All I Know Is Clams - nettipäiväkirja - Kokemuksia, ajatuksia ja kokeiluja. Journalismin opiskelija seikkailee kevään Belgiassa, ja tämä on matkapäiväkirja.

4.6.2015 minetta

Jos sitä vaikka Irlantiin

You may travel far far from your own native land
Far away o’er the mountains, far away o’er the foam
But of all the fine places that I’ve ever been
Sure there’s none can compare with the cliffs of Doneen.

–Cliffs of Doneen

”Lähdetkö Dubliniin viikonlopuksi? Meno paluu 40e.”

”Joo!”

”Liput varattu, me lähdetään Irlantiin!”

Näin sujuu saksalainen tehokkuus. Ja kehden velvollisuuksia pakoilevan opiskelijan seuraksi saatiin vielä kaksi muuta matkalaista. Onneksi saimme, sillä ilman näitä kahta kokenutta kuskia, emme varmaan olisi uskaltaneet vuokrata autoa ja ajella vasemman puoleista liikennettä pitkin Irlannin maaseutua. Joku voi ihmetellä, et ei tsiisus, miten voi rahat riittää tohon matkustelemiseen ja kyllä sitä itsekin tulee pohdittua. Toisaalta Mechelen ei ole mikään villien bileiden mekka ja ulkona ei tule syötyä, koska ruoka ei ole hyvää vaikka onkin hirveän kallista. Lisäksi oma vuokrani on solussa 250e, kun moni maksaa studiosta tuplahintaa. Säästetyllä rahalla matkusteleekin jo aika mukavasti. Nyt kyllä totuuden nimissä alkaa tili olla tyhjä, mutta ei tässä kauaa matkalla ollakaan.

Saavuimme perjantaina Dublinin lentokentälle ja lähdimme köröttelemään kohti Kilkennyä, todella ihastuttava paikka, väljemmällä aikataululla olisin mielelläni tutstunut paikkaan enemmänkin. MacGabhainns Hostel oli todella viihtyisä ja vieraanvarainen, ainoana miinuksesa olivat todella narisevat sängyt. Saavuimme sen verran myöhään, että laitettuamme pestopastaa oli aurinko mennyt mailleen ja lähdimme tutustumaan paikallisiin pubeihin. Kaikkialla oli suorastaan huvittavan irlantilaista, Guinnes virtasi ja live-musiikkia oli kaikkialla, paikalliset vauvasta vaariin laulavat ja tanssivat samoissa baareissa. Kaupungin keskiaikaisesta osasta näimme vain vilauksen, sillä aamulla lähdimme ajamaan kohti Wicklow Mountains kansallispuistoa. Kansallispuistossa oli todella paljon retkeläisiä, eikä ihme sillä puisto on todella näkemisen arvoinen. Metsää, vuoria (en nyt tiedä onko tosiaan vuoria, mutta iisoja nyppylöitä), järviä ja kivikkoisilla rinteillä hyppeleviä vuohia ja kauriita. Vaikka tuuli oli hyinen tuli reilun kymmenen kilometrin kävelyllämme hiki, sillä suurin osa matkasta oli jyrkkää nousua.

Seuraava yöpymispaikka oli Wicklown kaupungissa. Tällä kertaa olimme niin väsyneitä, että edukkaan pestopasta-ateriamme jälkeen painuimme suoraa pehkuihin. Seuraavana aamuna heräsimmekin viideltä aamulla, jotta näkisimme rannan jyrkänteet (Wicklow cliffs) auringon noustessa. Reittiä rannalle oli yllättävän vaikea löytää, ja vaikka ”jyrkänteet” olivat todella vaatimattomat, oli varhainen aamu rannalla hieno kokemus. Aamiaisen jälkeen lähdimme läheiselle ratsutilalle ratsastamaan. Wicklow Equestrianin henkilökunta oli ylettömän mukavaa ihanien hevosten lisäksi, omistajien lukuisat koirat ilahduttivat iloisella vastaanotollaan. Kävimme pienen lenkin maastossa, jossa saimme ihastella maisemia ja pelloilla juoksentelevia hevosia ja kauriita.

Matkalla Dubliniin pysähdyimme ihailemaan rantamaisemaa Killiney Hill Parkissa jossa voi myös nähdä Killineyn Obeliskin (ei nyt sinäänsä mitenkään vaikuttava). Sää suosi meitä ja näkymät olivat upeat. Dublinissa ehdimme käyskennellä hetken kaupungissa ja katsastimme yliopiston, jonka pihamaalla pelattiin krikettiä valkoisissa slipoovereissa. Illalla nautimme Guinnesiä irlantilaisen musiikin tahtiin, pitihän kuuluisassa Temple Barissa käydä näyttäytymässä. Tiukkatahtinen viikonloppumme sai osakseen vielä dramaattiset viimehetket. Saimme sovittua väen kanssa, että saamme aamiaistaa maanantai aamuna hiukan aikaisemmin, jotta ehtisimme hyvissä ajoin lentokentälle. Parkkihallin, johon olimme vuokra-automme jättäneet oli tarkoitus avautua seitsemältä, Kahdeksalta aamulla olivat ovet kuitenkin kiinnin. Irlannissa oli pankkipyhä. Lentomme lähtisi 10.30. Soitimme asiakasnumeroon, sillä auton saisi ulos maksamalla 40e lisämaksun. Kukaan henkilökunnasta ei kuitenkaan pääsisi avaamaan ovia ennen yhdeksää, sillä muista parkkihalleista oli tullut hälytyksiä, jotka piti tarkistaa ensin. Oli huisin kylmä ja yritimme pitää hermomme kurissa ja odottaa, jos joku kuitenkin pääsisi ovet avaamaan edes muutaman minuutin aikaisemmin. Parkkihalli avautuisi 9.30. Lopulta pääsimme lähtemään 9.20, ja noista kymmenestä minuutista jouduimme sen 40e pulittamaan. Muuten irlantilaiset olivat olleet aiva ihanan ystävällisiä, mutta hallin avannut sankari huomautti vain, että bussillakin olisitte kentälle päässeet. Niin joo ja oltaisiin jätetty vuokra-auto halliin? Kuin ihmeen kaupalla ehdimme ajoissa ja aikaa jäi jopa vessakäyntiin, sillä lento oli 15 minuuttia myöhässä.

Kilkenny

Wicklow Mountains National Park

Wicklow Cliffs

Matkan varrelta, evästauko

Killiney Hill Park

Dublin

Suhteet Oma elämä Matkat

21.5.2015 minetta

Opi olemaan yksin

Do my dreaming and my scheming lie awake and pray
Do my crying and my sighing laugh at yesterday

Now it’s dark and I’m alone
But I won’t be afraid
In my room
In my room

-Beach Boys, In My Room

Vaikka vaihto on uusiin asioihin tutustumista, niin on se myös hyvin pitkälle yksin olemisen opettelua. Olen toki asunut yksin, eikä ysinään oleminen ole ollut minulle koskaan ongelma. On kuitenkin eri asia joutua kokonaan erilleen siitä sosiaalisesta verkosta, jonka on vuosien varrella ympärilleen kutonut. En ollut edes tajunnut, kuinka yksin sitä on välillä täällä ollutkaan.

Palautekeskustelussa opettaja ihmetteli, miten olen ainoana journalismin vaihto-opiskelijana pärjännyt, kun osa työryhmistä ovat olleet todella ujoja puhumaan englantia ja ovat saattaneet olla hyvin klikkiytyneitä. En ole kokenut ulkopuolisuutta ongelmaksi, sillä ymmärrän hyvin, että vaikka puhuisimme samaa kieltä, on valmiiseen työryhmään ulkopuolisena hankala päästä sisään. Varsinkin, kun ryhmä vaihtuu kolmen viikon välein.

Olen tietenkin huomannut, että olen oppinut paljon uutta. En ollut vain tajunnut sitä, että se johtuu pitkälle siitä, ettei kukaan ollut auttamassa. Kukaan ei lukenut keskeneräisiä artikkeleitani, antanut palautetta tai auttanut ideoimisessa. En voinut pyytää apua tietokoneongelmien kanssa vieressä istuvalta, koska viereinen paikka oli tyhjä.

Mechelenissä on tällä hetkellä noin 15 vaihto-opiskelijaa ja olen uskomattoman onnekas, että olen löytänyt ainakin kaksi ystävää, jotka toivottavasti säilyvät elämässäni pitkään. Mietin vain mitä tämä vaihto olisi ollut ilman näitä kahta.

Todella rankka.

Vaihtoon halusin lähteä joka tapauksessa, kävi miten kävi. Olin kuitenkin ollut vaikeuksissa itseni kanssa ja odotin kokemusta innoissani ja samalla peloissani. ”Makes me or brakes me”. Ja jos olisin tiennyt etukäteen mitä tunteita ja kokemuksia kevät pitää sisällään, olisin ollut varma, etten selviäisi siitä.

Nyt voin sanoa, että olen kasvanut ainakin kilometrin. Pärjään hyvin yksin, mutta arvostan apua enemmän kuin koskaan. Kun yksi opettaja sanoi juttuideani kuullessaan ”I got your back”, olin melkein purskahtaa itkuun onnesta.

Toki tiedän, että läheiseni eivät ole kadonneet minnekään ja nyt tuntuu siltä, että palatessani haluaisin viettää heidän kanssaan ikuisuuden vain suitsuttaen ystävyyden riemua ja kiitollisuutta ja marinoida heidät Belgian parhailla oluilla ja konvehdeilla. Kun minulta kysyttiin, onko minulla ystäviä, joiden luokse voin mennä minkä tahansa asian kanssa ja aloin laskea sormilla, ymmärsin kuinka nolostuttavan onnekas olen.

Kaksi rakasta uutta insinööriystävääni eivät ole osanneet auttaa minua opiskeluissa, enkä minä liiemmin heitä heidän kandin töissään. Olemme kuitenkin tukeneet toisiamme silloin, kun usko itseen ei ole ollut vahvimmillaan, kun sydän on särkynyt, kun suklaa- tai olutaddiktio on käynyt liian voimakkaaksi, kun monen päivän työ on valunut hukkaan, ja kun tulevaisuus on alkanut ahdistaa.

En voi kehua palaavani valaistuneena zen-persoonana takaisin, mutta nyt pelkään vähemmän, välitän enemmän ja tiedän, että kaikesta selviää.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe