Pikareissulla Lappeenrannassa – mitä maksoi?

Pikareissulla Lappeenrannassa – mitä maksoi?

Tein heinäkuussa pikamatkan Lappeenrantaan veljeni kanssa. Tämä aloittaa opintonsa Lappeenrannassa syksyllä ja kävimme katsomassa mahdollista asuntoa. Tähän yhteyteen oli helppo yhdistää pieni loma. Kokosin loppuun myös koosteen siitä, mitä matka maksoi, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan. Lappeenranta oli tosi kiva kohde. Jo päivässä ehti nähdä kaikenlaista, mutta varmasti yönylireissulla ehtisi kokea vielä hieman enemmän. Jos siis […]

Hiussaaga #1 – eka kerta palashampoon kanssa

Hiussaaga #1 – eka kerta palashampoon kanssa

Ostin palashampoon itselleni vuosi sitten, kun olin ystäväni kanssa retkellä Porvoossa. Olin pohtinut palashampoon ostamista tuolloin jo jonkin aikaa, mutta en ollut jaksanut lähteä kaupoille varta vasten etsimään sellaista. Porvoon vanhassa kaupungissa hyvän oloinen yksilö tuli kuitenkin vastaan, joten nappasin sen mukaani. Tuolloin minulla kuitenkin oli vielä kotona pulloittain erilaisia shampoita. Osan olin ostanut itse, […]

Kaverikirja vuonna 2002 vs 2020

Kaverikirja vuonna 2002 vs 2020

Kaivoin kaapistani ensimmäisen saamani kaverikirjan. Aloitin ensimmäisen luokan vuonna 2002 ja vaihdoin uuteen kouluun kolmannelle luokalle. Kaverikirjaan ovat kirjoittaneet lähes kaikki hyvät ystäväni ala-asteelta. Nyt ajattelin kuitenkin katsoa, miten vastaukseni ovat näiden 18 vuoden aikana muuttuneet. Kaverikirja (Toim. huom. Nimeä ja syntymäaikaa toki kysyttiin, mutta ne eivät ole sanottavammin muuttuneet tässä kuluneiden vuosien aikana.) OSOITTEENI […]

Hidas, hitaampi, hitain muoti

Hidas, hitaampi, hitain muoti

Muoti. Se on moninaista. Muoti on kaikkien ulottuvilla. On muotilehtiä, muotibloggaajia, muotiin keskittyviä kanavia YouTubessa. Haluaisin itsekin puhua muodista, mutta en ole ikinä pitänyt itseäni kovin muodikkaana. Toisaalta olen ollut kiinnostunut vähentämään kuluttamistani, joten muoti on tuntunut entistä kaukaisemmalta. Ekologisista vaatteista lukiessani ja puhuessani törmäsin tuon tuostakin termiin hidas muoti (slow fashion). Hitaalla muodilla tarkoitetaan […]