”vähän on parempi kuin ei mitään” ja ”huonosti on parempi kuin ei ollenkaan” -asennetta. Ehkä tämä blogi on hyvällä tavalla merkki sellaisesta harrastelusta. Tästä en ole yrittänytkään leipoa ammattimaista/kaupallista.

Mun aivot on sellaiset, että jos mun pitää tehdä jotakin, teen jotakin muuta, joka liippaa siitä läheltä. Esimerkiksi lukiossa, kun piti opiskella englantia, opiskelinkin ruotsia. Jos päätän opiskella ruotsia, huomaankin opiskelevani yhtäkkiä espanjaa. Välttelin monta vuotta joitakin haastavia tanssitunteja menemällä uimaan tai juoksemaan (mulla oli silloin joku kausikortti tanssiopistolle). Tavallaanhan on hyvä, että tulee tehtyä edes jotakin, mutta olisi kyllä välillä osattava tehdä juuuri sitä, mitä on aikonut ja mistä on vaikkapa maksanut. Siitä saa eniten kiksejä, että pysyy päätöksessään. Toisaalta monta blogikirjoitusta olisi jäänyt kirjoittamatta, esitystä tekemättä, juoksulenkkiä juoksematta, jos olisin aina tehnyt ”sitä mitä piti”. Esim. nyt pitäisi syödä. Sinänsä kyllä tulee enemmän tehtyä asioita, kun on sitoutunut edes johonkin. Mun esimerkiksi tulee luettua aamuisin enemmän ja tehokkaammin niinä aamuina, kun olen menossa jonnekin kuin niinä aamuina, kun saan vain olla kotona. Eli kannattaa sitoutua joihinkin asioihin, niin tulee tehtyä asioita, vaikka sitten ihan vääriä.

Olen parhaimmillani, kun teen asioita yksin. Olen aika hidas ajattelija ja luovimmillani, kun saan rauhassa ja yksin pähkätä ja kehitellä. Harvemmin ideat loppuu kesken. Pitäisi kyllä opetella vähän enemmän tekemään asioita työparina tai työryhmissä.

Mulla on ollut 15 vuotta silmälasit, mutta en vieläkään ikinä muista käyttää niitä!

Tykkään puhua puhelimessa. No, en ehkä aina tykkää vastata ventovieraille, mutta mä oon just ”se täti, joka tykkää höpötellä loputtomasti puhelinmyyjien kanssa”. Musta oli tosi kivaa jutella puhelimessa esim. ammatinvalintapsykologin kanssa, vaikka ajatus tuntui aluksi oudolta. Harmi, kun nykyisin ei tule soiteltua oikein kenenkään kaverin kanssa. Juttelen nykyisin puhelimessa ainoastaan äidin ja isän kanssa. Edes siskon kanssa ei ole tullut varmaan viiteentoista vuoteen soiteltua, koska some jne. Tänään mulle soitettiin yhdestä työpaikasta ja pälätin vähän liikaakin ihan vain puhumisen ilosta.

Aamuisin on saatava olla rauhassa. No, tämä on varmaan aika monella sama, mutta en voi sietää, jos joku tulee samaan aikaan syömään, juomaan tai rapistelemaan keittiöön aamuisin. Tai pakkohan sitä tietty välillä on sietää mutta mieluummin olen yksin. Lapsena ja nuorena heräsin aina tunnin aiemmin kuin muut, että sain syödä aamupalaa rauhassa. Nykyisin en syö aamupalaa, mutta aamukahvia juon vähintään kaksi tuntia. Samalla kirjoitan joko aamusivut, luen jotakin tai kuuntelen äänikirjaa englanniksi. Nyt aamupaheena on ollut self help -oppaiden kuunteleminen. Niissä kaikissa on ihan samat neuvot, mutta joskus niistä saa kahvin kanssa outoa buustia.

Kahvista puheen ollen. Keitän joka aamu mutteripannulla todella vahvat espressot ja sekaan on laitettava hunajaa ja ihan tiettyä kauramaitoa lämmitettynä. Kahvin on pakko olla erästä tiettyä tummapaahtoista. Jos kombo ei ole tämä, kahvi ei ole hyvää. Piste. Pakon edessä mutteripannukahvi menee mustana ja sokerilla, mutta filtterikahviin en kajoa.

Mulla on oltava aina tomaatteja. Ei ole montaa päivää, kun olisin ollut syömättä tomaatteja. Mun eksä muistaa vieläkin ja siitä on tullut ihan lentävä lause, että kun hän soitti mulle ekaa kertaa jännittyneenä, niin olin vastannut ”No mitä, mulla on tomaattia suussa.” Toisaalta kuulema eka repliikkini oli ollut tavatessamme, ”Sori mulla on tää sello.” Olin vetänyt jonkun sellokeikan jossain näyttelyn avajaisissa ennen treffejä. Mutta miten toi liittyi tomaatteihin, ei mitenkään. Mutta kalan ja tomaatin yhdistelmä on musta jotenkin outo. Ei toimi.

Tykkään syödä suolaista jälkiruuaksi. Usein syön jälkkäriksi esim. puolisolta jääneen pitsanpalan, muutaman sipsin tai voileivän.

Mun mielestä Jussi Vatanen on kiehtovampi mieshahmo kuin Lauri Tilkanen.

Varmaan on paljon muutakin outoa, mutta nyt on pakko mennä syömään kalakeittoa.