Sorsia, tulvaa ja ujot naapurit

Meidän taloyhtiössä asuu monia ihmisiä, jotka eivät jostain syystä tervehdi. Se tuntuu omituiselta. Tänään mennessäni kävelylle päätin tervehtiä erästä naista, joka aina välttelee katsekontaktia, jos yrittää sanoa ”Hei”. Tai hän on yksi niistä naisista, niitä on monta. Tänään sanoin hänelle ”Hei” kuuluvalla äänellä ja yllättäen hän ynähti hieman.

Vantaanjoki tulvii. Tulvaa oli pysähtynyt katselemaan useampi ihminen ja minäkin päädyin ottamaan kuvia kännykälllä. Spontaanisti sanoin muutamalle ihmisille jotain tulvasta ja sorsista, jotka uiskentelivat siinä kohtaa, missä normaalisti on lenkkipolku. Kukaan ei vastannut oikein mitään.

Tuli jostain syystä surullinen olo. Olen ollut pari päivää todella väsynyt tämän ennakkotehtävärutistuksen takia. Olen vääntänyt viikon ennakkotehtäviä erääseen opinahjoon käymättä kertaakaan edes ulkona. Olen tehnyt portfolion kaikista ohjaamistani seitsemästä esityksestä  ja taidekasvatushommista, olen kirjoittanut motivaatiokirjeen ja tehnyt hankesuunnitelman. Portfolion tekeminen oli oikeastaan tosi hauskaa, mutta hankkeen kanssa oli miettimistä. Oikeastaan viisi päivää meni ihan vain siihen, että perehdyin erilaisiin soveltavan taiteen hankkeisiin ja siihen, minkälaisia juttuja esimerkiksi tanssitaiteilijat ovat tehneet palvelutaloissa ikäihmisten kanssa.

Viikon  kestävä ennakkotehtävärutistus on tehnyt mulle väsymyksestä huolimatta oikeastaan tosi hyvää. Olen edes hetkeksi unohtanut koronan, oman elämäni haasteet ja sairauden. Olen vain tutkinut, lukenut, kirjoittanut ja leikannut videoita vanhoista ohjaustaltioinneistani. Portfoliota tehdessä tuli sellainen olo, että olenhan mä kuitenkin tehnyt vaikka mitä elämäni aikana, vaikka tämä kulunut vuosi onkin ollut oikeastaan ihan sysipaska.

Nyt on lisäksi ollut maaliskuun lopussa monia muitakin hakuja: harrastajateatterit hakevat ohjelmistoa ja kansalaisopistot hakevat uusia tuntiopettajia. Yhtäkkiä pitää saman viikon aikana olla tekemässä jos jonkinlaista kurssisuunnitelmaa, ohjaussuunnitelmaa ja hakea viiteen eri kouluun.

No, olin siis kävelyllä saatuani vihdoin nuo tehtävät laitettua viimetipassa menemään ja oli jotenkin surkea olo. Varmaan jokin stressi laukesi ja tuli vähän tyhjäkin olo kaiken puurtamisen jälkeen. Pysähdyin sitten ottamaan kuvia yhdestä toisesta joen tulvakohdasta, kun eräs nuorehko mies alkoi jutella mulle sukset kainalossaan. Ehkä hänkin oli lopen tympääntynyt eristäytymiseen ja halusi juttuseuraa. Minä tartuin tilaisuuteen  ja lätisimme hetken lumesta, hiihtämisestä ja no, lähinnä niistä. Mutta kylläpä piristi!

Onneksi tämä loputon eristäytyminen kohta loppuu ja pääsen työharjoitteluun ja saan treeniseuraa esitystreeneihin. Alkaa kohta ihan oikeasti pää hajota.