Onko siellä kaikki hyvin?

 

TIISTAI

Jännittää, jännittää ja jännittää. Silti äänet sanovat ja kertovat että kaikki on hyvin, mahassa oleva pienen elämän alku voi hyvin, ja sillä ei ole mitään hätää. Tytöt ovat tulleet käymään kylässä, olemme kasanneet pinnasängyn pienokaista varten, ja järjestelemme makuuhuonetta sitä varten, että saamme pikkuisen sängyn huoneeseen sopivalle paikalla. Siinä se sitten on, pieni sänky, kaikki patjaa vaille valmista. Siinä nukkuu kohta minun lapseni, jota minä vahdin, suojelen ja josta minä pidän huolen.

Iltaa vietämme siskoni kanssa elokuvaa katsoen ja molemmilla on jo hieman jännitystä ilmassa huomisesta, mitä sieltä tuleekaan vastaan, saammeko nähdä sukupuolen. Elokuvan jälkeen herätyksen laittaminen puhelimeen, ja sitten nukkumaan.

 

KESKIVIIKKO aamua

 

No eihän siitä tullut mitään, nukkumisesta siis. Yöllä jännitys oli aivan maksimissaan, aikakin ultraukseen oli jo heti aamusta. Hieman aamupalan syöntiä ja sitten lähdimmekkin jo sairaalaa kohti, jossa vihdoin saisin nähdä taas pikkuisen. Aikamme venyi, ja pääsimme noin 30 min. myöhemmin sovittua aikaa sisälle. Tässä vaiheessa jännitys oli jo ihan huipussaan. Kävin makaamaan pedille, ja paljastin vatsan alueen, kylmät ultrageelit laitettiin vatsalleni, ja kohta lapseni näikyikin jo ruudulla. Onnellisuus valtasi mielen, vauvani liikuskeli, haukotteli ja heilutti käsiä ja jalkojaan. Kaikki oli hyvin..

Kuulin kehuja kuinka liikkuvainen lapsi on, neuvola korttiin kirjattiin että kaikki on normaalisti. Sydäntä ultratessa iloitsin kuinka näin siellä minun lapseni sykkivän sydämen, mielessäni kuului sanat mitä aikaisemmin olin kuullut ”täällä on vahva ja terve sydän, kaikki on normaalisit ja sydän on kehittynyt hyvin”. Tuijotin ultrakuvaa jolloin ultraaja sanoi että on ihan normaali käytäntö, että sydäntä ultrataan kauemmin. Tämä oli minun mielestäni vain hyvä asia, näin lapseni pidempään.

Sitten se tuli, isku vasten kasvoja. Ultraaja lopettaa ultrauksen ja ottaa minua kädestä kiinni; valitettavasti minulla on nyt huonoja uutisia, katsotaan tätä nyt useamman lääkärin kanssa.

Minulle ei selitetä mitään, en ymmärrä mitään, kyyneleet virtaavat eikä itkulle näy tulevan loppua.

Nousen seisomaan, kävelen ulos. Oloni on tyhjä, tuntuu kuin koko maailma olisi kaatunut 20 minuutin aikana niskaan, kuin mistään ei enään tulisi mitään. Lähden kotiin ainoat asiat mitkä mielessäni vaeltavat ovat lääkärin sanat.

Keskeytätkö raskauden vai aloitammeko saattohoidon?

 

Tämä tulee olemaan tarina siitä, miten meillä pärjätään.