Parvekelasit ja laukkujen pakkausta

Meillä kodin kunnostus on edennyt parvekkeen lasituksella. Taloyhtiössä melkein kaikki parvekkeet oli lasitettu, paitsi meidän ja muutaman muun. Haluttiin asentaa lasit, niin saadaan parvekkeesta oikein kunnon kesähuone, lisähuone. 

Vertailtiin Lumonin ja erään toisen toimittajan tarjouksia, ja päädyttiin Lumoniin. Ihan kerralla ei mennyt kaikki oikein, yksi ruutu oli väärän kokoinen. Sitten odoteltiin muutama viikko, ja saatiin viimeinenkin lasi oikean kokoisena asennettuna paikalleen. 

DSC05328.JPG

DSC05325.JPG

DSC05329.JPG

Tässä oli nyt parit work-in-progress -kuvat harmaana sadepäivänä napattuna. Ja parvekkeen sisustusinspispostaus on tekeillä 🙂

Nyt riehun täällä kotona hereillä poikkeuksellisesti tähän aikaan, ja koitan heittää kamppeita kasaan huomista Leville lähtöä varten. Periaatteessa ihan tykkään pakkaamisesta (kuten muustakin järjestelystä) mutta jotenkin kaikki jäi ihan viime tinkaan. Toivottavasti on edes suht koht tärkeimmät varusteet mukana. Tiedossa on aika paljon erilaista aktiviteettia meidän mahtavan työporukan kesken akselilla rinne/naamiaiset/palju/poropeijaiset/jne, joten mukaan otettavaa on enemmän kuin tarpeeksi…

Suhteet Sisustus Oma elämä

Kirpparisaalis

Lauantain kierrätyskeskus- ja kirpparikäynnillä löytyi aika kivoja juttuja. Kaksi valkoista kukkaruukkua, marmoriset suola- ja pippurisirottimet ja kaksi sisustuskirjaa, yhteensä 11 euroa =D

DSC05455.JPG

Kirjoista toinen taisi olla yli kymmenen vuotta vanha, ja toinenkin vuodelta 2006. Niitä selailtuani huomasin, että suuri osa sisällöstä on edelleen aivan ajankohtaista. Toisessa kirjassa mm. neuvotaan luokittelemaan kodin esineistö ”klassikoihin, perustavaroihin, ylellisyysesineisiin ja täydentäviin esineisiin”, hankkiutumaan rohkeasti eroon tavarasta josta ei pidä ja pikku hiljaa rakentamaan kotia kohti unelmien sisustusta. Hyvin sopii sama resepti tähän päivään.

Kirjoissa on myös toinen toistaan ihanampia sisustuskuvia, mutta toisaalta niistä huomaa, että ei ole kyseessä ihan tämänvuotinen kirja. En osaa oikein edes selittää, että miten 🙂 Ei ehkä yksittäiset kuvat sitä paljasta niinkään, mutta kokonaisuus. 

DSC05446.JPG

Oli mukava kierrellä kirpparilla, mutta onhan se aikamoista tonkimista. Ei voi lähteä sillä asenteella, että haluaisi löytää jotain tiettyä. Täytyy enemmänkin vaan kulkea silmät auki, josko sattuisi jotain kiinnostavaa tulemaan vastaan. 

 

Koti Sisustus