Maiasmokk, Tallinna

Kävimme muutama viikko sitten tyttöjen reissulla Tallinnassa. Aikataulu oli sen verran tiivis (laivalla, hotellille, päikkärit, kylpylään ja hoitoihin, laittautumista, syömään ja ulos) että itse Tallinnaa tuli nähtyä aika vähän. Sunnuntaina ehdimme aamiaisen ja hemmotteluhoitojen välissä tehdä pienen kierroksen aurinkoisessa kaupungissa.

Siinä välissä kävimme myös siskoni suosittelemassa kahvilassa, vanhassa kaupungissa sijaitsevassa Maiasmokissa. Aika vanhasta ja perinteikkäästä paikasta oli kyse, kahvila on toiminut jo vuodesta 1864. Tuli vähän ”Café Ekbergimäinen” fiilis. Paikka oli tupaten täynnä, mutta saimme onneksi paikat ja pääsimme nauttimaan makoisat kakkukahvit. Tälle kahvilalle peukku ylöspäin ja suosittelen passionhedelmämoussekakkua!

Mieluusti olisin viettänyt enemmän aikaa Tallinnassa, mutta eipä sitä yhdessä yössä ja kahdessa päivässä (joista molemmista osa laivalla) niin kauheasti ehdi. Mutta Tallinnaan voisi joskus tehdä matkan oman perheen kesken, sen verran vaivattomasti sinne pääsee. 

DSC04170.JPG

Maiasmokk.jpg

DSC04169.JPG

Täällä kotona on juhlavalmistelut jatkuneet. Treffasin suoraan töistä miehen ja pojan kaupoilla, ja tehtiin suurin osa ruokaostoksista jo tänään alta pois. Markettikierroksen lomassa syötiin pizzat Kotipizzassa, välillä on kiva päästä helpolla ruuanlaiton suhteen 🙂 Vaikka toisaalta nyt tulee syötyä joka päivä lounas ulkona, niin iltaisin kotiruoka maittaa oikein hyvin. Kohta saan tämän illan leipomussatsin uunista pois ja kaadun sänkyyn, moikka!

 

Koti Ruoka ja juoma Matkat

Täällä taas

Tässä on pari päivää hujahtanut niin että en ole blogin pariin ehtinyt. Minut on pitänyt kiireisenä kaksi juttua. Palasin töihin tällä viikolla, ja sen lisäksi ollaan pikku hiljaa aloiteltu pojan yksivuotissyntymäpäiväjuhlien valmistelut.

Eli rennot (tai välillä vähemmän rennot) kotiäidin päivät on nyt ohi tältä erää. Pari päivää toimistolla oltuani tuntuu siltä että olinko mä muka vuoden poissa?!?

DSC04231.JPG

Blogin pitäminen on ollut tosi kiva harrastus äitiyslomalla/hoitovapaalla, ja intoa jatkamiseen on. Voi tosin olla, että postauksia alkaa tulemaan aikaisempaa verkkaisempaan tahtiin. Ideoita kyllä riittäisi edelleen vaikka joka päivälle 🙂 Oman haasteensa tuo syksyn pimeys. Tähän mennessä valokuvat on tullut nappailtua päivällä, usein silloin kun poika on päikkäreillä jos on esim. kotikuvista ollut kyse. Tästä eteenpäin pitänee tarttua kameraan viikonloppuisin. 

Eli bloggailu tulee jatkumaan ainakin jossain muodossa, jäähyväisviestistä ei ole kyse 🙂 Haluaisin silti tässä vaiheessa kiittää kaikkia mukana seuranneita, kavereita ja sukulaisia, puolituttuja ja tuntemattomia lukijoita, KIITOS!! Olen ajatuksella lukenut jokaisen jättämänne kommentin ja iloinnut ihan kaikista! 

Tervetuloa siis seuraamaan jatkossakin. Luvassa tuttuun tapaan sisustusta, juhlavalmisteluita ja kokkailua (joulukin lähestyy!), ja pieniä arkisia kuulumisia. Joskus saattaa mukaan eksyä muotia ja matkoja. 

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Työ