Yksinäisille vuorille
Hei på alle!
Nyt olen ollut täällä Tromssassa kuukauden verran ja kyllä on aika mennyt nopeasti! Töitä on tullut tehtyä monena viikkona tuntimäärällisesti enemmän kuin Suomessa, mutta olen päässyt nauttimaan myös vapaapäivistä. Töistä kirjoitan varmaan enemmän myöhemmin. Ajattelin kertoa tänään maanantaisesta vaellusretkestä Kjølen-fjellenille, joka on Kvaløyan puolella, mutta helpon bussimatkan päässä. Maanantai todella oli spesiaalipäivä – aurinko paistoi täyttä laitaa koko päivän täysin pilvettömältä taivaalta ja lämpöä oli +20C. Kaksi viimeistä viikkoa ennen sitä on satanut aika paljon ja joka päivä, aurinko oli mukavaa vaihtelua. Yöllä näin myös ensimmäistä kertaa midnattsolenin, joka paistoi oranssina eikä laskenut lainkaan.
KJØLEN 790 moh
Perustietoa ja sijainnin kartalta näkee esimerkiksi tältä norjalaiselta sivustolta: http://kugo.no/2012/12/kjolen-790-moh/
Minä kerron kuitenkin oman kokemukseni. Lähdimme aamuvuoroni jälkeen kämppikseni kanssa kohti Kjølenia ja n. kello 17 paikkeilla olimme ylittäneet sillan Kvaløyan puolelle, valmiina kiipeämään n. 7 kilometrin matkan. Lopulta huipulle kilometrejä kertyi 12 koska kävimme pienen lenkin katsomassa järviä toisessa suunnassa. Kuljimme läpi lumen, mudan, ruohikon, kivikon, kallion ja lopulta saavutimme lumipeitteisen kivikkoisen huipun. Kaikkiaan aikaa kului ylösmenoon noin 3 tuntia, pidimme huipulla oikean evästauon ja otimme kuvia.
Maisemat avautuivat joka puolelta niin kauniina, että sitä ei voi vangita samanlaisena kuviin vaan se täytyy itse kokea. Meri säihkyi auringon valossa niin kirkkaana, että sinne päin oli vaikeaa katsella. Kaiken sen kiipeämisen ja sinnikkään kävelyn jälkeen näkymät todella palkitsivat. Haaveilimme hetken teltasta ja siitä, että aamulla herätessä voisi avata teltan oven ja juoda kahvia kaikessa rauhassa siinä ympäristössä. Todellisuus kuitenkin iski tajuntaan, kummallakin oli aamuvuoro seuraavana aamuna ja päätimme lähteä alaspäin.
Matka alaspäin olikin sitten koettelemus. Halusimme olla seikkailijoita ja merkityn reitin sijaan päätimme ”oikaista” helpon näköisen alamäen läpi. Lopputulos oli kuitenkin se, että olimme todella hankalissa paikoissa, jouduimme kiipeämään melkein pystysuoraa seinämää pitkin ylöspäin, koska alhaalla meitä odotti pudotus suoraan järveen tai muuten alhaalla oli vaikeakulkuisempaa maastoa. Kaiken tämän jälkeen olin onnellinen, että lähdin kokeneen kämppikseni kanssa johon saatoin luottaa. Tsemppasimme toisemme ja itsemme olemaan pelottomia vaikka oikeasti pelotti. Vitsailimme myös suomalaisesta ja saksalaisesta turistista, jotka pelastetaan helikopterilla rinteestä ja saamme kuvamme paikalliseen lehteen. Kummankaan pää ei silti pettänyt, vaan pysyimme rauhallisena myös hankalissa ponnistelua vaativissa paikoissa. Olemme todella ylpeitä itsestämme vieläkin.
Tarinassa oli myös opetus: seuraa merkittyä reittiä, varsinkin jos aamulla odottaa aamuvuoro klo 7.30! Alasmeno kesti myös kolmisen tuntia, viimeisellä bussilla pääsimme keskustan suuntaan ja lopulta jouduimme kävelemään bussiasemalta kotiin vielä melkein kaksi kilometriä. Olimme perillä kotona yöllä yhdeltä, kävelimme yhteensä 27 kilometriä, jalat huusivat apua. Aamuvuoro oli aika väsynyt, mutta silti olimme maailman onnellisimmat retkestämme. Yhdessä pääsimme ylös ja myös alas, luotimme toisiimme, itseemme sekä siihen että pääsemme pois tukalasta paikasta. Kaiken kaikkiaan siis huippureissu!
Kjølenille aion kiivetä uudelleen, mutta taidan pitää parin viikon tauon siitä. Sillä aikaa käyn tutustumassa johonkin toiseen vuoreen. Tällä viikolla olen myös jokaisena päivänä töissä, joten vapaata ei juurikaan ole ennen ensi viikon loppupuolta. Sitten saankin lempparivieraan Suomesta tänne ja seikkailemme yhdessä jotakin jännittävää!
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin,
Tiia xxx