Olen vähän sellainen tyyppi, että toisinaan on tarve eristäytyä ulkomaailmasta moneksi kuukaudeksi latailemaan akkuja ja mietiskelemään jatkoa. Sitten taas on pakko saada jotain vähän suurempaa haastetta elämään ja päästä ihmisten ilmoille. Nyt muutaman vuoden ajan elämä on luontevasti mennyt niin, että keväällä ja kesällä olen tehnyt paljon töitä ja syksyllä kaamoksen aikaan ottanut kevyemmin. 

Viime kevät ja kesä olivat kovin työntäyteisiä. Syksyllä keskityin teatterin tekemiseen ja marraskuun alkuun mennessä esitykset olivat ohi. Marras-joulukuu menivät akkuja lataillessa ja tanssin pariin palatessa. Joulukuussa pääsinkin tanssihommien kanssa oikein kunnon flowhun ja harmitti vietävästi, kun joulupyhät tulivat katkaisemaan hyvät rutiinit. 

Helposti nämä ”mietiskelyajat” voivat johtaa vähän haitalliseenkin eristäytymiseen, jos ei tarpeeksi nopeasti potki itseään eteenpäin. Toki olen talven aikana puuhastellut kaikenlaista, lukenut alan kirjallisuutta ja romaaneja, kirjoittanut, tanssinut, käynyt katsomassa esityksiä, aloitellut treenaamaan uutta omaa esitystä, matkustanutkin. 

Nyt kevään tullen ja valon lisääntyessä, olen kuitenkin tosissani alkanut kaivata potkua ja haastetta elämään, joten perustin tämän blogin ja hankin kokopäivätyön. Myös pari teatteriprojektia on vireillä. Seuraava vuosi on siis aikalailla täyteen buukattu, ja helpottaa kyllä kieltämättä henkisesti, kun ei tarvitse joka päivä miettiä, mikä olisi se seuraava askel eteenpäin elämässä. 

Viime vuosi oli minulle ihan tietoisesti monen kynnyksen ylittämistä. Hommasin itseni tilanteisiin, joissa jouduin sinne kliseiselle ”epämukavuusalueelle” ja se kyllä kannatti! Monien niiden juttujen jälkeen tuntuu, että minähän pystyn ihan mihin vaan! Vaikka en tietenkään oikeasti pysty ihan mihin vaan, niin ainakin uskallan nyt lähteä helpommin mukaan sellaisiin juttuihin, jotka koen itselleni tärkeiksi ja joihin en aiemmin uskonut pystyväni. Toisaalta tiedän nyt myös vähän paremmin, mitä haluan jatkossa tehdä enemmän ja mikä ei ehkä niinkään ole minun juttuni. 

Heikkoina hetkinä, kun elämä tuntuu junnaavan paikoillaan, sitä miettii, olenko saanut elämäni aikana oikein mitään aikaiseksi. Siksi on hyvä välillä pysähtyä miettimään ja kirjaamaan ylös sellaisia asioita, joista voi itse olla ylpeä. Asioiden ei tarvitse välttämättä olla suuria, eikä kenenkään muun mielestä mitenkään merkillisiä.

Tässäpä siis muutamia asioita, jotka minulle itselleni ovat olleet merkittäviä kynnyksen ylityksiä parin viime vuoden aikana:

1. Valmistuin vihdoin teatterikoulusta. Eihän siinä mennytkään kuin kymmenen vuotta! 

2. Tein ensimmäisen kerran oman alani töitä, josta sain palkkaa. (Tuottajan hommia joskus 2000-luvun alussa ei lasketa tähän, koska koen teatterialan enemmän omaksi alakseni.)

3. Vedin ensimmäisen kerran draamatyöpajoja n. 90-vuotiaille.

4. Tein elämäni ensimmäisen pääroolin esityksessä, jossa oli n. 30 sivua puhuttavaa tekstiä. Samalla toteutui haaveeni ”tehdä joskus Pinteriä”. Saimme myös vieläpä oikein kiittävää palautetta esityksestä ja projekti jo sinällään oli tosi antoisa. 

5. Suunnittelin, markkinoin ja vedin draamatyöpajoja yläasteikäisille. Tämä oli ehkä se suurin juttu minulle koko viime vuoden aikana, koska olen aiemmin jopa pelännyt (!) teinejä! En pelkää enää, jopa pidän teineistä nykyisin! Yläasteopettajaksi en kuitenkaan rupeaisi. 

6. Vedin draamatyöpajoja senioreille ruotsiksi.

7. Vedin fyysisen näyttelijäntyön työpajoja harrastajanäyttelijöille. 

8. Tein elämäni ensimmäisen koreografian jonkun muun ohjaamaan esitykseen ja vieläpä isolle ryhmälle nuoria. (Ok, koreografia oli ihan köpönen, mutta aikaa olikin vain vaivaiset 20 minuuttia sekä suunnitteluun että harjoitteluun! Knallit pelastivat paljon!) 

9. Pidin elämäni ensimmäisen kunnollisen luennon ruotsiksi ja minua pyydettiin uudelleen luennoimaan samaan paikkaan, joten ihan huonosti se ei voinut mennä.

10. Kävin avannossa ensimmäistä kertaa ja nautin siitä. Harrastus on sittemmin jatkunut.

11. Seisoin käsilläni ilman tukea (5 sekuntia :D). Harjoitukset jatkuvat!

12. Toimin kahvilassa leipurina ja pärjäsin hyvin (ilman mitään alan koulutusta).

13. Matkustin ensimmäistä kertaa tropiikkiin ja Roomaan. 

14. Selvisin kaksi kokonaista kesää asiakaspalvelutyöstä, johon minua ei varsinaisesti ole luotu, vaikka kieltämättä huonojakin päiviä oli.

15. Opiskelin miimiä, klovneriaa ja bouffonia, vaikka vihaan klovneriaa ja miimiä (siis tekijänä, en katsojana).

16.  Olen taistellut irti kirjoittamiseen liittyvistä lukoista ja peloista.

17. Tietoinen itsevarmuuden kasvattaminen ja psyykkisen itsesäätelyn opetteleminen. 

Tässäpä sen sijaan tavoitteita tulevalle vuodelle:

1. Halaun olla spontaanimpi, sosiaalisempi, rennompi ja vähemmän perfektionisti.

2. Uudessa työssä pärjääminen ja asioiden hoitaminen hyvin (en lähde spekuloimaan mielessäni, mitä kaikkea uusi työ voikaan tuoda tullessaan, päivä kerrallaan avoimin mielin!)

3. Kesästä nauttiminen. Kesä menee toki töissä ja tanssitunneillakin, mutta viikonloput ovat vapaita. Telttailu, Suomessa matkustelu, uiminen, saunominen, spontaanit retket ja juhlat ja ihmiset… Mua saa pyytää erilaisiin kesärientoihin!

4. Muutamat pääsykokeet keväällä.

5. Kirjoittaa mahdollisimman paljon aina kun vaan ehtii.

6. Tanssia ja venytellä joka viikko vähän enemmän kuin edellisellä viikolla, toki kroppaa kuunnellen.

7. Tehdä teatteria.

8. Oppia vihdoin kävelemään käsilläni. 

9. Siivota useammin.

10. Työskentely itsevarmuuden ja psyykkisen vahvuuden löytämisen kanssa jatkuu (koko loppuelämän tietysti).