Tuulta purjeisiin
Kliseinen otsikko johtunee siitä, että junnaavan joulu-tammikuun jälkeen tuntuu siltä, että jotakin on alkanut tapahtua, omassa mielessä siis. Olen tosin ollut kolme viikkoa influenssassa eli koko helmikuun. Ehkäpä influenssasta toipuminen ja töiden loppuminen ovat saaneet aikaan jonkinlaisen hybriksen. Tuntuu, että voi mennä minne vaan, tehdä mitä vaan, moni asia kiinnostaa ja aikaakin on! Tiedä sitten, kuinka pitkälle rahat riittävät, jos ei ole onnea apurahapelissä, mutta nyt en jaksa murehtia siitäkään. Täytyy nyt nauttia, kun on vihdoin sellainen olo, että pyörät ovat lähteneet pyörimään!
Oikeasti fyysinen olo on edelleen kurja: vetelä, voimaton, räkäinen ja vertakin tulee nenästä vähän väliä, mutta energia onkin nyt henkistä.
Olen hieman miettinyt, onko tämä kaikki energia oikeastaan lähtöisin siitä, etten ole päässyt flunssan vuoksi tanssimaan. Onko tanssi kuitenkin se, joka syö eniten voimia ja itsetuntoa sekä aiheuttaa ikäkriisiä, voimattomuutta ja alemmuudentunnetta? Nyt kun en ole voinut tanssia, olen yhtäkkiä pystynyt keskittymään lukemiseen, apurahojen hakemiseen esitysprojektille, ajattelemiseen, kirjoittamiseen ja ylipäänsä innostunut uusista asioista. Varmasti työn loppuminen on suurin vaikutin, että energiaa taas on, mutta olen kyllä myös hieman alkanut kyseenalaistaa tuota kunnianhimoista tanssiharrastustani; pitäisikö sittenkin leipoa siitä ”vain ihan kiva harrastus kerran viikossa”, eikä edes yrittää jotenkin kehittyä siinä lajissa? Pitäiskö keskittyä sellaisiin asioihin, joihin on edellytyksiä ja joihin ikä ei ole esteenä? Keho ei meinaa jaksaa treenata. En tiedä. En ole vielä ehkä kuitenkaan valmis luopumaan, koska voi olla, että syypää ei ole itse tanssiminen vaan se miten suorituskeskeisesti suhtaudun siihen ja itseeni.
No se nyt on kuitenkin fakta, että päivätyöt loppuivat ja jatkuvat satunnaisina keikkoina, kunnes nekin loppuvat. On siis aikaa tehdä kaikkea muuta: treenata tekstiä tulevaa esitystä varten, lukea, kirjoittaa ja tanssia.. sitten kun taas pystyn. Esityspäivät on nyt sovittu syksylle ja esitys tehdään myös ruotsiksi, joten siinäkin riittää projektia kevääksi, kun opettelen lausumaan tekstiä oikein ja lisäksi palautan myös suomenkielistä tekstiä mieleeni.
Olen myös innostunut eräistä novelliteksteistä ja haikallut niistä jonkinlaista sooloa. (Ongelma on tällä hetkellä lähinnä tekijänoikeuksissa, joista en ole saanut mitään selvyyttä.) Olen myös ajatellut jatkaa espanjan opintoja sekä opetella soittamaan kitaraa. Haluan myös jollain tavalla alkaa taas laulaa ja kitaran soittaminen liittyy siihen. Mieli tekisi tehdä ihan omia lauluja. Lisäksi olen hakenut töitä, joista oikeasti haaveilen. En usko, että saan yhtäkään niistä työpaikoista, mutta sekin on jo paljon, että uskalsin hakea. Ja tulipahan päivitettyä CV aivan uudesta näkökulmasta! Yhteen kouluunkin olen hakenut, maisteriohjelmaan, saa nähdä.
Olen hieman pelännyt, mitähän tästä keväästä tulee, kun ei ole päivätyötä. Kun on töissä, ei tarvitse aikatauluttaa omaa elämää, sen kun vain tekee työt ja tulee väsyneenä kotiin. Olin kevään 2016 samalla lailla ”vapaa” juuri valmistumiseni jälkeen. Silloin en oikein saanut mistään kunnolla otetta ja huhtikuussa olin niin ahdistunut, että hakeuduin kahvilatyöhön ajatuksella ”kunhan on jotain”. Kesä olikin sitten todella mukava ja työntäyteinen ja antoi potkua teatterin tekemiseen. Kahvila, jossa työskentelin, osoittautui lisäksi niin mahtavaksi paikaksi, että menin sinne seuraavanakin kesänä, tuolloin leipuriksi. Joskus on siis vaan parempi luovuttaa ja ”tehdä vain jotakin”. Nyt kuitenkin on sellainen olo, että vapaus ei ahdista, vaan antaa mahdollisuuden mennä oikeaan suuntaan.
Varmasti myös valon lisääntyminen ja tuleva matka piristävät. Kahden viikon päästä ollaan jo lähdössä reissuun!