Punainen lanka

Mitä jää jäljelle, kun ei ole enää töitä, urahaaveita, harrastuksia, liikuntaa, sosiaalista elämää, juhlimista, opintoja, matkustelua, retkiä, eikä ns. puhdetöitä? Ainoa, mitä jaksaaa tehdä, on nukkuminen, makaaminen, istuminen, musiikin kuunteleminen, syöminen ja joskus kirjoittaminen ja lukeminen pieninä annoksina. Toisinaan pienet kävelylenkit. Luksusta nekin.

Mitä elämä on, jos ei ole voimia tehdä mitään? Mielekkyyshän syntyy tekemisestä ja tavoitteista, vai? Eteenpäin menemisestä ja kehittymisestä.

”Elämän tarkoitus on olla terve ja tavoitella unelmiaan!” toitottavat media ja terveet julkkikset. ”Kannattaa pysyä terveenä hei”, toteaa mies, joka on juuri saapunut viikon ryyppyreissultaan. ”Kannattaa pitää huolta itsestään!”, hän julistaa kaljatuoppi kädessään. Elämä ei ole reilu. Usein sairaudet vain tulevat, eikä niille mahda itse mitään. Syyllistäminen on täysin turhaa.

No, entä jos et kertakaikkiaan enää ole terve, etkä pysty tavoittelemaan unelmiasi? Auttaako se, että noin vain huishais vaihdat unelmiasi? Mitähän ne voisivat olla, jos kaikki aiemmat unelmat liittyvät siihen, että pystyt ylipäänsä tekemään ja toteuttamaan asioita pelkän makaamisen sijasta?

Ainoa, mitä jää jäljelle, on lempeys itseä ja elämää kohtaan. Armollisuus, luopuminen, hyväksyminen ja hengittäminen. Voisiko lempeys itseään kohtaan olla se punainen lanka?

Mutta miksi sairaan ihmisen pitäisi olla jotenkin parempi, jalostuneempi ja kiitollisempi ihminen kuin muut? Miksi sairasta syyllistetään elämäntavoistaan ja aiemmista valinnoistaan, mutta terveys on aina ihmisen omaa ansiota?

Sattumaa ja tuuria se kuulkaa paljolti on, että kuka täällä saa elää työkykyisenä ja terveenä kasikymppiseksi asti ja kuka menettää kaiken toimintakykynsä kolmekymppisenä.

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Ajattelin tänään
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.