Meri ja uiminen.  Päätin viikonloppuna väsymyksestä ja huonovointisuudesta huolimatta lähteä ystävien kanssa Uutelaan Vuosaareen uimaan ja istuskelemaan meren rannalla. Lähteminen ja matkustaminen on mulle nykyisin aika raskasta, mutta sitten ajattelin että hitto, yritän antaa töissä kaikkeni, miksi en anna vapaa-ajalla itselleni mitään. Makaaminen parvekkeen lattialla houkutteli, mutta tuumasin lopulta, että sama kai se on maata meren rannalla. Onneksi lähdettiin, oli tosi mukava ja leppoisa päivä. Uin monta kertaa ja pientä festaritunnelmaa ja tuttujakin löydettiin.

Väsymys. Tänään olen toki sitten ollut todella väsynyt, mutta on sekin ärsyttävää, ettei töiden lisäksi olisi elämässä mitään muuta kuin lepoa. Sairaanakin kaipaa pientä vaihtelua ja ihmisiä aina välillä. No, enää neljä viikkoa ja sitten alkaa loma. Töissä oleminen on ollut tosi kivaa, mutta samaan aikaan terveys on mennyt huonompaan suuntaan ja olo on oikeastaan päivästä toiseen melko huono. Pirteitä hetkiä on aika vähän, useimmiten aamuisin/aamupäivisin. Siksi hyvä, että töitä on toistaiseksi enää muutama viikko.

Master-tason jatko-opinnot. Sain opiskelupaikan toivomastani koulusta! Vielä on opintojenkin suhteen aika ristiriitainen olo, että miten voimat riittävät. Toisaalta oon tosi iloinen, että pääsin kouluun ja pääsen vähän verkostoitumaan ja toteuttamaan kiinnostavia hankkeita. Täytyy koittaa sumplia niin, että selviydyn opinnoista väsyttämättä itseäni kuoliaaksi.

Laulaminen. On ihanaa, kun töissä tulee laulettua paljon. Olen päässyt vähän eroon myös korona-aikana tulleesta esiintymisjännityksestä, kun töissä joudun koko ajan olemaan jossain määrin esillä. Laulaminen on ollut ihan erilaista sen jälkeen, kun kävin huhtikuussa Anne Tarvaisen vetämän Voicefulness-kurssin. Suosittelen, jos on refluksia, muita ääniongelmia, esiintymisjännitystä tai vaikkei olisikaan mitään näistä. Ihanan rentouttava ja voimaannuttava kurssi. Laulaminen on hidasta, vastustettua uloshengitystä ja pitkät uloshengitykset rentouttavat. Äänteleminen ja laulaminen pistävät myös kehon nesteet liikkeelle.

Työ. On ollut henkisesti ihan superkeventävää päästä yksinäisen koronavuoden jälkeen oman alan töihin. Kaikki ne urapähkäilyt ja stressit ovat saaneet jäädä tauolle. Työnteko on lomaa omasta elämästä ja vieläpä tärkeää ja mielekästä. Toki sairauden vuoksi on ollut sitten myös tosi rankkaa ja välillä ahdistavaakin, kun pitää rajata ja kieltäytyä ja säätää jaksamisen kanssa, mutta on ollut mahtavaa saada lähes koko ammatillinen kapasiteetti käyttöön ja testiin, mitä nyt siis tällä hetkellä ylipäänsä pystyn tekemään.
Helle. Kyllähän tämä kuumuus on vähän rankkaa, mutta mä kyllä myös nautin. Kerrankin sai viikonloppuna hellevaatteet käyttöön. Olen juonut kahvit nyt aina maanantaisin terassilla kuntoutuksen jälkeen ihan vain, koska aurinko ja koska vapaapäivä.

Tämän syvällisempää tekstiä ei nyt tänään irtoa.

Justiin oli pakkasta ja nyt on jo kesä.

Toukokuu meni hujauksessa uudessa työssä, ja kohta onkin jo juhannus. On koko ajan jotenkin sellainen kesäfiilis ja odottava olo. En oikein tiedä, mitä odotan. Energiaa ei ihan hirveästi riitä töiden ulkopuolella mihinkään mutta silti tuntuu, että jotain pitäisi tapahtua, että kesä oikeasti alkaisi. Kai se liittyy sosiaalisuuteen ja ihmissuhteisiin. Missä kaikki ihmiset ovat? Tuntuu, että mun koko sosiaalinen elämä on vain somessa ja sielläkin lähinnä pelkkinä tykkäyksinä. Niillä ei pitkälle pötkitä. Tyhjyys kalvaa. Onneksi on sentään tuo työ; siellä kyllä ihmiskontakteja riittää. Mutta jotain muutakin kaipaan, vaikka osaankin nauttia yksin olemisesta ja auringosta ihan sellaisenaan.

Ei kai se auta kuin alkaa viimeisillä voimilla raahautua erilaisiin kesätapahtumiin ja toivoa, että pääsee juttusiin jonkun kanssa. Tai alkaa lähetellä puolitutuille kahvitteluviestejä? Olen melko varma, että joku haluaisi lähteä mun kanssa johonkin, mutta en vaan voi sitä koskaan tietää, jos kumpainenkaan osapuoli ei uskalla kysyä.

Mun lähes kaikki ihmissuhteet ovat liittyneet jollain tavalla teatteriin tai tanssiin, joten nyt kun en niitä voi tehdä, niin aika  orpo olo on.  Ja toisaalta nuorempana kaikki ihmissuhteet liittyivät juhlimiseen tai opiskeluun. On paljon ihmisiä, joita tuli aina nähtyä vain teknobileissä tai metsäfestareilla, eikä heihin koskaan tullut tutustuttua bileiden ulkopuolella. Välillä mietin, mikä tässä mättää. Onko vika minussa vai asenteessani, kun mulla ei ole yhtään vapaa-ajan kavereita.

Tavallaan kyllä nautinkin tästä kesäfiiliksestä ihan tällaisenaan. Ja riittääpähän sitten edes hieman energiaa työpaikalla jututtaa mummoja, kun en liikaa tapaa ihmisiä muuten.

No, vielähän tässä on kesää jäljellä!