Juhannuskuulumiset ja lisää uutta farkkua

Tänään kotiuduttiin juhannuksenvietosta ja olo on kuin pidempäänkin lomailleella. Matkalla kotiin tein pienen kierroksen suosikkiblogeissa ja huomasin seuraavan kaavan: ensin hyvän juhannuksen toivotukset, sitten parit tilannekuvat juhannukselta ja tänään kotiinpaluu, siivousta ja pyykkäystä. 

Ja en tee poikkeusta minäkään, tosin juhannuskuvia luvassa vasta joskus kun taas ehdin paremmin käydä viikonlopun kuvasaldoa läpi. Sen voin jo kertoa että kivaaaa oli! 

farkkupaita3.jpg

farkkupaita2.jpg

Kuvituksena lisää uutta farkkuvaatetta, eli H&M:n vaalea rennon löysä farkkupaita. Taitaa vaan olla tulevalla viikolla vaihteeksi lämpöisempää tiedossa eli ei tarvitse pitkähihaisiin turvautua. 

Ja jalassa suosikkiballerinat! Ne on parin kesän takainen löytö Nilsonilta, nyt jo toisesta kantapäästä puhki mutta en raaski luopua.

ballerinat.jpg

farkkupaita.jpg

Tänään ollaan taas riehuttu muuttolaatikoiden parissa, anoppi oli hoitamassa poikaa joten saatiin oikeastaan aika tehokkaasti laitettua tavaroita kasaan. Mutta kuinkahan tehokas olo sitä on ensi viikolla jos lämpömittari huitelee kolmessakympissä?? Ei vaan taida olla vaihtoehtoja, sillä kodin tulee olla tyhjä kuun vaihteessa. 

Oliko teille itsellänne mukava juhannus muuten? Toivottelen kaikille tsemppiä juhannuksen jälkeiseen arkeen paluuseen!!

Muoti Oma elämä Ostokset Päivän tyyli

Juhannus hoi

Ihan pian päästään juhannuksenviettoon!!! Vaikka juuri viime viikonloppuna oltiin mökillä, odotan silti jo järvimaisemaa ja luonnonrauhaa. 

Kymmenen vuotta sitten jussi alkoi siitä, kun juhannusaattona loppui aamuvuoro Mäkkärissä ja lähdettiin ajelemaan kohti Raumanmeren juhannusta. Vähän on meiningit muuttuneet noista ajoista, ja ihan positiiviseen suuntaan!

laituri.jpg

vanha kirkko.jpg

kivinokka.jpg

Juhannuksena aiotaan syödä makoisaa ruokaa, saunoa, uida, pelailla pelejä ja toivottavasti nauttia aurinkoisesta Suomen kesästä <3 Aika pienellä porukalla mennään, kuusi aikuista + meidän pieni. Mutta eipähän tule ainakaan tarjoiluista tai muutenkaan emännöinnistä stressiä! 

Eilen jo vähän mietiskelin tarjottavia. Tällä viikolla ostin ensimmäiset varhaisperunat, niitä on ainakin pakko olla juhannuspöydässä. Ja silliä ja sinappisilakkaa. Lihaa ja kasviksia grilliin ja mansikoita jossain muodossa jälkkäriksi. 

mökinranta.jpg

kukkapenkki.jpg

joutsenet.jpg

grilli.jpg

Herkkusienet koskenlaskijatäytteellä ja pekonikääreellä on myös vakio.

Mutta tänään vielä kuluu ilta kaupungissa, illalla on rautakauppareissu tiedossa… Pitää siis tässä vaiheessa tyytyä juhannuskuviin menneiltä kesiltä.    Tulette varmaan näkemään kyllästymiseen asti kuvia meidän mökkimaisemista kesän mittaan 🙂 Eipä elämässä paljon muuta tapahdu kesällä, etenkin kun tänä vuonna jäänee golfkierroksetkin tavallista vähemmälle. Ei vaan, muutama pieni lomasuunnitelma minulla on, eli ei ole tarkoitus ihan täysin mökkihöperöityä. Ja onhan tässä muuttokin edessä!

Railakasta tai rauhallista juhannusta kaikille, ihan kumpaa haluatte!

 

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli