Pieniä korjausliikkeitä
Mitä ihmettä tapahtui tässä viikon aikana, kun olo on muuttunut ahdistuneesta keväiseen toiveikkuuteen? Tuleva kesä ei tunnukaan enää mustalta, ahdistavalta ja yksinäiseltä möykyltä, joka imee sisuksiinsa, vaan olo on jopa odottava!
Voisin sanoa tähän kolme tärkeintä syytä: Ihmiset, tanssiminen ja taide. Nämä ovat vieneet kevätmasennuksen mennessään ja tuoneet pääsiäisruohot ja tiput tilalle!
Asiat eivät tapahdu ihan itsestään, vaan olen pari viikkoa kestäneen synkistelyn jälkeen yrittänyt olla ihan tietoisesti sosiaalisempi, aktiivisempi ja määrätietoisempi. Olen istunut vähemmän koneella ja jättänyt somen käytön ihan minimiin. Olen mennyt kaverin kanssa museoon (Kupkan näyttelyyn Ateneumissa, suosittelen!) ja lounaalle, olen käynyt toisen kaverin luona kylässä teellä ja jutellut kaikenmaailman asioista 3,5 tuntia, olen käynyt avomiehen ja anopin kanssa syömässä ja teatterissa (Juha Hurmeen Making of Lea KOM:issa, suosittelen!), olen raahautunut ensimmäisille nykytanssitunneille sitten tammikuun, olen käynyt uimassa ja vesihieronnassa keskellä päivää, olen kävellyt keskustasta kotiin auringonpaisteessa 10 kilometriä, olen kirjoittanut aamusivuja, olen sopinut tapaamisajan mentorini kanssa ja aloittanut soolon treenaamisen, olen katsonut telkkaria avomiehen kanssa ja venytellyt. Kyllä, jopa tämä on ihan uutta, emme oikeastaan ikinä ole katsoneet yhdessä telkkaria 10 vuoden yhdessäolon aikana, mutta nyt mies oli hankkinut jonkin boxin, jonka kautta voi katsoa netistä telkkariohjelmia isolta näytöltä. Venyttely hoituu siinä samalla! Olen myös kävellyt todella paljon, koska en ole uskaltanut vielä juosta. Olen kävellyt ja itkenyt kävellessä elämääni. Kotiin tullessa on ollut jo ihan hyvä olo ja kipeät pohkeet.
Nämä eivät ole mitään suuria asioita ja joillekin nämä ovat ihan itsestäänselvyyksiä, mutta kahden kuukauden mökkihöperöitymisen ja sairastamisen jälkeen jo se, että pääsen uimaan, on ihan taivaallista! Myös tanssimisen aloittaminen ja ajatus siitä, että kohta ehkä jaksan tanssia jo useita tunteja viikossa, piristää! Tanssiminen ja treenaaminen tuo kaipaamaani struktuuria elämään. Vaikka kuinka olen yrittänyt kotona lukea paljon, kirjoittaa ja ”käyttää ajan hyödykseni”, liika on liikaa. Kyllä ihminen kaipaa vähän enemmän yllätyksellisyyttä, haasteita, ponnistelua, uuden oppimista ja ennen kaikkea ihmisiä elämäänsä.
Täytyy nyt vain yrittää pitää itsensä aktiivisena, ettei pääse uudelleen käymään niin, että vaivun jonnekin surun yksinäiseen alhoon. Kun kokopäivätyö ei pidä aktiivisena, on oltava tosi skarppi sen suhteen, että pitää itsensä liikkeellä ja tekee nyt sitten niitä asioita, joita ei viime vuonna ehtinyt. Täytyy olla todella määrätietoinen omien tavoitteiden kanssa, pitää niistä kiinni, eikä antaa oman mielen ja ulkomaailman lannistaa.
Liikunnan suhteen on kuitenkin oltava tosi varovainen, ettei kroppa pääse taas menemään ”ylikuntoon”, koska siihen kosahtaisi sitten taas esityksen tekeminen, tanssiminen, pääsykokeisiin osallistumiset ja kaikki. Haluan pitää yllä toivoa, että syksyn tullen pääsen tekemään teatteria ja tanssia ihan täysipäiväisesti ja tavoitteellisesti.
Aion kuitenkin pitää kiinni säännöllisestä kirjoittamisesta, lukemisesta ja venyttelemisestä, vaikka aktiivisuus lisääntyisikin. Jos tästä ”yksinäisyyden ajasta” on joitan positiivisia asioita etsittävä, niin ne ovat ehdottomasti olleet se, että on ollut aikaa lukea, kirjoittaa, ajatella ja suunnitella rauhassa esitystä.
Nyt taidan siivota ja pestä ainakin yhden ikkunan!