Mieluummin kuljen verkkaan, kuin istun kantotuolissa, kupillinen riisiä yömyöhään on minusta paistiakin maukkaampaa. Ei kukaan tule tielle sanomaan minne minun on pysähdyttävä, ei kukaan aamuisin milloin noustava.

– Bashoo, Alati matkalla

Viikko on kulunut ja tuhat asiaa on tapahtunut. Olen jo kotoutunut mukavasti ja vieraillut kahdessa kaupungissa. Liian paljon uusia asioita, jotta voisin jäsentää niitä kronologisesti, mutta aion kerätä kokemuksia blogiin myös teemoittain. Kun muutama päivä lähes kymmenen tunnin junamatkasta on takana, ajattelin laittaa pienen kuvakollaasin seikkailun käänteistä. Valitettavasti kamerasta loppui akku, joten kuvien laatu ei ole kovin kummoinen, sillä ne on otettu kännykällä.

Travemünden valot.

Odotin täysin autiolla bussiasemalla lumen hiljaa sadellessa, eikä minulla ollut mitään hajua siitä kuinka kauan  joutuisin odottamaan. Bussi tuli kuitenkin pian ja matka Lyybekkiin kesti puolisen tuntia.

Matka Lyypekistä Hampuriin kesti noin 45 minuuttia ja olin perillä puolen yön aikoihin. Siihen asti kaikki olikin sujunut kuin lasten piirileikki, mutta nyt edessä oli lähes viisi tuntia odottelua.

Hampurin aseman 24h McDonald´s heittikin asiakkaansa pihalle jo kahdelta yöllä ja junan lähtöön oli vielä kolme tuntia. Asemalla ei ollut paikkaa mihin jäädä, joten lähdin etsimään pubia, jossa tappaa aikaa. Ulkona paistoi täysikuu ja olin todella kylmissäni. Kaupunki oli aivan hiljainen, ja vain muutama nuori käveli ympäriinsä lämpimikseen, ja joitakin prostituoituja hengaili pelisalien vierustoilla. Tiistain ja keskiviikon välinen yö tuskin on parasta aikaa bisneksille.

Autio kaupunki alkoi jo tuntua hiukan pelottavalta, kunnes lopulta löysin pienen baarin, joka toimi pelisalin aulana. Baarissa omistaja vietti aikaa selaillen älypuhelinta ystävänsä kanssa ja sain istuskella lämpimässä ja ladata puhelimeni. Tunsin olevani hyvässä turvassa.

Sain onneksi nukuttua muutaman tunnin Hampurin ja Düsseldorfin välillä. Aachen oli viimeinen pysäkki ennen Belgian rajaa. Maisemat Saksan ja Belgian välillä olivat todella kumpuilevia ja kauniita, ja vaikka väsymys oli hurja, ei silmiä malttanut sulkea.

Hullu, maaninen onni valtasi minut, kun saavuin Mecheleniin ja löysin asunnolleni. Aurinko! Selvisin!