Iloista pääsiäistä

Havaitsin vasta pitkäperjantaina mökille lähtöä varten pakatessani, että en ollut missään vaiheessa kaivanut pääsiäiskoristeita esille!! Sitten oli jo myöhäistä, mutta onneksi mökillä sai nauttia tipuista, narsisseista ja rairuohosta 🙂 

Meidän kodin ainoaksi pääsiäiskoristeeksi jäi muutamat keräämäni pajunkissat ja palmusunnuntain virpojien tuomat vitsat. 

DSC05779.JPG

Mökillä vietimme ihan perinteistä pääsiäistä lampaineen ja mämmeineen. Saunakin lämpesi, ja rohkeimmat kävivät jo kastamassa talviturkin. Omasta puolestani veden lämpötila saa nousta vielä muutaman asteen, ennen kuin järveen uskaltaudun. 

Ilmatkin oli niin mukavat, että viihdyimme hyvin ulkosalla pojan pihaleikkejä seuraten ja sen lisäksi kävimme kahtena aamuna reilun tunnin juoksulenkillä pääsiäisherkkuja sulattelemassa. Hyyyyvin harvinaista että mökillä tulee harrastettua minkäänlaista ”oikeaa” liikuntaa! Mutta oli sen verran mukavaa, että meinaan kesäksi viedä yhden lenkkarit ja juoksuvaatteet pysyvästi mökille, niin ei ole ainakaan mitään tekosyitä olla menemättä. 

Tänään ajelimme takaisin kotiin, ihanaa että vielä on yksi vapaapäivä jäljellä ja ehtii vähän puuhastella täällä kotonakin.

Hyvää pääsiäistä!!!

Suhteet Sisustus Ystävät ja perhe

Kaksion keittiössä

Siskoni uusi koti, josta jo viime postauksessa kerroin, on kerrotalokaksio 30-luvulla valmistuneessa talossa Munkkiniemessä. 

Avokeittiö oli remontoitu edellisten asukkaiden toimesta, kuten kylpyhuonekin. Keittiössä on Puustellin kiiltovalkoiset kaapistot leveähköillä vetimillä. Oikean puoleisella seinustalla on kaappien lisäksi lavuaari ja mikro, ja vasemmalle jää liesi ja uuni, sekä puinen työskentelytaso. Jääkaapin paikka on baaritiskin alapuolella. 

DSC05641.JPG

Asunnon seinät yhtä lukuunottamatta ovat valkoisiksi maalattuja, niin myös keittiön takaseinä. Altaan ja tiskikaapin välitila on laatoitettu yksinkertaisella valkoisella laatalla. Olen muuten alkanut lämpenemään laatoitukselle keittiössä! (Itse siis valitsimme viime vuonna keittiöremontin yhteydessä lasin välitilaan). 

Kuvat on otettu olohuoneen puolelta, ja oikealta tarjoiluvaunun takaa on käynti asunnon eteiseen. Lavuaarin yläpuolelle sisko avomiehineen on harkinnut muutaman lisäkaapin hankkimista, mutta vielä ei ole tilausta laitettu vetämään. 

DSC05640.JPG

Keittiössä ei pidetä työtasoilla kovinkaan montaa esinettä; tärkeimmät ovat kovassa käytössä olevat soodastreameri sekä kahvikone 🙂 Persoonallista ilmettä perusvalkoiseen keittiöön on tuotu reippaalla Marimekon Puutarhurin parhaat -keittiöpyyhkeellä. Valkoista lautalattiaa verhoaa harmaa Pappelinan muovimatto, jota siskon kanssa metsästettiin viime vuonna hänen edellisen kotinsa eteiseen. 

DSC05644.JPG

Lattian lisäksi toinen suosikkini keittiössä on näkyville jätetty tunnelmallinen tiiliseinä, ihana!!

DSC05646.JPG

Keittiössä oli kaikki niin hyvällä mallilla, että siellä ei tehty mitään uudistuksia. Nyt kun käyttökokemusta alkaa kertymään, varmaan asukkaille selvinnee onko lisäkaapeille tarvetta.

Kyllä tässä köökissä kelpaa kokkailla verrattuna siskon edelliseen asuntoon, jossa oli aivan surkea uuni (sori!), ja muutenkaan töölöläiskodin keittiö ei ollut toiminnoiltaan ihan tältä vuosituhannelta 😉 

Suhteet Sisustus Ystävät ja perhe