Kangasinspiraatiota

Heippa taas piiiitkästä aikaa tänne blogiin! Ei ole tainnut näin pitkää taukoa olla päivitysten välillä vielä koskaan. Pakko syyttää työkiireitä jälleen kerran, aargh. Kun on palaveerannut kotitoimistolta käsin myöhäiseen iltaan saakka toisella mantereella istuvien henkilöiden kanssa, ei oikein viitsi enää omaa läppäriä vilkuilla. 

Mutta se siitä, onneksi on jo ihanan valoisaa ja keväistä, eli kaikin puolin muuten on fiilikset aika korkealla 🙂 Sisustuspuolella on aika paljon ollut mielessä kylpyhuoneen ja wc:n tuleva remontti, ja lisäksi muutamat kangasjutut. Tähän kollaasiin keräsin kuvioita, joita voisin mieluusti ottaa kotiimme lakanoiden, verhojen, tyynyjen tai muiden pienten sisustusesineiden muodossa. 

kuosikombo.jpg

1. Marimekko Jurmo 2. Artek abc collection 3. Marimekko Tukaani

4. Marimekko Utö 5. Marimekko Kuusikossa 6. Artek Siena

7. Marimekko Ararat 8. Marimekko Tiiliskivi 9. Saana ja Olli Maailman synty

Kuusikossa on esiintynyt toivelistoillani jo ennenkin, mutta se on niin hauska että oli pakko ottaa se taas mukaan. Kävin muutama viikko sitten Marimekossa katselemassa heidän kangasvalikoimiaan vähän sillä silmällä, jos olisi -15 % tarjouksesta löytynyt sopivaa verhoilukangasta pojan huoneen nojatuolin päällystämiseen. Verhoilukankaista heillä ei kuitenkaan ollut erityisen laajaa valikoimaa, pitää siis katsella rauhassa mitä muualta tulee vastaan. 

En silti jättänyt alennusta hyödyntämättä, vaan tilasin Marimekolta yhden uuden verhon. Meillä ei ole työhuoneessa verhoja ja tankokin on kiinnittämättä. Tänään kävin noutamassa valmiiksi ommellun verhon ja viikonloppuna olisi tarkoitus mallailla sitä työhuoneeseen. Jos se ei jostain syystä istuisi sinne, on minulla varasuunnitelmana laittaa se pojan huoneeseen. 

—-

Prints that I like at the moment. Several from Finnish Marimekko! 

(Pictures: www.pinterest.com)

Koti Sisustus

Kaupunkikierroksella

Heti toisena matkapäivänä osallistuimme Marrakechin kaupunkikierrokselle (vaikka kovasti olimme etukäteen puhuneet, että vaikka poikkeuksellisesti pakettimatkalla olemme, niin mihinkään retkille ei sitten AINAKAAN mennä =D). 

Mutta siinä tuli kätevästi kierrettyä kaupungin tärkeimmät nähtävyydet, ja oppaan avustuksella kuuli myös hieman kunkin käyntikohteen taustoja. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Koutoubian moskeija ja sitä ympäröivä vehreä puisto. Päivän mittaan ehdimme nähdä myös Saadien haudat sekä värikkään Bahia-palatsin. 

20150310-DSC07678.jpg

20150310-DSC07680.jpg

20150310-DSC07677.jpg

 

Pikkubussin kuljetti meitä aluksi paikasta toiseen, kunnes iltapäivällä jalkauduimme vanhankaupungin soukeihin ja kävimme tutustumassa mm. mattomyymälään, koruliikkeeseen sekä paikalliseen apteekkiin. Apteekissa oli rohtojen lisäksi tarjolla tykötarpeita myös ruuanlaittoon; mm. mausteita sekä Marokon erikoisuutta, argan-öljyä. Pitääkin vinkata yhdestä argan-öljyn käyttökohteesta täällä blogissa myöhemmin, olen ehtinyt jo kerran hyödyntämään ostamaani öljyputelia. 

Retki päättyi legendaariselle Sadunkertojien torille, Jamaa el Fnalle, josta bongasimme väenpaljouden keskellä käärmeenlumoajia ja esiintyviä apinoita.   Päiväsaikaan torilla oli vielä rauhallista iltaan verrattuna. lltaisin aukio täyttyi ruokakojuista, joiden ympärillä levittäytyi ruokailijoille tarkoitettuja telttoja, ja kojujen ”sisäänheittäjät” koittivat parhaansa mukaan houkutella nälkäisiä turisteja omaan ulkoilmaravintolaansa. 

Jos joku miinus kaupunkikierroksesta pitää sanoa, niin se oli taukojen puute. Koko n. viiden tunnin kierros vedettin putkeen!! Itse olisin mielelläni pysähtynyt puolessa välissä kahville tai lounaalle. Nyt annoimme pojalle evästä lennosta ja itse sinnittelimme kierroksen läpi ja söimme lounaan vasta lopuksi. Tästä ajattelin vielä jättää Aurinkomatkoille palautetta… 

—-

City tour in Marrakech: Koutoubia mosque, Saadi tombs, Bahia palace, souks + Jamaa el Fna

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Matkat