En ole suinkaan aina ollut innostunut sisustuksesta. Aikaisimmat sisustusmuistoni ajoittuvat lapsuudenkotiin. Oma huoneeni oli ollut edellisten asukkaiden aikaan kodinhoitohuone, joten siellä oli lavuaari. Sitäkös jaksoivat kaverit ihmetellä. Tosi kätevää hei, voit pestä hampaat omassa huoneessa, ei tarvitse mennä vessaan. Huoneen seinät oli tapetoitu Eläinmaailma-lehden koirien kuvilla ja muilla luontoaiheisilla julisteilla. Vähän myöhemmin kuvioihin tuli hevoset, joten seinätkin saivat uuden peitteen heppa- ja ponipostereista. Missään vaiheessa huonetta ei varsinaisesti uudistettu lapsen huoneesta nuoren huoneeksi, vaan siihen asti kun kotona asuin, juoksenteli seinillä hempeä lammas-boordinauha. 

Muutin kotoa, ja kiinnostus sisustukseen oli vähäinen. Pienen kaksioni olkkaria hallitsi punainen sohva ja kirjahylly. Muistan kuinka äiti raahasi minut Eurokankaaseen verhokankaita ostamaan. Ei olisi voinut VÄHEMPÄÄ kiinnostaa. Huvitti, kun samaisessa kaupassa oli asioimassa yksi vuosikurssini pojista oman äitinsä kanssa, ja tämä poika näytti jos mahdollista vielä minuakin kyllästyneemmältä. Sain sitten sohvaan mätsäävät punavalkoiset verhot olkkariin ja valkoiset mustaruudulliset verhot keittiöön. Opiskeluaikoina koti oli lähinnä paikka jossa käytiin kääntymässä. Talvet kului koulussa, vapaa-aika kului kavereiden (ja biletyksen) merkeissä. Kesät tiiviisti töissä, vapaa-aika kuten edellä 🙂 Ei siinä kauheasti tullut mieleen kodin laittaminen. 

Seuraava koti oli ensimmäinen yhteinen mieheni kanssa. Uutuuttaan kiiltävässä vuokrakodissa oli yllätys, yllätys punaiset keittiön kaapistot. Puolessa tuon taloyhtiön asunnoista oli siniset! Olimme siis onnekkaita (?), sopipahan edes avokeittiön kaapit sen punaisen sohvani kanssa yhteen. 

Jossain vaiheessa sitten muoti- yms. lehtien tilaukset vaihtuivat milloin Avotakkaan, milloin Glorian Kotiin, Dekoon tai Divaaniin 🙂 Sisustuskärpänen puraisi. Enää koti ei ole vain se paikka, jossa käydään nukkumassa ja vähän opiskelemassa, vaan elämä oikeasti pyörii paljon enemmän kodin ympärillä. Siksi kai sitä haluaa että täällä myös viihtyy. Koti on myös yksi väylä edes hieman toteuttaa sitä luovuutta, jota ei työelämässä pääse purkamaan. En tarkoita, että meillä koko ajan myllättäisiin huonekalujen paikkoja ympäriinsä, vaan meinaan myös pienempiä asioita: ruuanlaitto, leivonta, askartelu…

Nykyinen kotimme sisältää edelleen paljon samoja juttuja kuin opiskeluajan kämppäni. Sohva on sama, tosin uudella vaalealla verhoilulla. Isovanhemmilta peritty kirjahyllykin odottaa kellarissa isompaa asuntoa. Kodin tekee kuitenkin rakkaat ihmiset, ei sisustus. 

Selvennykseksi vielä: Kaikki kuvat ovat nykyisestä kodista. Meinasin kaivaa tähän pari otosta punaisesta sohvasta, mutta ehkä joku toinen kerta sitten 🙂