Viime viikon vappufiiliksiä

Meillä vietettiin viime viikolla vähän erilaista vappua kuin aikaisemmin. Yleensä vappuaattona on ollut jotain illanviettomeininkejä, ja viimeisimmät vuodet ollaan oltu Ulliksella vappupäivänä. Tällä kertaa vietin vappuaaton ihan kotona, ja vappupäivänä meillä oli kylässä iso joukko ystäviä brunssittelun merkeissä. 

DSC05861.JPG

Kodin koristelin vapputunnelmiin muutamalla pienellä toimenpiteellä. Tuoreita kukkia oli saatava, ja kiiruhdin niitä hakemaan viime tipassa ennen kuin vieraiden piti tulla. Valitsin nipun valkoisia neilikoita ruokapöydälle ja kimpun erivärisiä tulppaaneita olohuoneeseen. Lisäksi serpentiiniä sinne tänne ja siinä se oli! Ilmapalloja en ollut muistanut ostaa, mutta onneksi ainakin yhdellä vieraista oli ilmapalloja mukana. Ystäväni neljävuotias tytär siis lahjoitti meidän pojalle muutamat pallot omistaan, voih 🙂

DSC05860.JPG

Lapset olivat niiin suloisia vapputamineissaan!

vappujuhlat.jpg

DSC05848.JPG

Kokeilin uhkarohkeasti reseptiä, jota en ollut koskaan tehnyt aikaisemmin. Puolukka-toscakakusta tuli aika hyvää, ja tämän kakun myötä alkaa olla viimeisetkin tämän talven pakastemarjat käytetty. 

Kakun lisäksi nyyttäribrunssipöydässä oli mm. seuraavat tarjottavat

salaatti parmankinkulla, parmesanilla, kananmunalla ja melonilla

fetasalaatti

kana-caesarsalaatti

vuohenjuustopiirakka

sinihomejuusto-broileripiirakka

croissantit ja hillo

munkit

sima, kuohari, kahvi

rockyroad (eli suklaaherkku johon on sekoitettu esim. vaahtokarkkeja, pähkinöitä, rusinoita)

Niin ja lastenpöydässä oli tietty lihapulla-viinirypäle-oltermannijuustococktailtikkuja, ihan niin kuin aina pienenä omilla synttäreillä. 

DSC05863.JPG

DSC05869.JPG

Huh, tämä viimeinen kuva on otettu loppupäivästä, jolloin kattaus oli jo aika räjähtänyt ja sisko rohmuaa viimeisiä vaahtokarkkeja =D Ekat vieraat tulivat yhdeltätoista ja viimeiset lähtivät kuuden maissa, joten kerkesin lastata omalle lautaselle kierroksen jos toisenkin herkkuja. 

Suhteet Ruoka ja juoma Sisustus Ystävät ja perhe

Parveke

Tässä minä niin tulen istuskelemaan aurinkoisina kesäpäivinä. Ollaan saatu parveketta kunnostettua jonkun verran, ja nyt en malttaisi odottaa kiireettömiä viikonloppuaamuja, jolloin voisin kantaa kahvikupposen ulos ja katsella rauhassa meidän pihan ja kadun elämää. 

parveke.jpg

Tuolien välissä näkyy yksi parvekekalusteiden neljästä osasta, jotka on nyt maalattu mustaksi. Takanurkkaan tehtiin oleskelupaikka, jonka alle saa myös takkapuut sopivasti piilotettua. (Meidän takka pitäisi muuten olla toimintakunnossa vihdoin, pitäisikin ehkä tänä viikonloppuna kokeilla miten se pelittää..?)parveke2.jpg

Laitan parempia kuvia parvekkeesta jospa vaikka viikonloppuna kerkeisin ottamaan enemmän kuvia siellä. Näissä näkyy nyt vasta toinen puoli muutenkin, eli parvekkeen ovesta ulos mentäessä oikealla jäävä pääty. 

Jos haluat katsoa minkälaisia suunnitelmia meillä alunperin oli parvekkeen suhteen, kurkkaa täältä. Aika hyvin on osunut kohdilleen silloisten mietteiden kanssa 🙂

 

Koti Sisustus