Talvella syttyvä EXPAT kaipuu

Tykkäänkö minä Suomesta?

Talvi on paha, tosi paha meille, eikä kyse ole lumitöistä tai valonpuutteesta. Kyse on elämänlaadusta

Harrastamme frisbee golfia, lenkkeilyä, puutarhanhoitoa jne. Tykkäämme ajella (sähkö)autolla ja katsella maisemia ja arkkitehtuuria. Rakastamme juoda aamukahvia terassilla ja grillata ruokamme grillissä tai avotulella. Uiminen on lastemme rakkain ajanviete kesällä, he viihtyvät rannalla tunteja. Emme siis odota kesältä ja elämältä mahdottomuuksia, vaan rentous ja mielenrauha ohjaavat tekemistämme. Suomen kevät on ok, kesä on kiva ja syksykin on kiva. Talvi on perseestä ja siksi EXPAT -elämä kiinnostaa

Talvella juuri mikään edellämainituista ei onnistu. Asenne kysymys voisi joku huokaista, tai varustekysymys, mutta mielestäni totuus on kuitenkin myönnettävä. Jos haluan kypsentää ruokani avotulella talvella, on tarvittavien varusteiden ja valmistelujen määrä huomattavasti korkeampi kuin leudoilla keleillä. Aamukahvina nauttiminen ulkona 10 asteen pakkasessa onnistuu kyllä, mutta jos satut nauttimaan leudoista kesätuulista enemmän kuin kerropukeutimisesta ja kohmeisista sormista on preferenssit varmasti selvät. Talvi on paha, tosia paha meille, eikä kyse ole lumitöistä tai valonpuutteesta. Kyse on elämänlaadusta. Koirien tassut jäätyvät 5 minuutin lenkin jälkeen ja radiossa kerrottiin, että kolareita on lähes kaikilla valtateillä huonosta ajokelistä johtuen.

Emme lähtisi ulkomaille lomailemaan vaan rakentamaan uutta ja ehkä laadullisesti parempaa arkea.

Me ollaan ihan perinteisiä Suomalaisia jöröjä. Viihdymme paremmin yksin kuin ryhmässä, emmekä vieroksu kotimaista tuppisuu -asennetta. En lähtisi siis etsimään avoimempia tai mukavampia ihmisiä ympärilleni. Lähtisin etsimään sitä omaa parasta elämää meidän ympärille. En myöskään elättele turhan hohdokkaita kuvia ulkomailla elämisestä ja arjesta, sillä olemmehan jo kerran tämän irtioton tehneet. Emme lähtisi ulkomaille lomailemaan vaan rakentamaan uutta ja ehkä laadullisesti parempaa arkea.

Ei tämä mikään neitsytmatka olisi

Belfastissa asuessamme nautimme luonnosta ja puistoista ja kuljimme ympäri Pohjois-Irlantia. Koiria meillä ei tuolloin ollut, mutta mieheni muistelee aina lämmöllä kuinka koiraystävällinen ilmapiiri siellä vallitsi. Meillä oli myös vain yksi lapsi, alle kolmevuotias. Ei siis tarvinnut stressata kouluista ja muista vanhempien lasten tarpeista. Me aikuiset löysimme hleposti kansainvälisestä yhteisöstä muutaman ystävän, joka meille määrällisesti oli oikein sopiva! Ja kyllä, Pohjois-Irlannissa sataa usein, mutta kun muistelen noita aikoja se ei ole minulla päälimmäisenä mielessä. Olen monesti miettinyt ja sanonut ääneenkin, että paluumme Suomeen on mahdollisesti juuri se yksi asia, jota elämässäni kadun. Tulin kuitenkin raskaaksi ja nuorena ajatus lapsen saamisesta vieraassa maassa pelotti, palattiin tukiverkkojen pariin. Palaan näihin kuviin ja tunnelmiin kuitenkin säännöllisesti:

On kulunut kymmenen vuotta siitä, kun palattiin takaisin. Paluun aiheuttanut raskaus ei jatkunut loppuun saakka, vaan matkalla kotiin sain keskenmenon, viikolla 14. Lapsia meillä on nyt kaksi. Vanhempi, jo kokenut maailmanmatkaaja täyttää pian 12 ja nuorempi 6. Kansaivälsyys ja kaipuu maailmalle on elänyt tämän koko ajan vahvana ja molemmille lapsille on opetettu englantia ja avoimuutta.Tänä talvena olen itse ollut huomattavan levoton ja huomaan, että aika on. Mutta tilanne on nyt täysin toinen kuin aikaisemmin.

Minä voisin muuttaa mihin vaan ja pärjäisin, mutta lapsille on annettava paremmat kuin hyvät eväät elämään.

Lapset ovat jo vanhempia. Koulutus ohjaisi ainakin osittain valintaamme, enkä olisi enää valmis vain kokeilemaan joitain paikkoja. Uudesta asuinmaasta, jopa kaupungista, pitäisi olla jo aika varma ja siihen pitäisi sitoutua. Olemme toki muuttaneet kotimaan sisällä, eikä elämämme juuri koskaan ole ollut mitenkään kovin seesteistä ja rauhallista, mutta muutto ulkomaille on täysin eri asia. Muuton pitäisi tuntua turvalliselta ja hallitulta varsinkin lasten kannalta. Minä voisin muuttaa mihin vaan ja pärjäisin, mutta lapsille on annettava paremmat kuin hyvät eväät elämään.

Kerro minulle tarinasi

Selailin nettiä löytääkseni sellaisia Expat tarinoita, joissa suomalainen (tai edes pohjoismaalainen) perhe on muuttanut ulkomaille ja jäänyt sinne siten, että lapset ovat siellä aikuistuneet. Haluaisin tietää miten lapset ovat pärjänneet ja mitä heidän nuoruutensa ja aikuisuutensa pitää sisällään. Jäivätkö uuteen asuinmaahan vai palasivatko kenties vanhaan? Kuinka kävi opiskelujen ja ihmissuhteiden? Aiheuttiko kieli tai ulkomaalaisuus ongelmia arjessa heidän näkökulmastaan (varsinkin jos muuttomaan pääkieli ei ole englanti)? Jos sinulla on tälläisiä tarinoita, niin olisin enemmän kuin onnellinen jos voisit jakaa! Vielä enemmän kiinnostaa, jos kyseessä on sellainen keskiluokkainen ”tavis” perhe, diplamaattien tarinoita nimittäin kyllä löytyy.

Minä en pelkää, mutta minä haluan olla varma.

Mistä sitten haaveilen? Etelä-Englannista, Irlannin rannikoista, Etelä-Euroopan lämmöstä, Yhdysvaltojen seikkailusta, Keski-Euroopan kulttuurista… Haaveilen siitä, että joku kertoisi minulle, että miten elämän on näissä paikoissa muuton jälkeen soljunut. Plussat ja miinukset, jotka ovat muutakin kuin liian kylmä tai liian kuuma. Haaveilen Aliica Kidsin laajentamisesta juuri siihen maahan, johon muuttaisin. Haaveilen siitä, että harvat sukulaiseni viettäisivät lomansa luonamme ja yhdessä viettämämme aika olisi sitä kaikkein laadukkainta. Minä en pelkää, mutta minä haluan olla varma.

Iskeekö vastaava kaipuu sinuun koskaan? Toteutitko haaveesi ja miten kävi? Rakastan tarinoita oikeasta elämästä! Netistä löydetty BKT ja elämänlaatuindeksit kun eivät siitä ihan oikeasta elämästä lopulta paljoa kerro.

perhe ajattelin-tanaan mieli oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *