Aivan hienosti
”Mummi, mummi, mummi! Mummimummimummi – katso, kun minä… MummiMUMMIMUMMI! Katoppas, kun minä hienosti – ” Lapsi on pieni, pyöreä, arviolta neljävuotias ja puhuu liki täydellistä kirjakieltä. Hän on äitinsä ja isoäitinsä kanssa asioimassa työpaikallani, eikä siellä ole oikein mitään lystiä katseltavaa, koska myymme tylsiä ei-lastenkirjoja. Hän huomaa siitä huolimatta ständin, jolla on oheistuotteita ja ihastelee suureen ääneen värikkäitä kyniä teatraalisin äänenpainoin. Hän on pidäkkeettömän antelias kehuissaan ja yhtä ponteva tarvitsevuudessaan. Hän heittää HIENOSTI pitserian mainosilmapalloa ja ottaa sen alati paremmin vielä kiinni. Katso mummi! Katso myyjätär!
Milloin tapahtuu se käänne, että huomionkaipuusta tulee kokonaisuudessaan säälittävää? Huomaan itsekin ärtyväni sellaisesta aikuisesta hakuisuudesta, jota ei ole välitetty yhtään asianmukaisesti verhota uskottavuuksien projekteihin. Enkä liioin ole sitä mieltä, että olisi nautittavaa elää maailmassa, jossa (vielä nykytilannetta enemmälti) kaikenikäiset tyypit käyttäisivät aikansa pomppimiseen ja itsensä osoitteluun. ”AAaaaaa-aaa, katokatokato mua!” Kasvutehtävistä tärkein on siirtyminen täydellisestä minäkeskisyydestä laajempiin ympyröihin ja toisten keskisyyksistä välittämiseen ja heidän kummallisuuksiensa sietämiseen ja ymmärtämiseen jopa. Tämän me tiedämme. Mutta me jäämme jossain määrin aina tarvitsemaan, ihan sillai tavallisesti ja ei-patologisesti. Ihan aikuisesti tarvitsemme ajoittain ihailevia katseita ja hyväksyviä hyminöitä.
Oi, tykkää pliis hienosta kuvastani somessa, kaada kuohukermaa lautaselleni, minua nälättää ja päivä oli ihan TYPERÄ. Olen sen ihan itse ottanut, mutta siten taitavasti, ettei oma käsivarsi näy ja muokannutkin olen vaan VÄHÄN. Sitten tulee käydä kamppailu, vastatako kuten teinit, ”eikun sä olet kaikist nätein <<<<3333”, vai kenties viileän, monitulkintaisen ja populaarikulttuurireferenssisen viiksi-ironisesti? Ai mutta, se on kyllä liukas iljanne. Voi herkästi mennä pieleen, eikä olekaan yhtään nasevasti hassu. Ehkäpä on viisainta vaan kypsästi ja rauhallisesti kiittää. Olla niin kuin ei ois mikään juttu.
Oon tehnyt tätä väitöskirjaa hurjan kauan ja upeasti, vaikka se on TOSI vaikeaa. Tässä pitää koko ajan LUODA, sitä ei moni tajua. Sisuskalut solmussa ja kaikki pallot ilmassa. Sain rahoitustakin vuodeksi, vaikka niitä on hei ihan ÄLYhankalaa saada. En ole ihan varma, ymmärtääkö äiti linja toisessa päässä, kuinka hienosti olen tehnyt. Olen oikeastaan aika skarppi, kun niinku miettii. Toki kerronkin uutiseni aika nonshalantisti, ohimennen. Et ehkä siksi huomaa tätä huikeutta tässä.
Mä käyn tosi reippaasti töissä ja hoidan nämä lapset. Se on välillä ihan hitokseen rankkaa, mutta katsohan, miten käsittämättömän superisti handlaan tätä. Salaa rakastan teidät kaikki ehijksi siinä samalla, ette edes huomaa, kun olen niin taitava. Rakkausninja! On aamuja, joina olen tukehduttaa itse itseni tyynyllä, ihan protestiksi tälle jäätävälle perseläävälle, mutta aina vaan nousen ja teen kaikki tarvittavat liikkeet. Ja oikeastaan aika paljon enemmänkin. Joten, tuu NYT silittämään MUA!!! Ja KEHU mua! Eiku SILLAI USKOTTAVASTI!
Voi, kun iskä tulisi edes kerran katsomaan mua tänne osastolle. Täällä on kaikki ihan kamalan pelottavaa, alakerran sädehoitobunkkerissa on valtavan paksu ovi ja kaikkialla naksuu sellaisella teknisellä ydinaikaisella tavalla. Mä olen täällä tosi pieni, mutta ihan valtavan urhea. Tulisit katsomaan minua ja ihastelisit salaa mun valtavaa urheuttani, jooko? KATO, mä oon ihan supersankarina täällä.
Kaikki oli taas ihan mulkkuja (tai ei oikeesti kaikki olleet, lähinnä se yksi pariskunta, mutku silti), ja minä vaan hymyilin ja olin tosi asiantunteva ja KIVA. Kaikki ei varmasti osais olla kivoja, jos toiset on ihan tyhmiä, eihän? Se on oikeastaan ammattitaitoa, vaikkei se näytä siltä. Anteeksi, voisitko tulla hetkeksi palvomaan mua ihan vähän?
Osa on omia mielteitä, osa villin vapaasti toisten kuvitelluista päistä lainattua. Näine hyvineni sanottakoon se, että en edes ole kaltoinkohdeltu enkä väärinymmärretty, olen ihan tasapainoinen ja jotenkin perus. Aivan kerrassaan suurella ymmärryksellä, rakkaudella ja järjellä kasvatettu. Eivät nämä tarpeet kumpua mistään olemuksellisesta miinusmerkkisyydestä tai psykodynaamisista virheistä. Kaikki me vaan kaipaamme vähän ihastelua ja lempein silmin katsotuiksi tulemista, etenkin tiukoissa tilanteissa. Heikoilla ollessa kelpaavat vähän väkinäisemmätkin ja virvelöidyt kehut, eikä siinä ole mitään hävettävää.
Katso minuun. Näe, mikä järkkyihana olen.
Huomailkaamme toisiamme.
Hienosti. HIENOSTI!